Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Leväseuranta käynnistyi – Pohjois-Pohjanmaalla ei havaintoja sinilevistä

Jaa
Sinileväseurannan ensimmäisellä viikolla yhdelläkään Pohjois-Pohjanmaan havaintopaikalla ei havaittu sinileviä. Alkukesälle tyypilliseen tapaan rantavedestä on tehty havaintoja männyn siitepölystä. Viileähkö sää on pitänyt pintavesien lämpötilan 7–15 asteisena. Sinilevät runsastuvat vesien lämmettyä keskikesästä eteenpäin. Seurantaa jatketaan viikoittain syyskuun loppuun asti.
Männyn siitepölyä veteen sekoittuneena Oulun Valkiaisjärven rantavedessä. Kuva Jukka Häikiö
Männyn siitepölyä veteen sekoittuneena Oulun Valkiaisjärven rantavedessä. Kuva Jukka Häikiö

Useimpina kesinä Pohjois-Pohjanmaan ensimmäiset sinilevähavainnot ajoittuvat juhannusviikolle. Alkukesällä sinileviä muistuttavaa havupuiden kellertävää siitepölyä esiintyy usein veden pintakalvolla tai ranta-alueella aaltojen vaikutuksesta veteen sekoittuneena. Siitepöly näkyy myös maalla erilaisilla pinnoilla kellertävinä hippusina. Kuluvalla viikolla Oulun Valkiaisjärven rantavedestä toimitetussa näytteessä oli männyn siitepölyä.

Vedenlaadun seurannan yhteydessä touko-kesäkuun vaihteessa mitatut pintaveden lämpötilat olivat Oulujärven Niskanselällä 7,7 °C, Hailuodon länsipuolella 8,7 °C, Siikajoen alaosalla 13,4 °C, Aittojoella Vaalassa 13,4 °C ja Jylhämässä 8,5 °C. Lämpimintä vesi oli Kiiminkijoen alaosalla 15,5 °C. Runsaimmin sinileviä havaitaan yleensä lämpimän veden aikaan heinä–elokuulla.

Pohjois-Pohjanmaalla leväseurannassa on 22 havaintopaikkaa eri puolilla maakuntaa. Merialueella on kuusi havaintopaikka. Kuusamo–Taivalkoski–Pudasjärvi alueella seurantaa on kahdeksassa järvessä, Oulun seudulla yhdessä ja eteläosalla kuudessa järvessä. Osa seurattavista havaintopaikoista on ollut mukana seurannan alusta vuodesta 1998 lähtien.

Havainnoitsijat arvioivat silmämääräisesti havaintopaikan sinilevän määrän karkealla asteikolla kerran viikossa tiistain–keskiviikon aikana. Havainnot tallennetaan Suomen ympäristökeskuksen Järvi-meriwiki -palveluun suoraan havaintopaikalta älypuhelimen avulla tai netissä. Jos levää on runsaasti tai erittäin runsaasti, havainnoitsijat ottavat näytteen lajinmääritystä varten. Sinileväseuranta kertoo havaintopaikan sinilevätilanteen havaintohetkellä, ei koko järven tai rannikkoalueen levätilannetta.

Seuranta toteutetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen, ELY-keskusten, Suomen rotareiden, kuntien ympäristöviranomaisten sekä aktiivisten ranta-asukkaiden kanssa. Pohjois-Pohjanmaalla kansalaishavainnoinnin rooli leväseurannassa on merkittävä, sillä yli puolet havainnoitsijoista on vapaaehtoisia ranta-asukkaita.

Seurannan tulokset päivitetään viikoittain Järvi-meriwiki -verkkopalveluun, jota voi seurata Suomen ympäristökeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen www-sivujen sekä vesi.fi ja Itämeri.fi -palvelujen kautta. Valtakunnallinen leväseuranta tuottaa yleiskuvan sinilevätilanteesta koko maassa. Seurantaan kuuluu yli 400 havaintopaikkaa sisävesillä ja merialueilla. Avomerellä sinilevätilannetta seurataan yhdistämällä tutkimusalus Arandan, matkustaja- ja kauppalaivoilla olevien jatkuvatoimisten mittalaitteiden, satelliittikuvien ja Rajavartiolaitoksen havaintoja. Suomen ympäristökeskus tiedottaa valtakunnallisesta sinilevätilanteesta torstaisin kesä–elokuun ajan. Kuntien terveydensuojeluviranomaiset seuraavat uimarantojen sinilevätilannetta.  

Vesillä liikkujat voivat lisätä Järvi-meriwikiin omia levähavaintojaan haluamastaan paikasta sekä tietoa lämpötilasta ja vedenkorkeudesta. Havainnot voi tallentaa Järvi-meriwikiin myös suoraan havaintopaikalta älypuhelimella Havaintolähetti-verkkosovelluksen kautta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Biologi Mirja Heikkinen 0295 038 315, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Männyn siitepölyä veteen sekoittuneena Oulun Valkiaisjärven rantavedessä. Kuva Jukka Häikiö
Männyn siitepölyä veteen sekoittuneena Oulun Valkiaisjärven rantavedessä. Kuva Jukka Häikiö
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla helmikuussa 23 300 työtöntä työnhakijaa26.3.2024 08:01:22 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa 23 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 600 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten (+12 %). Tammikuusta työttömien määrä laski 150 henkilöllä. Lomautettujen määrä on maa- kunnassa edelleen korkea ja helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 3 300. Helmikuussa lomautukset kohdistuivat erityisesti rakennusalalle kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin.

Valtatien 20 parantaminen Korvenkylän ja Kiimingin välillä: yleisötilaisuus YVA-ohjelmasta 4.4.202421.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue on aloittanut ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) valtatien 20:n parantamisesta Korvenkylän ja Kiimingin välillä. YVA-menettelyn aikana tarkastellaan neljää eri vaihtoehtoa tien parantamiseksi. Menettelyn aikana arvioidaan, millaisia vaikutuksia kullakin vaihtoehdolla on esimerkiksi asutukselle, luontoarvoille sekä liikenteen sujuvuudelle ja liikenneturvallisuudelle.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi15.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen tulvimisesta sekä merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Pohjois- Pohjanmaan alueella. ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi. Ehdotuksessa on mukana Pyhäjoen alaosa (Pyhäjoen taajama – Oulainen), Alavieska – Ylivieska ja Pudasjärven keskusta.

ELY-keskus on asettanut nähtäville Pyhäjärven Itämäen tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen sähkönsiirtoa koskevan täydennyksen28.2.2024 08:03:56 EET | Tiedote

Neoen Renewables Finland Oy suunnittelee uuden Itämäki-Pysäysperä 400 kilovoltin voimajohdon rakentamista Itämäen tuulivoimapuiston sähkönsiirron tarpeisiin. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on laadittu aiemman Itämäen tuulivoimapuistohankkeen (Pyhäjärvi) ympäristövaikutusten arviointimenettelyn täydennykseksi voimajohdon reittisuunnitelmien muututtua. Voimajohto sijoittuisi Pyhäjärven ja Haapajärven kaupunkien alueille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye