Pirkanmaan Osuuskauppa

Lielahden Prisma uudistuu – asiakasyhteistyö käynnisti laajennushankkeen

Jaa

Länsi-Tampereen voimakas kehitys nostaa alueen kaupallisten palveluiden rimaa. Asiakaskunnan toiveisiin vastataan Lielahden Prisman uudistuksella, jonka tavoitteena on kehittää arjen palveluiden ympärille entistä monipuolisempi ja helposti saavutettava kokonaisuus. Elämyksellistä, vastuullista ja aikansa etunenässä kulkevaa kauppaa alettiin suunnitella yhdessä asiakkaiden kanssa jo viime vuoden puolella.

Lielahden Prisman uudistuksen myötä saman katon alle on tarkoituksena tuoda parin seuraavan vuoden aikana alueen kattavin ruoan kokonaistarjooma, joka taipuu erilaisiin tarpeisiin: kivijalkakaupasta kotiin vietäväksi, paikan päällä nautittavaksi, verkkokaupasta noudettavaksi tai kotiinkuljetukseen.

Tämän paketin sisältöön on vaikuttanut joukko Prisman henkilökuntaa, kaupunginosan asukkaita ja muita Prismassa asioivia: Loppuvuonna järjestetyissä työpajoissa käytiin läpi Prisman palvelupolun eri pisteitä ja kehitettiin asioimiseen liittyviä teemoja useista näkökulmista. Esille nousivat etenkin piha-alueen liikennejärjestelyjen parantaminen sekä lähiruoan tarjonnan lisääminen.

Nyt suunnitelmissa on kasvattaa kauppakeskuskokonaisuutta Lielahdenkadun varren pysäköintialueelle ja laajentaa maanalaista pysäköintihallia ja verkkokaupan tiloja.

– Haluamme vahvistaa Lielahden Prisman asemaa täyden palvelun Prismana läntisellä Tampereella ja vastata voimakkaasti kehittyvän alueen ihmisten tarpeisiin kokonaispalvelutarjoomaa laajentamalla, kiteyttää Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä.

Muutoksia toteutetaan vaiheittain

Prisman laajennukseen tähtäävä kaavoitus on alkanut ja rakennustyöt on tarkoitus saada käyntiin kesällä 2023. Jos tällä aikataululla päästään etenemään, valmista tulee loppuvuonna 2024. Uudistustyöt alkavat näkyä nykyisen kiinteistön sisällä kuitenkin jo tänä vuonna, kun Prisman ravintolat vaihtavat paikkaa ja uudistuvat.

– Laajennus yhdistää Prismakeskuksen ja kauppakeskus Liken entistä tiiviimmin yhteen, ja keskittymästä muodostuu Lielahden sydän. Lähiasutuksen kasvu edellyttää toimivia jalankulku- ja pyöräilyreittejä. Kun vielä raitiotien pistoraiteen pysäkki on tulossa Prisman välittömään läheisyyteen, keskuksen saavutettavuus paranee kaikilla kulkumuodoilla, Ville tuumii.

Laajennushankkeen edetessä yhteistyötä asiakkaiden kanssa jatketaan, kun täsmätoiveita pääsee jättämään muun muassa sähköisen asiakaskyselyn kautta.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskauppa, toimialajohtaja Ville Jylhä, ville.jylha@sok.fi, 010 767 0079

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan Osuuskauppa
PL 130
33101 Tampere

010 7670010http://www.s-kanava.fi/pirkanmaa

Pirkanmaan Osuuskauppa tarkoittaa ruokaa, palveluita ja loistavia asiakaskokemuksia. Meidät omistaa 210 000 asiakasomistajaa. Osuuskauppana tavoitteemme on luoda asiakkaillemme helpompia hetkiä ja lisätä hyvinvointia. Annamme toimintamme hyödyn asiakasomistajille edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla yli sadassa liikepaikassa ja verkossa 3 000 työntekijän voimin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Sokoksen uudet ravintolat omistetaan nautiskelijoille – kulmaterassilla kelpaa seurata kaupungin vilinää22.4.2022 07:00:00 EEST | Tiedote

Kuohuva ostosten lomassa, kahvihetki ystävän kanssa, raikas salaattilounas vai kuuma kulhollinen maailman makuja? Tätä kaikkea on pian luvassa Sokoksen asiakkaille uusien ravintoloiden myötä. Katutasoon avattava kahvila-deli Bacaro Doppio herkullistaa shoppailuhetkiä italialaisilla herkuilla ja viineillä. Neljännen kerroksen tuore tulokas puolestaan on Sokos 4 -niminen ravintolakokonaisuus, joka pitää sisällään kahvila Kaffen, legendaarisia Sokoksen salaatteja tarjoilevan Saladin sekä filippiiniläisestä ja skandinaavisesta keittiöstä makuja ammentavan Filpan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme