Lindström Oy

Lindström investoi palvelujensa digitalisointiin ja kirittää kansainvälistä kasvua

Jaa

Tekstiilipalveluyritys Lindström investoi vuonna 2017 ennätyssumman uusien digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen ja toimintansa laajentamiseen Euroopassa ja Aasiassa.

Vuoden 2017 aikana Lindström-konsernin liikevaihto kasvoi noin 11 prosenttia edellisvuodesta ja oli 358,3 miljoonaa euroa (323,2 miljoonaa euroa vuonna 2016). Yhtiö investoi 35,7 miljoonaa euroa kasvuun (34 miljoonaa vuonna 2016). Merkittävimmät investoinnit kohdistuivat IT- ja digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen sekä toimintojen laajentamiseen Suomessa, Intiassa, Venäjällä, Turkissa, Kiinassa, Isossa-Britanniassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Latviassa.

”Vuosi 2017 oli meille kasvun kannalta jälleen erinomainen vuosi. Sen lisäksi, että asiakasmäärämme kasvoivat eri puolilla konsernia, teimme uusia palveluavauksia useissa toimintamaissamme. Tšekissä ja Slovakiassa käynnistimme teollisuuspyyhepalvelumme ja Kiinassa ja Venäjällä käynnistimme työvaatteiden puhdastilapalvelun asiakkaille, jotka vaativat erityistä hygieenisyyttä. Avasimme myös oman työvaatetehtaan Latviaan, josta toimitamme työvaatteita koko Pohjois-Euroopan alueelle. Lisäksi avasimme uudet palvelukeskukset Intiaan, Turkkiin ja Isoon-Britanniaan”, sanoo Lindström-konsernin toimitusjohtaja Juha Laurio.

Vuonna 2017 kansainväliset liiketoiminnot toivat 44 prosenttia yhtiön liikevaihdosta (40 prosenttia vuonna 2016). Konsernin nettovoitto oli 18,2 miljoonaa euroa (14,8 miljoonaa euroa vuonna 2016).

Panostuksia digitaalisiin ratkaisuihin

Lindströmin vuoden 2017 merkittävimmät investoinnit kohdistuivat yhtiön IT- ja digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen. ”Palvelujemme digitalisointi ja uusien digitaalisten ratkaisujen kehittäminen on tärkeä osa kasvustrategiaamme. Näemme, että uusille ja innovatiivisille ratkaisuille on kysyntää kaikissa toimintamaissamme. Esimerkiksi Suomessa investoimme 100 000 käsipyyhelaitetta käsittävän IoT-verkon rakentamiseen. Lisäksi tuomme koko konsernin laajuisesti älyteknologiaa työvaatteisiimme”, sanoo Laurio.  

Lindströmin visiona on saavuttaa puolen miljardin euron liikevaihto vuonna 2020. Tänä vuonna 170-vuotisjuhliaan viettävä perheyritys tarjoaa tekstiilipalveluita yrityksille ja vaatettaa päivittäin yli miljoona ihmistä maailmanlaajuisesti.

Lisätietoja:

Juha Laurio, toimitusjohtaja, Lindström Oy, p. +358 40 501 6299, juha.laurio@lindstromgroup.com

Lindström Oy:

Me Lindströmillä huolehdimme ihmisistä työssä. Joustavat ja arkea helpottavat vuokrapalvelumme parantavat asiakkaidemme turvallisuutta, hygieniaa ja yrityskuvaa. Olemme vastuullinen työnantaja ja huolehdimme työntekijöistämme. Lindströmillä työskentelee yli 4000 ihmistä Euroopassa ja Aasiassa. Konsernin vuoden 2017 liikevaihto oli 358 miljoonaa euroa. Visiomme on olla vakavarainen, puolen miljardin euron yritys, jonka sitoutuneet työntekijät tuottavat erinomaisen asiakaskokemuksen. www.lindstromgroup.com

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Lindström Oy
Lindström Oy
Hermannin rantatie 8
00581 Helsinki

https://lindstromgroup.com/fi/

Lindström on yksi Euroopan johtavista tekstiilipalveluyrityksistä. Meillä on yli 170 vuoden kokemus alalta. Tarjoamme kattavat tekstiilialan palvelut työvaate-, matto-, hotelli- ja ravintolatekstiilipalveluista teollisuuspyyhepalveluihin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lindström Oy

Lindström sijoittaa kiertotalousyritys Resteriin ja nousee yhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi12.4.2022 13:25:31 EEST | Tiedote

Lindström Group on osallistunut maaliskuussa 2022 järjestettyyn tekstiilien kierrätysratkaisuja tarjoavan Rester Oy:n rahoituskierrokseen ja nousee yhtiön merkittäväksi vähemmistöomistajaksi. Osakkuuden myötä Lindströmin ja Resterin alkuvuonna 2021 alkanut yhteistyö Lindströmin Suomen ja Baltian poistotekstiilien jalostamiseksi teollisuuden uusiokäyttöön syvenee ja laajenee kansainvälisesti. Lindströmin strategisena tavoitteena on kierrättää 100 % poistotekstiilistään globaalisti vuoteen 2025 mennessä. Sijoitus tukee Lindströmin strategista tavoitetta rakentaa yhteistyössä kumppaniensa kanssa ympäristöystävällisiä, kiertotalouteen pohjautuvia tekstiilipalveluja. Rester on toimialansa tunnettu pioneeri, jonka toiminta on vakaalla pohjalla ja käyttämä teknologia skaalattavissa. Resterin jalostamaa uusiokuitua käytetään esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa kankaiden tai teknisten tekstiilien valmistukseen sekä rakennusteollisuudessa eristys- ja komposiittimateriaalien sekä akustiikkalevyje

Lindström-konserniin kuuluva Comforta Oy ostaa Pohjolan Tekstiilipalvelu Oy:n4.1.2022 12:01:02 EET | Tiedote

Kajaanilaisen Pohjolan Tekstiilipalvelu Oy:n myynti Comfortalle on varmistunut 1.1.2022 vahvistetulla yrityskaupalla. Comforta suunnittelee kehittävänsä Kajaanin palvelukeskuksen toimintaa merkittävästi lähivuosina. Uusien syntyvien työpaikkojen lisäksi palvelukeskuksella on merkittävä rooli Kainuun alueen liiketoiminnan ja yrittäjyyden tukemisessa esimerkiksi matkailun alalla. Yrityskauppa on Lindströmille reilun vuoden sisällä jo neljäs Suomessa. Lindström Group -konserniin kuuluva hotellien, ravintoloiden ja terveydenhuollon tekstiilipalveluja tuottava Comforta Oy on ostanut Kajaanissa toimivan pesulayritys Pohjolan Tekstiilipalvelu Oy:n koko osakekannan ja liiketoiminnan. Myös koko Pohjolan Tekstiilipalvelun henkilökunta siirtyy Comfortan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Lindströmillä ei ole aiemmin ollut toimipaikkaa Kainuussa, vaan alueen yrityksiä on palveltu Oulun palvelukeskuksesta käsin. “Paikallisuus on meille keskeinen arvo toiminnassamme monella tapaa. Tahdomme olla ha

Lindström pyrkii hiilineutraaliin toimintaan maailmanlaajuisesti vuoteen 2035 mennessä13.9.2021 10:30:00 EEST | Tiedote

Lindströmin tavoitteena on maailmanlaajuinen hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on jatkoa yrityksen pyrkimykselle kohti alan kestävimmän yrityksen asemaa. Sitoumuksen noudattamista varten Lindström on liittynyt Science Based Targets -aloitteeseen (SBTi). Näin varmistetaan, että tavoitteet ovat linjassa uusimman ilmastotieteen kanssa Pariisin sopimuksen päämäärien saavuttamiseksi. Pahimpien ilmastovaikutusten ja luonnon tuhoutumisen välttämiseksi on arvioitu, että lämpötilan nousun on pysyttävä 1,5 celsiusasteessa esiteollisesta tasosta. Lindströmin tavoitteena on Business Ambition 1,5°C, joka on kunnianhimoisin SBTi:n sitoumus ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi alle 1,5 celsiusasteeseen. ”Sitoumuksemme Science Based Targets -aloitteeseen on linjassa tavoitteemme kanssa auttaa meidän asiakkaita kasvamaan yhä kestävämmin. Kaikki yritykset etsivät keinoja vähentää ympäristökuormitustaan. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme hiilivapaa tekstiilipalvelu vuoteen 2035 menn

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye