Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Leväsen dementiayksikön rajoitustoimenpiteiden käytöstä huomautus Kuopion kaupungille

Jaa

Leväsen dementiayksikössä on rajoitettu asiakkaiden liikkumisvapautta epäasiallisin tavoin. Puutteita on ollut myös asiakkaiden turvallisuuden valvonnassa rajoitustoimenpiteiden aikana sekä rajoittamistoimenpiteen keston arvioimisessa ja kirjaamisessa.

Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.5.2022 huomautuksen Kuopion kaupungin perusturva- ja terveyslautakunnalle sekä ikäihmisten asumispalvelujen organisoinnista vastuussa olevalle johdolle. Huomautus annettiin asiakkaiden itsemääräämisoikeutta loukkaavien ja lainvastaisten toimintakäytäntöjen ja lailla tarkemmin sääntelemättömien rajoitustoimenpiteiden käytön sallimisesta Leväsen dementiayksikössä.

Itä-Suomen aluehallintovirasto totesi, että asiakkaan asianmukainen hoito ja hoiva sekä turvallisuus tulee varmistaa sellaisissakin tilanteissa, joissa asiakkaat ovat hoidettavuudeltaan haastavia ja heidän tarpeensa ovat erityisiä ja vaativat erityistä osaamista.

Leväsen dementiayksikössä on käytetty rajoitustoimenpiteitä osin perusteettomasti

Toimintayksikössä oli asiakkaisiin kohdistettu vakavampia rajoittamistoimenpiteitä, kuin tilanne olisi edellyttänyt. Yksikössä ei ollut etsitty vaihtoehtoja ehkäistä rajoitustoimenpiteiden käyttöä tai valita rajoittamistoimenpiteille korvaavia toimintakäytäntöjä asiakkaiden oikeuksien ja palvelujen hyvän laadun näkökulmasta.

Aluehallintovirasto harkitsi, että määräyksen antamisesta voitiin luopua ja antaa huomautus, koska Kuopion kaupunki ryhtyi jo valvonnan aikana korjaaviin toimenpiteisiin. Kuopion kaupungin aluehallintovirastolle antaman selvityksen mukaan magneettivöiden lainvastaisesta käytöstä oli valvonnan aikana luovuttu.

Toimintayksikössä on Kuopion kaupungin antaman selityksen mukaan ryhdytty myös etsimään vaihtoehtoisia ja asiakkaan oikeuksia paremmin toteuttavia toimintakäytäntöjä tilanteisiin, joissa asiakkaat saattavat käyttäytyä itseään tai muita vahingoittavalla tavalla. Lisäksi toimintayksikössä on otettu käyttöön uudenlainen työtapa hoidon ja hoivan asiakaslähtöisempään toteuttamiseen.

Aluehallintovirasto kiinnitti Kuopion kaupungin huomiota asiakkaiden perusoikeuksien yksilölliseen toteuttamiseen sekä riittävän ja yksilöllisen hoivan ja hoidon turvaamiseen

Aluehallintovirasto myös kiinnitti Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnan sekä ikäihmisten asumispalveluista vastaavien viranhaltijoiden huomiota vastaisen toiminnan varalle asiakkaiden perusoikeuksien yksilölliseen toteuttamiseen sekä riittävän ja yksilöllisen hoivan ja hoidon turvaamiseen Leväsen palvelukodissa. Tämä saavutetaan varmistamalla henkilöstön osaaminen ja riittävä mitoitus sekä organisoimalla toiminta ja tilat asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Leväsen dementiayksikön toiminnasta vastaavien huomiota kiinnitettiin myös sosiaalihuollon omavalvonnan toteuttamiseen ja asiakastietojen asianmukaiseen kirjaamiseen.

Aluehallintovirasto edellyttää, että Kuopion kaupunki jatkossa huolehtii omavalvonnallisin keinoin annetun hallinnollisen ohjauksen täytäntöönpanosta myös muissa ikäihmisten asumispalveluyksiköissä. Keskeisimpinä tavoitteina yksiköissä tulee olla asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukeminen, rajoitustoimenpiteiden tarpeen ennaltaehkäisy sekä suunnitelma vaihtoehtoisista toimintatavoista.

Kuopion kaupungilta edellytetään myös ikäihmisten asumispalvelujen johtamisen kehittämistä

Kuopion kaupungin tulee vastaisuudessa kehittää hoivatyön ja asumispalvelujen johtamista siten, että asiakkaiden palvelujen laatu ja hyvä kohtelu sekä perusoikeudet toteutuvat perustuslain, vanhuspalvelulain, sosiaalihuoltolain, sosiaalihuollon asiakaslain sekä muiden säännösten mukaisesti. Vastuu toimintayksikön johtamisesta ja sen tukemisesta sekä kehittämisestä kuuluu yksikön johtajan lisäksi myös kaupungin vanhustenhuollon palveluista vastaaville muille johtaville viranhaltijoille.

Itä-Suomen aluehallintoviraston valvontapäätös 3.5.2022 (pdf)

Lisätietoja

sosiaalihuollon ylitarkastaja Mari Metsävainio, p. 0295 016 800, etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kriget i Ukraina och Finlands Natomedlemskap tema för Västra och Inre Finlands beredskapskommitté13.5.2022 15:19:41 EEST | Tiedote

Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde 12.5.2022 på ett av regionförvaltningsverket sammankallat möte för att skapa en lägesöversikt avseende aktuella beredskapsärenden i regionen. Med den regionala beredskapskommitténs lägesöversikter säkerställs informationsgången mellan centrala aktörer inom Västra och Inre Finlands region, som täcker landskapen Birkaland, Mellersta Finland, Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten.

Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyys teemana Länsi- ja Sisä-Suomen valmiustoimikunnassa13.5.2022 15:15:14 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 12.5.2022 aluehallintoviraston koolle kutsumana kokoamaan tilannekuvaa alueen ajankohtaisista varautumisen asioista. Alueellisen valmiustoimikunnan tilannekatsauksilla varmistetaan tiedonkulkua keskeisten toimijoiden välillä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, joka kattaa Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme