Oulun yliopisto

Linnanmaan ja Kontinkankaan kampukset mukaan energiansäästökampanjaan

Jaa
Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksilla tehdään tänä syksynä useita toimia, joilla pyritään säästämään energiaa. Energiakriisin vuoksi opetus- ja kulttuuriministeriö on kehottanut organisaatioita miettimään toimia säästää energiaa, jotta valtion ei tarvitsisi tulevan talven aikana aloittaa energian säännöstelyä.

Linnanmaan ja Kontinkankaan kampusten sisälämpötilaa on päätetty laskea noin 0,5–1 astetta. Esimerkiksi tällä hetkellä Linnanmaan kampuksen keskilämpötila on noin 21,5 astetta. Myös ilmanvaihtoa säädetään tarpeenmukaiseksi ja pääosassa tiloista pienennetään hiljaisina aikoina, kuten öisin, minimiin.

– Opetustilojen ilmanvaihdosta opetuksen aikana ei tingitä. Huolehdimme myös, että ennen opetusta ilma ehtii tilassa edelleen vaihtua kaksi kertaa ennen kuin opetus alkaa, kertoo tila-asiantuntija Juha Waulu.

Lisäksi hiljaisina aikoina opetus keskitetään kampuksilla vain yhdelle alueelle ja muut yleiset opetustilat suljetaan. Näin voidaan toimia esimerkiksi joulun tienoilla.

Muita toimenpiteitä ovat mm. tietokoneluokkien koneiden ja kampusnäyttöjen sammuttaminen yöksi. Myös laboratoriotilat käydään läpi ja varmistetaan laitteiden toimivuus sekä se, etteivät ne käytä turhaan vettä tai energiaa.

Sammuta koneet ja vinkkaa säästökohteista

Opiskelijat ja henkilökunta voivat säästää energiaa omilla toimillaan. Tietokoneet kannattaa sammuttaa aina, kun niitä ei käytä. Vettä ei myöskään kannata tuhlata.

Waulu toivoo myös, että opiskelijat ja henkilökunta ilmoittaisivat matalalla kynnyksellä kampuspalveluihin kaikista energiaan liittyvistä poikkeamista, kuten viallisista valoista ja laitteista. Myös kaikki vinkit, joilla voidaan säästää energiaa ovat tervetulleita.

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu tekevät energiansäästötoimia yhdessä Linnanmaan kampuksella. Suomen Yliopistokiinteistöt Oy puolestaan uusii kampusten valaisimia energiaystävällisemmiksi sekä säätää osan toimimaan liiketunnistimilla. Myös vesikalusteiden vesivirtaamia säädetään energiaystävällisemmiksi.

Oulun yliopistolla on Linnamaan kampuksella tiloja noin 98 100 neliömetriä ja Kontinkankaan kampuksella noin 31 200 neliömetriä.

Lisätietoja:

Tila-asiantuntija Juha Waulu, Oulun yliopisto, 040 716 7614, juha.waulu@oulu.fi

Ylläpitopäällikkö Ville Kautto, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy, 044 347 3526, ville.kautto@skyoy.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye