Jyväskylän yliopisto

Liikuntatieteellinen tiedekunta poistaa sukupuolikiintiöt liikunnan opettajankoulutuksen valintaperusteista

Jaa

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta antoi joulukuun 2021 lopussa päätöksen, jonka mukaan liikuntapedagogiikan valintakokeissa käytössä olleet sukupuolikiintiöt ovat tasa-arvolain vastaisia. Tiedekunnassa on aloitettu toimet kiintiöiden poistamiseksi, ja jo tulevan kevään valintakokeissa ei ole enää käytössä sukupuolikiintiöihin perustuvaa valintaa.

– Noudatamme tasa-arvovaltuutetun lausuntoa sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöstä ja poistamme valintaperusteista tasa-arvolain vastaiset kiintiöt jo kevään 2022 valintakokeisiin, kertoo opintopäällikkö Päivi Saari liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Liikuntapedagogiikan valintakoe on kaksivaiheinen. Aiemmin toisen vaiheen soveltuvuuskokeeseen on valittu yhtä paljon mies- ja naishakijoita juridisen sukupuolen mukaan. Jatkossa toiseen vaiheeseen kutsutaan hakijat paremmuusjärjestyksessä todistusvalinnan ja valintakoevalinnan perusteella. Todistusvalinnan perusteella toiseen vaiheeseen kutsutaan 100 parasta suomenkielistä ja 10 parasta ruotsinkielistä hakijaa ja valintakoevalinnan eli valintakoemenestyksen perusteella 86 parasta suomenkielistä ja 6 parasta ruotsinkielistä hakijaa.

– Huomioimme päätöksen hengen myös toisen valintakoevaiheen suunnittelussa, toteutuksessa ja hakijoiden arvioinnissa, Saari sanoo.

Liikuntatieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto hyväksyi valintaperusteiden muutokset 18.1.2022 pitämässään kokouksessa. Päivitetyt valintaperusteet julkaistaan Opintopolussa mahdollisimman pian.

Alun perin tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara otti opiskelijavalinta-asian käsittelyyn yksityishenkilön selvityspyynnön perusteella. Maarianvaara antoi asiasta päätöksen tammikuussa 2020. Lausunnon mukaan yliopiston valintakokeessa käyttämät sukupuolikiintiöt olivat tasa-arvolaissa kiellettyä sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Asia eteni yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsittelyyn, ja nyt tuore päätös vahvisti tasa-arvovaltuutetun lausunnon.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunnon voi lukea täällä: https://www.yvtltk.fi/fi/index/materiaalit/tapausselosteet_3/tapausselosteet2021.html

Lisätietoa:

Päivi Saari
Opintopäällikkö
Liikuntatieteellinen tiedekunta
paivi.e.saari@jyu.fi
+358408053396

Taija Juutinen
Koulutuksesta vastaava varadekaani
Liikuntatieteellinen tiedekunta
taija.m.juutinen@jyu.fi
+358405566582

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

SA:n luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta valitsi akatemiatutkijat ja tutkijatohtorit – Jyväskylän yliopistoon rahoitusta neljälle16.5.2022 12:03:00 EEST | Tiedote

Suomen Akatemia on myöntänyt akatemiatutkijan rahoituksen Kalle Auraselle ja Riccardo Marinille Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan. He saavat lähes 450 000 euron rahoituksen vuosille 2022–2027. Lisäksi toimikunta myönsi tiedekuntaan kaksi akatemian tutkijatohtorin rahoitusta Damian Dabrowskille ja Anton Nechaeville. Kolmivuotisen rahoituksen suuruus on noin 240 000–250 000 euroa.

Somevaikuttajat tukivat julkisyhteisöjen koronaviestintää – vaikuttajayhteistyöhön sisältyy kuitenkin myös riskejä16.5.2022 08:10:00 EEST | Tiedote

Yhteistyö somevaikuttajan kanssa on organisaation viestinnälle suuri mahdollisuus, mutta siihen liittyy myös riskejä. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan vaikuttajien avulla organisaatioiden on mahdollista luoda yhteisöllisyyttä ja vaalia aineettomia pääomiaan, kuten sidosryhmien luottamusta. Strateginen somevaikuttajaviestintä vaatii kuitenkin myös mahdollisten maineriskien tiedostamista.

Turvallisuus jakaa asenteita uraanin louhintaan Itä- ja Pohjois-Suomessa16.5.2022 01:00:00 EEST | Tiedote

Kielteisyys uraanin louhintaa kohtaan ei maakuntatasolla ole niin voimakasta kuin mitä paikoin kiivaana käyneestä julkisesta keskustelusta olisi voinut päätellä. Suhtautuminen uraanin louhintaan vaihtelee lievästä kielteisyydestä lievään myönteisyyteen. YTM Tuija Jartin väitöstutkimuksen kohdemaakunnissa, varsinkin Kainuussa ja Lapissa, uraanin louhinnan kannattajia ja vastustajia on lähes yhtä paljon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme