SDP

Lindtman: SDP ei lepää ennen kuin nuorten työehtojen heikennykset on haudattu

Jaa

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ihmettelee hallituksen nuoria syrjiviä päätöksiä. Hän kritisoi vappupuheessaan hallituksen päätöstä asettaa nuorille omat, muita heikommat työehdot.

– Hallitus on kohdistanut lukuisan määrän epäoikeudenmukaisia päätöksiä juuri nuoriin. Koulutus- ja opintotukileikkaukset, nuorisotakuun alas ajaminen, työttömyysturvan heikennykset ja työvoimapalveluiden riittämättömyys. Viimeisimpänä suunnitelmat työehtojen heikennyksistä alle 30-vuotiaille ja irtisanomissuojan laskeminen. Lista on pitkä, totesi Lindtman vappupuheessaan.

– SDP ei lepää ennen kuin hallituksen nuoria syrjivät työehtojen heikennyshankkeet on haudattu.

– Nuorten luottamus omaan tulevaisuuteen on tutkimusten mukaan heikentynyt merkittävästi. Epävarmuus haittaa tulevaisuuden suunnittelua ja oman elämän rakentamista.

– Sen sijaan, että hallitus rakentaisi turvaa ja luottamusta, hallituksen päätökset ovat heikentäneet suomalaisten tulevaisuudenuskoa.

Lindtman listasi neljä isoa uudistusta, joilla Suomi saadaan muutosten tielle ja luottamus palautettua.

– Meidän on nostettava osaamistasoa, uudistettava koulutusta ja panostettava varhaiskasvatukseen, mm. tekemällä toisen asteen koulutuksesta maksutonta, palauttamalla subjektiivinen päivähoito-oikeus ja kulkemalla kohti maksutonta varhaiskasvatusta.

– Tukijärjestelmät on uudistettava vastaamaan tätä päivää. Uudistetaan perhevapaat sdp:n joustavalla mallilla ja yksinkertaistetaan sosiaaliturvajärjestelmä sdp:n esittämän yleisturva-mallin mukaan.

– Työnvälitystä on parannettava, rakennettava reilua työelämää ja panostettava uudella tavalla yrittäjyyteen.

– Kohtalokkaisiin ilmasto- ja ympäristöongelmiin on löydettävä uusia ratkaisuja ja tavoitetasoa ongelmienratkaisussa on nostettava huomattavasti.

– Sosialidemokraatit ovat valmiita toteuttamaan uudistukset, jotka lisäävät luottamusta ja uskoa tulevaan. Toivon, että omat lapsemme voivat katsoa meitä yhtä ylpeinä kuin me itse katsomme edeltäviä, rohkeita ratkaisuja tehneitä sukupolvia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: Antti Lindtman 040 577 6255

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Kutsu medialle: SDP julkaisee ikäpoliittisen ohjelman4.2.2019 13:52:31Kutsu

Aika: keskiviikko 6.2. klo 8.30 Paikka: Eduskunta, sd-ryhmähuone SDP julkaisee keskiviikkona 6.2. ikäpoliittisen ohjelman. Tilaisuudessa on läsnä puolueen varapuheenjohtaja Ville Skinnari. Ohjelman sisältöjä esittelee valmistelusta vastanneen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen. Ilmoittautumiset 5.2. mennessä: Emilia Tervonen, 050 552 0676, emilia.tervonen@eduskunta.fi Ilmoitathan saapumisestasi, tilaisuudessa on aamiaistarjoilu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme