BDO Oy

"Liikevaihdon kasvu lähtee motivoituneesta ja innostuneesta henkilöstöstä:" BDO:n vahva kasvu jatkui Suomessa ja maailmalla

Jaa
Suomen BDO:n liikevaihto kasvoi 9,3 prosentilla 24,5 miljoonaan euroon 31.8.2019 päättyneellä tilikaudella. Myös kansainvälisen BDO-verkoston liikevaihto nousi päättyneellä tilikaudella 8,5 miljardiin euroon. Kasvua edelliseen tilikauteen verrattuna tuli 10,1 prosenttia.

Suomen BDO:n liikevaihto kasvoi 9,3 prosentilla 24,5 miljoonaan euroon 31.8.2019 päättyneellä tilikaudella.

– Päättyneen tilikauden aikana olemme onnistuneet erityisesti tavoitteissamme luoda innostava ilmapiiri digitalisaation mukanaan tuomaan muutokseen, uuden oppimiseen ja asiakkaan auttamiseen nykyaikaisilla tehokkailla toimintatavoilla. Liikevaihdon kasvu lähtee motivoituneesta ja innostuneesta henkilöstöstä. Yhdessä tekemällä ja toisiamme auttamalla luomme ympäristön, joka tuottaa myös asiakkaillemme lisäarvoa, sanoo BDO:n toimitusjohtaja Taneli Mustonen.

Henkilöstömme määrä kasvoi päättyneen tilikauden aikana 16,7 prosentilla 216 henkilöön. Sen lisäksi, että vakituisen henkilöstömme määrä on kasvanut tasaisesti, tarjosimme tilikauden aikana harjoittelupaikkoja noin 30:lle uransa alkuvaiheessa olevalle asiantuntijalle.  

Palvelemme asiakkaitamme kaikkialla Suomessa. Tilikauden päättymisen jälkeen olemme avanneet uuden aluetoimiston Vaasaan, joka on 15. toimipisteemme Suomessa.

Kaikki toiminta lähtee halusta auttaa

Toimintamme keskeisiä periaatteita ovat tilintarkastuksen ja muiden palveluidemme sekä henkilökuntamme riippumattomuus, asiantuntijatyön korkea laatu ja poikkeuksellisen hyvä asiakaspalvelu.

– Päättyneen tilikauden aikana olemme kehittäneet toimintaamme yhä enemmän myös merkityksellisyyden näkökulmasta. Keskeinen tavoitteemme on auttaa toinen toistamme päivittäisessä työssä. Auttamalla toisiamme autamme parhaalla mahdollisella tavalla myös asiakkaitamme. Työyhteisössä haluamme auttaa toinen toisiamme myös saavuttamaan työhön liittyvät tavoitteemme ja unelmamme, Taneli Mustonen kertoo.

Kansainvälisen BDO-verkoston yhteinen slogan onkin People helping people achieve their dreams.  Tähän tavoitteeseen panostaa Suomen asiantuntijoiden lisäksi 88 000 osaajaamme 167 maassa.

Kysymme asiakkailtamme säännöllisesti palautetta onnistumisestamme. Asiakastyytyväisyystutkimusten mukaan 90 prosenttia asiakkaistamme ovat erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä palveluihimme. Nettosuositteluindeksiksi (Net Promoter Score) asiakkaamme ovat antaneet meille tuoreessa asiakastyytyväisyyskyselyssämme 58.

Myös maailmanlaajuinen kasvu jatkui vahvasti

Myös kansainvälinen BDO-verkoston liikevaihto nousi päättyneellä tilikaudella. Kansainvälisen BDO-verkoston yhteenlaskettu liikevaihto oli 8,5 miljardia euroa. Kasvua edelliseen tilikauteen verrattuna tuli 10,1 prosenttia.  

Globaali henkilöstömäärämme on kasvanut 10 prosenttia ja on nyt 88 120 henkilöä. BDO toimii 167 maassa, palvellen asiakkaita yhteensä 1 809 toimipisteen kautta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taneli Mustonen
Toimitusjohtaja
Puh. 044 033 3263
email. taneli.mustonen@bdo.fi


Ari Lehto
Hallituksen puheenjohtaja
040 505 1526
ari.lehto@bdo.fi


Keith Farlinger
BDO Global CEO
Haastattelupyynnöt Suomen BDO:n viestinnän kautta, viestinta@bdo.fi.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

BDO Oy
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI

020 743 2920http://www.bdo.fi

BDO on yksi maailman johtavista tilintarkastus- ja asiantuntijaorganisaatioista. Tarjoamme laadukkaita tilintarkastus-, vero-, laki- ja neuvonantopalveluja yrityksille, julkissektorin organisaatioille ja muille yhteisöille. Palvelemme asiakkaitamme yli 88 000 asiantuntijamme voimin 167 maassa, Suomessa meitä on yli 200.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BDO Oy

BDO, Backo ja Wolters Kluwer aloittavat yhteistyön – ratkaisu auttaa suomalaisia kasvuyrityksiä virtaviivaistamaan talous- ja kestävyysraportointiaan5.12.2023 11:26:24 EET | Tiedote

Yhteistyön myötä pystymme toteuttamaan entistä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja asiakkaidemme IFRS- ja ESG-raportointitarpeisiin. Ratkaisu auttaa suomalaisia kasvuyrityksiä virtaviivaistamaan taloudellista raportointiaan, kun he saavat käyttöönsä vahvan asiantuntijuuden lisäksi myös strategisen taloudenohjauksen työkalun – sekä täyden tuen sen implementoinnissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye