Suomen Punainen Risti

Lieksassa harjoitellaan lauantaina kadonneen etsintää pimeässä

Jaa

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) harjoittelee Lieksassa maastoetsintää illalla 26.8. Maastoetsijälle on ensiarvoisen tärkeätä osata kulkea pimeässä metsässä, koska lähes 90 prosenttia etsintähälytyksistä tulee illalla.

- Harjoittelemme yleensä pari kertaa vuoteen. Keväällä pidimme taajamaetsintäkurssin ja siihen liittyvän harjoituksen ja nyt on ohjelmassa pimeäetsintä. 80–90 prosenttia lähdöistä tulee yöaikaan, joten pimeäetsinnän harjoittelu on keskeistä, sanoo Lieksan paikallistoimikunnan puheenjohtaja Pekka Lautanen.

Pimeässä toimimiseen liittyy omia erityispiirteitään ja vaatii oman tottumuksensa. Jos ei ole tottunut kulkemaan pimeässä maastossa, loppuu kulku helposti lyhyeen.

Varusteet pitää olla kohdillaan, erityisesti valaistuksen pitää kestää läpi yön. Reppuun pakataan päävalaisimen lisäksi varavalaisin tai -patteri.

- Lamppu näyttää muutaman kymmenen metriä, joten ympäristöä voi olla vaikea hahmottaa. Suunnan pitämiseen vanha tuttu kompassi on erinomainen, mutta nykyään käytetään myös GPS-paikantimia. GPS voi olla joko erillinen laite tai puhelimeen liitetty, toteaa Lautanen.

Älypuhelinta käytettäessä pitää olla varavirtalähde mukana, jotta virta ei lopu kesken.

Vapepa toimii aktiivisesti Lieksan seudulla


Vapepa toimii aktiivisesti seudulla. Lieksan, Nurmeksen, Juuan ja Valtimon alueella toimii aktiivisesti seitsemänkymmentä vapaaehtoista.

Etsintöjen osalta tänä vuonna on Lieksan seudulla ollut rauhallista. Silloin on ensiarvoisen tärkeätä pitää yllä osaamista harjoittelemalla.

Lauantain harjoitus on osa Vapepan valtakunnallista Ilmi-harjoitusta. Valtakunnallisesti harjoitukseen osallistuu noin tuhat vapaaehtoista 20 eri järjestöstä. Lieksassa harjoitukseen odotetaan muutamaa kymmentä osallistujaa seitsemästä eri jäsenjärjestöstä.

Lieksassa harjoitukseen osallistuu ainakin Punaisen Ristin, Suomen Pelastuskoiraliiton, Suomen Palveluskoiraliiton, Suomen Tiepalvelumiesliiton, Suomen Metsästäjäliiton, Maanpuolustuskiltojen liiton ja Suomen Suunnistusliiton vapaaehtoisia.

Lisätiedot: Pekka Lautanen, puh. 0400 763 742

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elina Hyypöläinen Tiedottaja

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

020 701 2003

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti
Suomen Punainen Risti
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme