Aluehallintovirasto

Leipomotyöntekijän sormenpäät vahingoittuivat – sakkoja esimiehelle ja toimitusjohtajalle

Jaa

Satakunnan käräjäoikeus on 3.7.2020 tuominnut satakuntalaisen leipomoyrityksen toimitusjohtajan ja leipomon esimiehen kummankin työturvallisuusrikoksista 30 päiväsakon sakkorangaistuksiin.

Käsiteltävänä oli maaliskuussa 2019 tapahtunut työtapaturma. Leipomotyöntekijä oli ollut puhdistamassa taikinapaloittelukoneen suppiloa. Kone oli joko käynnistynyt tai ollut käynnissä, kun työntekijä oli tehnyt puhdistustyötä. Työntekijän sormet olivat osuneet suppilon pohjalla olevaan leikkaavaan terään, jolloin kaksi työntekijän sormea oli vahingoittunut.

Koneesta puuttuivat kosketussuojaritilä ja turvakytkin, jotka olisivat estäneet koneen käynnistymisen, kun ritiläkansi on avattu. Tämän lisäksi koneen käyttöön liittyviä vaaroja ei ollut selvitetty tai arvioitu ennen koneen käyttöönottoa. Lisäksi vielä koneen käyttöohje ei ollut ollut lainkaan saatavilla työpaikalla.

Työnantaja esitti todisteena hieman erilaisen taikinapalakoneen arvioinnin vuodelta 2006. Lisäksi todistelussa tuotiin ilmi, että työpaikalla työturvallisuusohjeita jaettiin suullisena perimätietona.

Käräjäoikeuden mukaan nämä eivät kuitenkaan osoittaneet, että työpaikalla olisi säännöllisesti ja järjestelmällisesti arvioitu erilaisten koneiden työturvallisuutta. Lisäksi käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että taikinapalakone oli ollut työturvallisuusmääräysten vastainen. Kokonaisuutena arvioiden käräjäoikeus katsoi, että asennuksesta kulunut pitkähkö aika, ohjekirjan hankkimatta jättäminen ja asennuksen jälkeisen koneen riskien ja vaarojen arvioinnin laiminlyöminen osoittivat työnantajan edustajien toimineen huolimattomasti.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että työnantajan on tehtävä vaarojen arvioinnit riittävän järjestelmällisesti, jotta vaarat tunnistetaan ja vaara-alueelle pääsy estetään. Jos työpaikalle asennetaan koneita tai laitteita, on näihin liittyvät vaarat arvioitava ennen koneen tai laitteen käyttöönottoa. Jos vaaroja ei arvioida, voivat ne jäädä havaitsematta, jolloin niitä ei myöskään huomata poistaa. Tässä tilanteessa se tarkoitti sitä, että koneesta puuttui suojaus, joka olisi estänyt työtapaturman.

Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 3.7.2020, R 20/574.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Lakimies Matti Suontausta, puh. +358 40 727 0549, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena. Se valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on tervettä ja turvallista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto toimii turvallisen asioinnin varmistamiseksi myymälöissä (Pohjois-Suomi)18.9.2020 14:36:18 EESTTiedote

Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto kokoontui 18.9.2020 ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla 7. kokoukseensa tänä vuonna. Kaupan ja logistiikan ala ja aluehallintoviranomaiset ovat yhtä mieltä, että kaupalla on oikeus ja velvollisuus huolehtia hygieniasta ja turvavälien säilymisestä myymälöissä. On erittäin tärkeää, että myös kaikki asiakkaat asioivat vastuullisesti ja estävät koronaviruksen leviämistä myymälöissä.

Rakennustyöntekijä putosi 2,5 metrin korkeudesta – sakkoja päätoteuttajalle ja työnantajalle16.9.2020 10:26:02 EESTTiedote

Pirkanmaan käräjäoikeus on 18.8.2020 antamallaan tuomiolla tuominnut työmaalla aliurakoitsijana toimineen, tapaturmassa loukkaantuneen työntekijän työnantajan 25 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi päätoteuttajana toimineen pirkanmaalaisen rakennusalan yrityksen työnjohtaja tuomittiin 15 päiväsakkoon ja päätoteuttaja 10 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Valmiustoimikunta: Pohjois-Suomessa hyvä valmius alueellisiin päätöksiin ja viruksen torjuntatoimiin (Pohjois-Suomi)15.9.2020 14:52:06 EESTTiedote

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 15. verkkokokoukseen ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla 15.9.2020 ja päivitti tilannekuvan koronaviruksesta ja toimista alueellaan. Kokouksessa käytiin läpi valtioneuvoston hybridistrategian mukaiset alueellisen päätöksenteon muodot ja toimivalta viruksen torjuntatoimissa. Aluehallintoviraston roolina on valvoa ja ohjata kuntia, kuntayhtymiä ja sairaanhoitopiirejä COVID-19 pandemian hoidossa määrätyn työnjaon mukaisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme