Onnettomuustietoinstituutti

Liikenneonnettomuuksissa lähes 60 uhria alkuvuonna

Jaa
Onnettomuustietoinstituutin (OTI) ennakkoraportti kuluvan vuoden tammi–huhtikuun kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista on valmistunut. Ajanjaksolla sattui 50 kuolonkolaria, joissa menehtyi 57 henkilöä.
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti (OTI)
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti (OTI)

”Kuolonkolarit ovat vähentyneet tasaisesti vuodesta 2016 asti ja viime vuosi oli paras onnettomuuksien tutkintahistorian aikana. Myös vuoden 2018 alkuvuoden tilastot jatkavat samaa linjaa. Toivotaan, että positiivinen kehitys jatkuu”, OTIn yhteyspäällikkö Tapio Koisaari arvioi tuoreimpia lukuja.

Nuorimpien ikäluokkien eli alle 25-vuotiaiden aiheuttamia kuolonkolareita sattui vähiten viiteen vuoteen. Nuorille kuljettajille tyypillisiä kohtalokkaita tieltä suistumisia sattui poikkeuksellisesti vain yksi. Suurin osa sekä nuorten onnettomuuksista että kaikista ajanjakson onnettomuuksista oli kohtaavien ajoneuvojen yhteentörmäyksiä.

Risteyksissä kuolonkolareita sattui ainoastaan yksi. Kuolemaan johtavat risteysonnettomuudet ovat vähentyneet jo pitkään. ”Moottoriajoneuvojen risteyskolarit johtavat yhä harvemmin kuolemaan, koska ajoneuvojen turvallisuus on parantunut, risteysjärjestelyitä on parannettu ja nopeusrajoituksia on alennettu”, Koisaari valottaa kehityksen syitä.

Kuolemaan johtavia onnettomuuksia sattui eniten päätieverkolla eli valta- ja kantateillä. Näiden tieosuuksien painottuminen selittyy suuremmilla nopeusrajoituksilla. Törmäysnopeus vaikuttaa suoraan seurausten vakavuuteen.

Tammi–huhtikuussa ei sattunut yhtään polkupyöräilijän kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Jalankulkijoita menehtyi kuusi.

Osa maakunnista välttyi alkuvuodesta kuolonkolareilta kokonaan

Tammi–huhtikuussa ei sattunut yhtään kuolonkolaria Kanta-Hämeessä, Etelä-Pohjanmaalla eikä Pohjanmaalla.

Rajua nousua onnettomuusmäärissä ei tapahtunut missään maakunnassa. Määrällisesti eniten (8 kpl) onnettomuuksia sattui Uudellamaalla, mikä selittyy väestömäärällä.

Alkuvuoden ennakkotietoja tarkasteltaessa on huomioitava satunnaisvaihtelu, sillä tapausmäärät ovat tilastollisesti pieniä. Luvut perustuvat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ilmoittamiin ennakkotietoihin.

Lisätietoja:

Liitteenä: OTI-ennakkoraportti 1/2018 sekä alueelliset kokonaisluvut -liite

  • Yhteyspäällikkö Tapio Koisaari, p. 040 450 4782, etunimi.sukunimi@oti.fi
  • Viestintä, p. 040 450 4700 (Liikennevakuutuskeskus & OTI)
     

Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi

Twitter: @Onnettomuusdata

Kuvat

Lähde: Onnettomuustietoinstituutti (OTI)
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti (OTI)
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Onnettomuustietoinstituutti
Onnettomuustietoinstituutti
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä p. 040 450 4700http://www.oti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti

Kymmenessä vuodessa liikenteessä menehtyi lähes 200 moottoripyöräilijää, mopoilijoita menehtyi 3617.4.2024 07:50:00 EEST | Tiedote

Kymmenen vuoden aikana liikenteessä menehtyi 197 moottoripyöräilijää ja 36 mopoilijaa. Yli puolet menehtyneistä moottoripyöräilijöistä ajoi ylinopeutta, kolmannes oli päihtyneitä. Mopo-onnettomuuksien tutkinnassa havaittiin viritettyjä mopoja ja huonosti kiinnitettyjä kypäröitä. Kuolonkolarien lisäksi kymmenen vuoden aikana tapahtui vuosittain keskimäärin 2 600 liikennevahinkoa, joissa osallisena oli mopo, ja 1 600 vahinkoa, joissa osallisena oli moottoripyörä.

Suomalaiset uskovat teiden korjaamisen lisäävän liikenneturvallisuutta – kuolonkolareiden tutkinnasta nousee eri asioita14.3.2024 07:37:00 EET | Tiedote

Suomalaisten mielestä teiden kunnon parantaminen ja pakollinen alkolukko toistuvasti rattijuopumuksesta kärähtäneille olisivat tärkeimmät liikenneturvallisuutta parantavat toimet. Myös kuolemaan johtaneita kolareita tarkasteltaessa päihtyneenä ajamisen ennaltaehkäisy näyttäytyy yhtenä tärkeimmistä liikenneturvallisuutta parantavista tekijöistä. Sen sijaan tien vaurioilla on harvemmin merkittävä vaikutus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye