Liikkuvat työkoneet rakentavat kestävää tulevaisuutta ja tarjoavat kiinnostavia työpaikkoja

Jaa
Liikkuvien työkoneiden ala palvelee laajasti koko rakennetun ympäristön toimialaa. Koneilla rakennetaan kestävää tulevaisuutta ja vaikutetaan vahvasti ympäristöön. Esimerkiksi konevaltainen infra-ala tarjoaa työtä kiinnostavassa ympäristössä isojen liikkuvien koneiden parissa. Työ on merkityksellistä, sillä sen kautta mahdollistetaan muun muassa ihmisten sujuva ja turvallinen arki. Töitä pääsee tekemään ripeään tahtiin ja tehdyn työn jälki näkyy nopeasti. Ala hyödyntää korkeaa teknologiaa ja ympäristöarvot huomioidaan tarkasti. Liikkuvilla koneilla rakennetaan tulevaisuuden yhteiskuntaa ja ala tarjoaa kiinnostavia työtehtäviä niin tutkimuksen, tuotekehityksen, suunnittelun, projektijohdon, koneoperoinnin, huollon kuin myynnin parissa. Liikkuvien työkoneiden alalla työllistytään hyvin ja kestävä tulevaisuus rakennetaan tiedolla, taidolla ja teknologialla.

Infra-alalla rakennetaan teitä, rautateitä, satamia ja rakennusten perustuksia, puistoja ja virkistysalueita, siltoja, kalliotiloja, tunneleita, vesiväyliä ja rantarakenteita. Lisäksi alan ammattilaiset tuottavat rakentamisessa tarvittavat kiviainekset ja vastaavat rakennusmateriaalien kierrätyksestä sekä vaativista erikoiskuljetuksista ja nostotöistä. Suomessa infraa rakennetaan, korjataan ja hoidetaan vuosittain lähes yhdeksällä miljardilla eurolla ja alalla työskentelee 45 000 ammattilaista. Talonrakentamiseen liittyvät pohjatyöt mukaan lukien infrarakentaminen edustaa noin neljäsosaa rakentamisen kokonaismäärästä Suomessa.  Koneet ovat isoja ja teknologia tekee työstä tehokasta. Onkin tärkeää, että koneet ovat kunnossa ja sisältävät viimeisintä teknologiaa, sillä viivästykset työmaaympäristössä ovat monesti kalliita ja vaikuttavat monien toimijoiden aikatauluihin.


Rakennuskonealan Näyttely-yhdistyksen puheenjohtaja Reijo Karppinen kehottaa nuoria ja ammatinvaihtajia miettimään aidosti vaihtoehtoja tulevaisuudelleen ja harkitsemaan liikkuvien koneiden alaa, joka tarjoaa paljon työpaikkoja, monipuolisia tehtäviä ja mahdollisuuksia kehittyä. Hän itse on kasvanut maatilalla Itä-Suomessa ja ollut aina kiinnostunut koneista, autoista ja traktoreista. Kaikki alkoi Tunturi-mopon moottorin purkamisesta ja sen takaisin kokoamisesta. Karppinen kouluttautui autonasentajaksi ja -insinööriksi, nykyään hän on  Dynaset Oy:n pääjohtaja. Vuosien varrelle on mahtunut monia erilaisia työtehtäviä ja -haasteita.  Karppinen uskoo alan tulevaisuuteen: ”Ajoneuvoissa ja liikkuvissa koneissa on kehittynyttä ja kilpailukykyistä teknologiaa ja siten konealalla saa elää aallon harjalla. Liikkuvien koneiden merkitys kehityksen edistäjänä jatkuu varmasti ja toimialan näkymät ovat erinomaiset myös tulevaisuudessa.”

Kestävä tulevaisuus rakennetaan tiedolla, taidolla ja teknologialla

Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry tuo esille Se on ala -kampanjallaan liikkuvien työkoneiden alan monipuolisia mahdollisuuksia. Tavoitteena on tarjota tietoa alan vaihtamista tai opiskelua harkitseville. Kampanja on kohdennettu henkilöille, joiden kiinnostuksen kohteena ovat koneet, teknologia, logistiikka ja ympäristö. Alalla tehdään perustaa kestävälle tulevaisuudelle rakentamalla ympäristöä ja ottamalla huomioon yhteiskunnan ja ympäristön tarpeet. Kyseessä on teknologia-ala, jossa äly ja voima kohtaavat. Mahtavinkin kone tarvitsee ihmisiä niitä kehittämään ja ohjaamaan. Liikkuvien työkoneiden ala on yksi teknologiakehityksen kärkialoista, joissa rakennetaan kestävämpää tulevaisuutta.

Sivustolta www.seonala.fi löytyy lisää tietoa. Suomen suurimmilla maarakennus- ja ympäristökoneiden Maxpo 2023 -messuilla 31.8. – 2.9.2023 Hyvinkään lentokentällä pääsee tutustumaan alaan ja kohtaamaan alalla työskenteleviä ja alan työnantajia. Messujen avajaispäivänä 31.8. järjestetään alasta kiinnostuneille oma rekrytointitilaisuus. Rekisteröidy tapahtumaan veloituksetta www.maxpo.fi

Lisätietoja
liikkuvien työkoneiden alasta: Reijo Karppinen, pääjohtaja, yrittäjäneuvos, Dynaset Oy, Tel. +358 400 625 799. reijo.karppinen@dynaset.fi
Maxpo-messuista: viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. +358 50 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

FinnSec 2023 fair addresses security environment challenges with its program5.6.2023 08:00:00 EEST | Press release

The program for FinnSec 2023, the exhibition for security technology and services in Finland, has been released. The topical sessions delve into security from the perspectives of education and work, preparedness and risk management as well as smart technology. FinnSec 2023 will be held on 11–12 Oct, in conjunction with the Turvallisuus 2023, the professional event in the fire and rescue industry for the first time.

Habitaren Yhdessä/Together-teemanäyttely tuo näkyviin erilaisia yhdessä olemisen tapoja ja arkea kohottavia yksityiskohtia30.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote

Habitaren uusi teemanäyttely nostaa esiin tapahtuman Yhdessä/Together-teemaa monista näkökulmista – ihmisten yhdessäolon tapojen, mutta myös esineiden. Studio Plentyn suunnittelemassa näyttelyssä keskustelevat monumentaalisuus ja arjen pienet detaljit. Näyttely sisältää päivittäin muuttuvan osion, jossa arkea kohottavat, usein huomaamattomiksi jäävät esineet nousevat keskiöön ja vaihtavat omistajaa. Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 13.–17.9.2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme