Business Tampere

Lentoliikenteen vuosi 2018 ylitti odotukset Pirkanmaalla

Jaa
Tampere-Pirkkalan lentoasemalle vuosi 2018 oli erinomainen ja ylitti reilusti sille asetetut odotukset. Tampere-Pirkkala on koko keskisen Suomen sekä Satakunnan kotikenttä. Matka 2019 -messuilla lanseerattava matkaketjupilotti vastaa matkustajien kasvaviin tarpeisiin avaamalla satakuntalaisille reitin Tampereen kautta Espanjan aurinkoon.

Tampere-Pirkkalan lentoaseman matkustajamäärä viime vuonna oli yhteensä 228 096. Kesän kenttäremontin vaikutukset lentoliikenteeseen ja matkustajamääriin jäivät ennakoitua pienemmiksi, sillä kasvu operointikuukausina oli erittäin vahvaa. Vuonna 2017 saavutettuun 230 024:ään matkustajaan verrattuna tulos on käytännössä nollatulos, sillä laskua oli vain -0,8%.

– Viime vuosi Tampere-Pirkkalan kentällä oli erinomainen. Olemme selkeästi löytäneet kohderyhmämme ja yhdessä positiivisen taloussuhdanteen kanssa seudullisen lentoliikenteen hyväksi tehty työ kantaa nyt hedelmää, iloitsee alueellisen lentoliikenteen kehittämisjohtaja Marja Aalto Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampereesta.

Finavia investoi vuonna 2018 Tampere-Pirkkalan lentoaseman laajentamiseen 15 miljoonaa euroa. Kesäkauden aikana toteutetulla perusparannuksella varmistettiin turvallinen ja ympäristövaikutuksiltaan kestävä lentoliikennöinti pitkälle tulevaisuuteen. Finavian viime keväänä käynnistämä lentoaseman kehitysohjelma oli sijoitus lentoliikenteen kapasiteetin nostamiseen, turvallisen liikennöinnin varmistamiseen sekä ympäristövaikutusten vähentämiseen. Uusien, leveiden kääntöpaikkojen ansiosta Tampere-Pirkkalan lentoasemalla voidaan palvella myös laajarunkokoneita ja se toimii nyt Finnairin Aasiasta saapuvien koneiden varalaskeutumiskenttänä.

Reittiliikenne on Tampere-Pirkkalan kentän selkäranka

Lentojen määrällä mitattuna Tampere-Pirkkalan lentoasema on maamme toiseksi operoiduin kenttä heti Helsinki-Vantaan lentoaseman jälkeen. Maakuntakenttien joukossa kenttä erottuu edukseen ainutlaatuisella reittiliikennetarjonnallaan. Finnair, SAS ja AirBaltic lentävät Tampere-Pirkkalasta päivittäin yhteensä kymmenkunta reittilentoa Helsinkiin, Tukholmaan ja Riikaan. Reittikoneiden täyttöaste onkin kehittynyt positiivisesti viimeisen viiden vuoden aikana.

– Reittiliikenne on toimintamme ja Tampere-Pirkkalan lentokentän selkäranka. Nykyisessä taloussuhdanteessa alueellisen lentoliikenteemme kehittämisen pääpainopisteet ovat olemassa olevien yhteyksien ylläpitämisessä ja kehittämisessä, toteaa Marja Aalto.

Tampere-Pirkkala on myös Suomen toiseksi kansainvälisin lentoasema. Sen matkustajista jopa 96 prosenttia suuntaa maailmalle. Prosenttiosuus on Suomen muita maakuntakenttiä korkeampi. Yhteensä Tampereelta lennetään Riian, Tukholman ja Helsingin vaihtoyhteydet mukaan lukien yli 300 kohteeseen. Suorista lentokohteista suosituimmaksi viime vuonna nousi Tukholma, syrjäyttäen aiemmin ykköspaikkaa pitäneen Bremenin. 

Lomalento Tampere-Pirkkalan kotikentältä vie suoraan etelän lämpöön. TUI lentää Kanariansaarille sekä tällä että seuraavalla talvikaudella (2019–2020) – jo neljättä talvea peräkkäin. SAS lentää kerran viikossa lauantaisin suoran reittilennon Malagaan kuluvana talvena 2018–2019. Malagan matkojen päämatkanjärjestäjänä toimii Viajes Meriatur matkatoimisto Fuengirolasta.

#Kotikenttäetu on fiksun valinta

Helsingin messukeskuksessa 17.-20.1. järjestettävillä Matka 2019 -messuilla lanseerataan Business Tampereen toimesta alkunsa saanut matkaketjupilotti MalagaShuttleBus, joka kuljettaa satakuntalaiset näppärästi Tampere-Pirkkalan kautta Espanjaan. Reitti kulkee Raumalta Porin kautta Tampere-Pirkkalan lentoasemalle ja takaisin Malaga-reitin lentoaikataulun mukaan. Palvelupilotin tavoitteena on saada shuttle bus -reitti vakiinnutettua vuoden 2020 kesäkaudella muille lennoille. 

– Matkustaminen lähikentältä vaikuttaa matkustuskokemukseen merkittävästi. Se on helppoa, joustavaa ja turvallista. Aikaa jää enemmän kotona ja perillä, kun se ei tuhraannu ylimääräiseen maata pitkin matkustamiseen ja lentoasemalla jonottamiseen. Se on myös pieni teko ympäristön puolesta, sillä vähentämällä maantieliikennettä voi kompensoida lentomatkan hiilijalanjälkeä, summaa Marja Aalto Tampere-Pirkkalan etuja.

– Tampere-Pirkkala on koko keskisen Suomen kotikenttä ja MalagaShuttleBus -palvelulla haluamme vastata myös Satakunnan matkustajien kasvaviin tarpeisiin, hän päättää. 

Andalusian matkailuorganisaatio ja erityisesti Fuengirolan kaupunki sidosryhmineen ovat näyttävästi esillä Matkamessuilla. Fuengirola haluaa panostaa markkinointiin Suomessa sekä luoda yhteyksiä erityisesti pääkaupunkiseudun ja Tampereen kaupunkiseudun kanssa. Messuilla mukana on myös kaupungin pormestari Ana Mula.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Business Tampere
Business Tampere
Kelloportinkatu 1 B
33100 Tampere

http://www.businesstampere.fi

Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja ja houkutella osaavaa työvoimaa sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Palvelemme sinua Tampereen kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman mukaisesti asiakastoimialoillamme, joita ovat uudistuva teollisuus, älykkään kaupunkiseudun ratkaisut ja elämystalous. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Tampere

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye