Onnettomuustietoinstituutti

Liikennevahingoissa paluu koronavuoden jälkeen kohti normaalimääriä

Jaa
Vuonna 2021 liikennevahinkojen määrä nousi koronavuoden 2020 ennätysmatalista lukemista, mutta ei palannut koronaa edeltävälle tasolle. Sen sijaan vaikeasti vammautuneiden uhrien määrä oli toiseksi korkein kymmeneen vuoteen. Eniten vahinkoja tapahtuu pysäköintialueilla, ja vahinkoalttein päivä on perjantai. Tiedot ilmenevät Onnettomuustietoinstituutin julkaisemasta liikennevahinkotilastosta.
Liikennevahinkojen kokonaismäärä vuonna 2021 oli 91 419 vahinkoa. Tieliikenteessä sattui peräänajoja, parkkialueilla peruutusvahinkoja. Kuva: Mostphotos, Gabby Baldrocco.
Liikennevahinkojen kokonaismäärä vuonna 2021 oli 91 419 vahinkoa. Tieliikenteessä sattui peräänajoja, parkkialueilla peruutusvahinkoja. Kuva: Mostphotos, Gabby Baldrocco.

Vakuutusyhtiöiden Liikennevakuutuskeskukselle ilmoittamien tietojen mukaan liikennevahinkojen kokonaismäärä vuonna 2021 oli 91 419 vahinkoa. Kasvua vuoteen 2020 eli ensimmäiseen koronavuoteen verrattuna oli noin 11 prosenttia. Määrä jää edelleen koronaa edeltäneiden vuosien alle, jolloin liikennevahinkojen määrät olivat lähempänä sataa tuhatta, tai sen ylikin. 

-Tämä liikennevahinkotilasto on maan laajin yhtenäinen onnettomuustietokanta. Aineisto on kansainvälisestikin ainutlaatuinen, sillä en tiedä muita maita, missä kaikki liikennevakuutusyhtiöt toimittavat tiedot korvaamistaan liikennevahingoista samaan tietokantaan. Tilasto reagoi herkästi erilaisiin liikenteessä tapahtuviin muutoksiin, ja niinpä esimerkiksi koronaviruksen aikainen liikennemäärien lasku tai yksittäiset lumipyrypäivät näkyvät tilastossa, Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Rätykertoo.

Joka kuudes liikennevahinko johti henkilövahingon johdosta maksettuihin korvauksiin. Kaikkiaan henkilövahinkokorvauksia maksettiin lähes 20 000 henkilölle.Henkilövahinkojen määrä kasvoi vuodesta 2020 noin 5 prosenttia, mutta määrä olikuitenkin 12 prosenttia kymmenvuotiskeskiarvon alapuolella.Henkilövahingon johdosta korvauksia saaneista valtaosa vammautui lievästi tai selvisi vammojen tarkistuksella. Vaikeasti vammautuneita oli 362, mikä on tässä aineistossa toiseksi eniten kymmeneen vuoteen.Liikennevahingoissa kuolleista ja loukkaantuneista 22 prosenttia oli alle 18-vuotiaita.  

- Liikennevakuutuksesta korvattujen vahinkojen lisäksi liikenteessä aiheutuu paljon vakavia vammautumisia esimerkiksi polkupyörillä ja sähköpotkulaudoilla kaatumisista. Liikenneturvallisuustoimenpiteiden tukemiseksi on tärkeätä saada muodostettua kokonaiskuva vakavista vammautumisista, muistuttaa Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari. 

Vuonna 2021 tapahtuneista liikennevahingoista arvioidaan maksettavan korvauksia yhteensä 388 miljoonaa euroa eli keskimäärin 4 000 euroa vahinkoa kohden. Kaikista liikennevahingoista 71 prosenttia tapahtui taajamissa, ja viidennes tapahtui pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen). Vahinkomääristä on koottu kuntakohtainen lista, johon voi tutustua OTIn verkkosivuilla kohdassa liitteet.

Kaduilla peräänajoja, parkkialueilla peruutusvahinkoja 

Lähes puolet (46 %) kaikista liikennevahingoista tapahtui pysäköintialueilla, huoltoasemilla, pihoilla ja vastaavilla alueilla. Yli puolet (54 %) pysäköintialueilla tapahtuneista vahingoista oli peruutusvahinkoja. Pysäköintialueilla tapahtuu eniten vahinkoja perjantaisin ja vähiten sunnuntaisin. 

Varsinaisella tie- ja katuverkolla tapahtui 41 274 liikennevakuutuksesta korvattua liikennevahinkoa. Tie- ja katuverkolla yleisin vahinkotyyppi oli peräänajot, joita oli 31 prosenttia vahingoista. Eniten liikennevahinkoja tie- ja katuverkolla tapahtui talvella (31 % vahingoista) ja vähiten keväällä (20 %). Syksyllä tapahtui 24 % vahingoista ja kesällä 25 %. 

Mopojen ja moottoripyörien liikennevahingoista merkittävä osa oli yksittäisvahinkoja, kuten tieltä suistumisia. Joka kolmas liikennevahingoissa vaikeasti vammautuneista oli mopoilija tai moottoripyöräilijä.  

Joulun ja juhannuksen menoliikenteessä rytisi 

Keskimäärin liikennevakuutuksesta korvattuja vahinkoja tapahtui 250 kpl vuorokaudessa. Eniten vahinkoja tapahtui viikonpäivistä perjantaisin (keskimäärin 296 vahinkoa/vrk) ja vähiten sunnuntaisin (keskimäärin 165 vahinkoa/vrk).Päiviä, jolloin tapahtui vähintään 350 liikennevahinkoa, oli vuonna 2021 yhteensä 26 ja 400 vahingon ylittäneitä päiviä oli 11. 

Vahinkomäärällä mitattuna vuoden 2021 pahin päivä oli tiistai, 12. tammikuuta, jolloin tapahtui 489 vahinkoa. Loma- ja pyhäpäiviin sekä niiden meno- ja paluuliikenteen päiviin liittyviä liikennevahinkoja tapahtui eniten helatorstaita edeltävänä keskiviikkona 12.5. (365 kpl), jouluaaton aattona 23.12. (343 kpl) ja juhannusta edeltävänä keskiviikkona 23.6. (339 kpl). 

Taustatietoja 

Erilaisten tilastointiperusteidenvuoksi liikennevahinkotilasto eroaa virallisesta liikenneonnettomuustilastosta. Liikennekuolemien osalta Liikennevahinkotilasto ei ole yhtä kattava kuin virallinen liikenneonnettomuustilasto. Liikennevahinkotilastossa käytettävä vaikeiden vammautumisten luokittelu ei myöskään vastaa virallisen tilaston luokittelua. 

Tämän tilaston lukuihin eivät sisälly Liikennevakuutuskeskuksen käsittelemät vahingot, kuten tuntemattoman, vakuuttamattoman tai ulkomaisen moottoriajoneuvon aiheuttamat vahingotsekä vakuuttamisvelvollisuudesta vapautettujen ajoneuvojen aiheuttamat vahingot.  

Tutustu Liikennevahinkotilastoon 2021 

Liikennevahinkotilasto 2021 aihepiireittäin verkkosivuilla (sis. myös kuntaliite ja automallitaulukko)

Liikennevahinkoportti: Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkoaineisto OTIn verkkosivuilla (tiedot 10 viimeisen vuoden vahingoista)

Lisätietoja:  

Onnettomuustietoinstituutti, liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty, 040 922 1365 
Onnettomuustietoinstituutti, liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari, 050 306 9884 
etunimi.sukunimi(@)oti.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liikennevahinkojen kokonaismäärä vuonna 2021 oli 91 419 vahinkoa. Tieliikenteessä sattui peräänajoja, parkkialueilla peruutusvahinkoja. Kuva: Mostphotos, Gabby Baldrocco.
Liikennevahinkojen kokonaismäärä vuonna 2021 oli 91 419 vahinkoa. Tieliikenteessä sattui peräänajoja, parkkialueilla peruutusvahinkoja. Kuva: Mostphotos, Gabby Baldrocco.
Lataa
Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty. Kuva: Eeva Murtolahti.
Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty. Kuva: Eeva Murtolahti.
Lataa
Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari. Kuva: Eeva Murtolahti.
Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari. Kuva: Eeva Murtolahti.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Onnettomuustietoinstituutti
Onnettomuustietoinstituutti
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä p. 040 450 4700http://www.oti.fi

Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti

Kymmenessä vuodessa liikenteessä menehtyi lähes 200 moottoripyöräilijää, mopoilijoita menehtyi 3617.4.2024 07:50:00 EEST | Tiedote

Kymmenen vuoden aikana liikenteessä menehtyi 197 moottoripyöräilijää ja 36 mopoilijaa. Yli puolet menehtyneistä moottoripyöräilijöistä ajoi ylinopeutta, kolmannes oli päihtyneitä. Mopo-onnettomuuksien tutkinnassa havaittiin viritettyjä mopoja ja huonosti kiinnitettyjä kypäröitä. Kuolonkolarien lisäksi kymmenen vuoden aikana tapahtui vuosittain keskimäärin 2 600 liikennevahinkoa, joissa osallisena oli mopo, ja 1 600 vahinkoa, joissa osallisena oli moottoripyörä.

Suomalaiset uskovat teiden korjaamisen lisäävän liikenneturvallisuutta – kuolonkolareiden tutkinnasta nousee eri asioita14.3.2024 07:37:00 EET | Tiedote

Suomalaisten mielestä teiden kunnon parantaminen ja pakollinen alkolukko toistuvasti rattijuopumuksesta kärähtäneille olisivat tärkeimmät liikenneturvallisuutta parantavat toimet. Myös kuolemaan johtaneita kolareita tarkasteltaessa päihtyneenä ajamisen ennaltaehkäisy näyttäytyy yhtenä tärkeimmistä liikenneturvallisuutta parantavista tekijöistä. Sen sijaan tien vaurioilla on harvemmin merkittävä vaikutus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye