Kainuun ELY-keskus

Leväkesä 2022 oli rauhallinen Kainuussa – loppukesästä runsaasti kuusen suopursuruostetta

Jaa

Kainuussa leväesiintymiä on ollut kesän 2022 aikana keskimääräistä vähemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Loppukesästä havaittiin poikkeuksellisen runsaasti vaaratonta kuusen suopursuruostetta vesistöjen pinnalla.

Sinilevää. Kuva: Kainuun ELY-keskus.
Sinilevää. Kuva: Kainuun ELY-keskus.

Leväkukinnat alkoivat Kainuussa kesäkuun loppupuolella ja lisääntyivät hieman helteiden seurauksena. Sään kylmeneminen loppukesästä vähensi levien esiintymistä. Sinilevää on havaittu tähän mennessä ainakin seuraavissa järvissä: Nuasjärvi (Karankalahti), Oulujärvi (Metelinniemi), Sotkamojärvi, Sokajärvi, Vimpelinlampi, Jumalisjärvi, Korpijärvi ja Rokuanjärvi.

Tähän mennessä on tehty 8 levähaittahavaintoa. Leväkukintojen aiheuttajina ovat olleet pääsääntöisesti Anabaena- ja Aphanizomenon-suvun sinilevät, jotka voivat muodostaa myös myrkyllisiä kukintoja. Ilmoitetuissa leväkukinnoissa levämäärät ovat olleet suurimmassa osassa kohtalaisen vähäisiä.

Erilaisia sinileviä on kaikissa vesistöissämme, mutta niiden säännölliset ja runsaat massaesiintymät keskittyvät reheviin ja mataliin vesistöihin, vaikka kukintoja voi esiintyä myös laadultaan hyvissä vesistöissä. Mikäli säätyyppi vaihtuu poutaiseksi ja jatkuu pitempään tuulettomana, leväkukintoja esiintynee tulevina viikkoina useassa Kainuun järvessä.

Osa alkukesän levähaittahavainnoista oli ilmoituksia männyn ja kuusen siitepölystä, joka kerääntyi lautoiksi ja kulkeutui tuulen mukana ympäri järviä. Siitepölystä ei ole terveydellistä haittaa ja se painuu ajan kuluessa vesistöjen pohjaan. Paksut lautat voivat kuitenkin haista pahalle mädäntyessään.

Kainuun vesistöissä havaittiin loppukesästä poikkeuksellisen runsaasti kuusen suopursuruosteen sieni-itiöiden muodostamia lauttoja. Ruostesieni-itiölautat ovat väriltään oranssinruskeita ja ne eivät ole myrkyllisiä. Ne painuivat pohjaan muutaman viikon jälkeen ilmestymisestään.

Järviveden leväisyyttä kannattaa havainnoida myös itse

Sinilevän ja viherlevän voi erottaa toisistaan. Viherlevä on lähes aina kiinnittyneenä kasveihin, rantakiviin tai laiturirakennelmiin, kun taas sinilevä on yleensä hiutalemaisesti vapaana kelluvaa ja lauttaantuu tuulella rannoille. Siksi viherlevä takertuu vedessä uitettavaan tikkuun, kun taas sinilevä ei. Kun sinilevä kuivuu rannalla, se muodostaa turkoosin sinisen vyön. Jos levävettä kokeilee kastelemalla höyläämätöntä laudanpätkää levävedessä, muuttuu levän väri kuivuessaan turkoosin siniseksi, jos kyseessä on sinilevä. Kaikki sinileväkukinnat eivät ole myrkyllisiä, mutta myrkyllisyyttä ei voi erottaa silmämääräisesti.

Järviveden leväisyyden voi tarkastaa ottamalla sitä kirkkaaseen lasipurkkiin. Jos vedessä on selvästi näkyvissä vihreitä levähippuja, tulee sen käyttöä eritoten löylyvedeksi välttää. Sinileväkukinnan aikana järvivettä ei tulisi käyttää myöskään kasvimaan kasteluvetenä. Samoin lasten ja lemmikkieläinten uimista levävedessä tulisi välttää. Leväisessä vedessä uimisen jälkeen tulisi käydä suihkussa. Levämyrkyt aiheuttavat päänsärkyä, huimausta, nuhaa, kuumetta ja pahoinvointia.

Kansalaiset voivat tallentaa omia levähavaintojaan Järviwiki-sivustolle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun ELY-keskus

Vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen
p. 0295 023799, reima.leinonen@ely-keskus.fi

Yksikön päällikkö Jari Pesonen
p. 0295 023861, jari.pesonen@ely-keskus.fi

Kuvat

Sinilevää. Kuva: Kainuun ELY-keskus.
Sinilevää. Kuva: Kainuun ELY-keskus.
Lataa
Suopursuruostetta. Kuva: Kainuun ELY-keskus.
Suopursuruostetta. Kuva: Kainuun ELY-keskus.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus
Kalliokatu 4
87100 Kajaani

029 502 3500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kainuu

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme