Kainuun ELY-keskus

Leväseuranta käynnistyi Kainuussa kesäkuun ensimmäisellä viikolla

Jaa

Valtakunnallinen leväseuranta käynnistyi tällä viikolla ja jatkuu syyskuun loppuun.

Sinilevää. Kuva Reima Leinonen.
Sinilevää. Kuva Reima Leinonen.

Ensimmäisellä viikolla Kainuussa ei havaittu sinileväkukintoja missään kohteessa. Sinileväkukintojen määrään vaikuttaa kesän vallitseva säätila ja niitä esiintyy yleensä eniten heinäkuulla. Tuulisella ja epävakaisella säällä laajat ja pitkäkestoiset leväesiintymät ovat harvinaisia. Pitkän tyynen hellejakson aikana laajat sinileväesiintymät ovat mahdollisia jopa järvissä, joissa ei yleensä sinilevää esiinny. Mikäli kukintaa esiintyy reilusti, tulee uimista välttää, eikä levävettä tule käyttää löylyvetenä eikä ravinnoksi käytettävien kasvien kasteluun. Loppukesästä Kainuussa voi esiintyä myös keltalevää (Gonyostomum semen), joka aiheuttaa uinnin jälkeen kutinaa iholla. Tänä vuonna on alkukesästä paikoin ollut järvien pinnoilla havupuiden siitepölyä, jota on ollut normaalia runsaammin. Siitepöly on vaaratonta ja painuu pohjaan muutaman viikon kuluessa.

Järviwikistä löytyvät levähavainnot

Kainuun ELY-keskus seuraa kesällä viikoittain alueensa järvien sinilevätilannetta ja julkaisee tarvittaessa levätiedotteen. Aiemmista vuosista poiketen havainnot tallennetaan Järviwiki-verkkopalveluun, jossa ne ovat kaikkien nähtävissä.

Kainuun alueella levätilannetta seurataan seitsemän kunnan alueella yhteensä 23 havaintopaikalla. Kuntien ympäristöviranomaiset tai yksityiset henkilöt arvioivat levän, erityisesti sinilevän määrän havaintopaikoilla silmämääräisesti. Kun levää on havaittu, siitä otetaan näyte tarkempaa määritystä varten. Näyte voidaan ottaa myös, jos vesi haisee voimakkaasti tai näyttää muuten epätavalliselta. Kainuun ELY-keskus ottaa levänäytteitä myös vesinäytteenoton yhteydessä.

Ilmoita levähavainnosta

Kansalaiset voivat tallentaa Järviwikiin omia levähavaintojaan. Leväkukinnoista ja muista vesien haittailmiöistä voi ilmoittaa puhelimitse Kainuun ELY-keskuksen leväyhdyshenkilölle 029 502 3799. Samalla on mahdollista sopia myös levänäytteen määrittämisestä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen, p. 029 502 3799
yksikön päällikkö Jari Pesonen, p. 029 502 3861

Kuvat

Sinilevää. Kuva Reima Leinonen.
Sinilevää. Kuva Reima Leinonen.
Lataa
Suopursuruostetta. Kuva Reima Leinonen.
Suopursuruostetta. Kuva Reima Leinonen.
Lataa
Männyn siitepölyä rantavedessä. Kuva Reima Leinonen.
Männyn siitepölyä rantavedessä. Kuva Reima Leinonen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus
Kalliokatu 4
87100 Kajaani

029 502 3500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kainuu

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme