Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry

Liittokokouksen julkilausuma: Pelastustoimen alimitoitettu rahoitus ja henkilöstöpula vaativat välittömiä toimia

Jaa
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on huolissaan pelastusalojen operatiivisen henkilöstön riittävyydestä. Pelastusalojen ammattilaiset ovat sisäisen turvallisuuden tekijöitä ja pelastustoiminnan perusta, joiden saatavuus on varmistettava.

Useilla alueilla kärsitään palomiespulasta, sillä pelastuslaitosten virkoihin ja sijaisuuksiin ei ole riittävästi hakijoita. Lisäksi hätäkeskuksien toimintavarmuutta nakertaa krooninen, noin 40 hätäkeskuspäivystäjän vaje.

Pelastustoimessa tehtyjen arvioiden mukaan vuoteen 2030 mennessä tarvitaan noin 2 500 uutta pelastajaa. Pelastuslaitosten toimintavalmiuden varmistaminen ja varallaoloon liittyvät työaikamuutokset tuovat mukanaan noin tuhannen operatiivisen ammattilaisen lisätarpeen. Lisäksi on arvioitu, että pelastustoimesta eläköityy noin 1 500 henkilöä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

SPAL vaatii, että pelastajakoulutuksen aloituspaikat on kaksinkertaistettava. Pelastusopistolta ja Helsingin pelastuskoulusta valmistuu nykyisillä aloituspaikkamäärillä noin 1 500 pelastajaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Nykyinen koulutustahti ei siten riitä kattamaan arvioitua tuhannen palomiehen poistumaa.

SPAL vaatii, että pelastusalojen ammattilaisten koulutukseen on myönnettävä tarvittava rahoitus jo kuluvalla budjettikaudella. Meneillään oleva pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus tulee viedä maaliin suunnitellun mukaisesti ja uudistukselle tulee osoittaa riittävä rahoitus.

SPAL muistuttaa, että pelastustoimi on ihmisten ja yhteiskunnan turvallisuuden kannalta kriittinen toimija, jonka toimintavalmiudesta on huolehdittava. Pelastustoimen ydintehtävänä on ennakoida ja hallita riskejä sekä turvata ihmishenkiä ja omaisuutta. Nykyisillä resursseilla avun saaminen voi hidastua.

SPAL edellyttää, että toimialaa on kehitettävä pelastustoimimyönteisillä rahoituspäätöksillä. Henkilöstöresurssien varmistamiseksi on pidettävä huolta pelastusalan ammattilaisten vetovoimatekijöistä - kilpailukykyisestä palkasta sekä henkilöstön työhyvinvointia ja turvallisuutta edistävistä työolosuhteista.

Turvallisuus on kansalaisten perusoikeus. SPAL muistuttaa, että viime kädessä päättäjät osoittavat pelastustoimelle riittävät resurssit.

Lisätietoja:

Järjestön johtaja, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL, Kim Nikula, puh. 040 716 1805.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Hätäkeskuspäivystäjä työssään.
Hätäkeskuspäivystäjä työssään.
Lataa
Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen palomies-ensihoitajia.
Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen palomies-ensihoitajia.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry
Vernissakatu 6
01300 Vantaa

(09) 867 8880http://www.spal.fi

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on Suomen suurin pelastushenkilöstön ammattiliitto. Liitto ajaa ja valvoo pelastus-, ensihoito- ja hätäkeskusammattilaisten etuja ja oikeuksia sekä edistää heidän hyvinvointiaan työelämässä. www.spal.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry

Hallitusohjelma: Ratkaisuja pelastajapulaan, koulutusuudistusta ei nähdä välttämättömänä investointina19.6.2023 12:53:52 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman tavoitteena on parantaa kansalaisten turvallisuutta ja tehostaa pelastustoiminnan toimintakykyä. – Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin eduskuntavaalitavoitteet otettiin kiitettävästi mukaan hallitusohjelmaan. Valitettavasti pelastus- ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistuksen välttämättömyyttä ei täysin oivallettu, sanoo järjestön johtaja Kim Nikula.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye