Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Liiku kestävästi -kampanja alkaa Helsingissä

Jaa

Liiku kestävästi -kampanja auttaa kaupunkilaisia löytämään kestävän liikkumisen tapoja Helsingissä. Kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen lisäksi Helsingissä on tarjolla paljon yhteiskäyttöisiä liikkumispalveluita ja kattava sähköautojen latausverkosto. Kaupunki kannustaa kestävään liikkumiseen yhdessä muiden toimijoiden kanssa erilaisin etuuksin ja tuin.

Liikkumisella on suuri vaikutus Helsingin ilmastopäästöihin, ilmanlaatuun ja ääniympäristöön. Liikenne tuottaa noin neljäsosan Helsingin hiilidioksidipäästöistä. Suurin osa näistä päästöistä syntyy henkilöautoilusta.

Helsinki edistää liikenteen päästövähennyksiä esimerkiksi kehittämällä pyöräilyverkostoa, raideliikennettä ja julkisia sähkölatauspisteitä. Kaupunki haluaa tehdä kestävistä liikkumismuodoista kaupunkilaisille houkuttelevan vaihtoehdon.

Jokainen voi vaikuttaa Helsingin päästövähennyksiin muuttamalla omaa liikkumistaan kestävämmäksi. Esimerkiksi Helsingissä tehtävistä henkilöautomatkoista jopa neljännes on alle kolmen kilometrin mittaisia. Nämä matkat voisi usein kulkea kätevästi pyörällä, kävellen tai julkisia ja yhteiskäyttöpalveluita hyödyntäen. Helsinki kannustaakin kaupunkilaisia käyttämään kestäviä liikkumismuotoja ja kokeilemaan uusia liikkumisen palveluita arjen liikkumisessa.

”Helsingissä kestävä liikkuminen on tehty helpoksi ja kannattavaksi. Kampanjamme kannustaa helsinkiläisiä katsomaan kaupunkiaan kestävän liikkujan silmin ja löytämään itselleen sopivimmat tavat liikkua”, kertoo ympäristönsuojelu ja ohjaus -yksikön päällikkö Laura Walin.

Helsingissä toimivat liikkumisen yhteiskäyttöpalvelut nyt kootusti yhdellä sivulla

Kampanjasivustolle (hel.fi/liikukestavasti) on koottu kattavasti tietoa kestävän liikkumisesta. Sivustolta löytyy arjen sähköautoiluun, yhteiskäyttöpalveluihin ja kestävän liikkumisen kannustimiin liittyvää tietoa. Tutut kaupunkipyörät ja sähköpotkulaudat ovat saaneet rinnalleen yhteiskäyttöiset sähköautot ja kesäkauden yhteiskäyttöveneet.

Yhteiskäyttöiset kulkuvälineet helpottavat kaupunkilaisten liikkumista ja tarjoavat mahdollisuuden liikkua eri välineillä ilman omistamisen painetta. Yhteiskäyttö on ympäristön kannalta hyödyllinen ratkaisu, sillä se vähentää tarvetta valmistaa uusia tuotteita ja säästää näin luonnonvaroja. Kulkuvälineiden määrän väheneminen liikenteessä vapauttaa myös kaupunkitilaa muuhun käyttöön.

Vinkkejä arjen sähköautoiluun

Sähköautoilu on jo nyt toimiva tapa autoilla kestävämmin, ja Helsingistä löytyy kattava latausverkosto kaupunkilaisten käyttöön. Liiku kestävästi -sivuilta löytyy vinkkejä arjen sähköautoiluun sekä tietoa latauspaikoista, asukaspysäköinnistä, määränpäälatauksesta ja suurteholatauksesta.

Sähköautoilun määrä kasvaa Helsingissä voimakkaasti. Vuoden 2021 lopussa Helsingissä oli noin 18 500 ladattavaa henkilöautoa, joista noin 4 400 oli täyssähköisiä. Uusista ajoneuvoista ladattavien autojen osuus on jo yli 40 prosenttia. Helsingin tavoitteena on, että vuonna 2030 vähintään 30 prosenttia Helsingin ajoneuvokannasta on sähkökäyttöistä.

50 prosentin pysäköintialennus ja muita kannustimia kestävämpään liikkumiseen

Helsinki, valtio ja muut toimijat ovat viime vuosina lisänneet keinoja, joilla asukkaita kannustetaan liikkumaan vähäpäästöisesti. Liiku kestävästi -sivusto tarjoaa kaupunkilaisille kootusti tietoa saatavilla olevista rahallisista eduista ja muista kannustimista. Helsinki antaa sähköautoille 50 prosentin alennuksen pysäköintimaksuista kadunvarsipaikoilla. Myös valtio tarjoaa erilaisia rahallisia kannustimia esimerkiksi vähäpäästöisen auton ja latauspisteiden hankintaan.

Liiku kestävästi -kampanja näkyy Helsingin katukuvassa ja sosiaalisessa mediassa 10.-31.5.2022. Verkkosivut hel.fi/liikukestavasti ovat toiminnassa myös kampanjan jälkeen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Karoliina Isoaho, ympäristötarkastaja
Helsingin kaupunki
puh. 050 5309328, karoliina.isoaho@hel.fi

Milla Susi, ympäristöasiantuntija
Helsingin kaupunki
puh. 040 6850953, milla.susi@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Oulunkylän keskustaan suunnitellaan lisää asuntoja, liiketiloja ja palveluita16.5.2022 10:19:56 EEST | Tiedote

Oulunkylän keskustaan suunnitellaan 1 300 uudelle asukkaalle asuntoja, nykyistä enemmän liiketilaa sekä uusi perhe- ja hyvinvointikeskus. Kirjastolle, nuorisotilalle ja työväenopistolle suunnitellaan uudet tilat. Kortteleista valmistellaan parhaillaan kehittämisvarausta. Suunnitelmista voi keskustella verkkotilaisuudessa 24. toukokuuta ja lisäksi suunnittelijoiden kanssa voi tulla juttelemaan kävelyn merkeissä 31. toukokuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme