Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Linnanmäellä maanantaissakin voi olla miljoonasti onnea!

Jaa

Linnanmäellä myös maanantai voi olla onnenpäivä! Valokarnevaalin toisen viikon alussa, 15.10. Linnanmäen porteista asteli huvittelukauden miljoonas kävijä. Asiakkaat palkittiin makoisilla yllätyksillä ja he saivat myös huvitella maksutta koko päivän Linnanmäellä.

Perhe Saarinen palkittiin makoisalla ja mukavalla yllätyslahjalla!
Perhe Saarinen palkittiin makoisalla ja mukavalla yllätyslahjalla!

Linnanmäki on yksi Suomen suosituimmista matkakohteista, jossa vierailee vuosittain yli miljoona kävijää. Tänä vuonna miljoonas huvittelija saapui Linnanmäelle maanantaina 15.10.2018.

Helsingistä kotoisin oleva Viktor Saarinen asteli Linnanmäelle jo toista kertaa tänä kesänä Kevin-veljen, 8, Mia-äidin ja Janne-isän kanssa. Perhe Saarinen yllätettiin iloisesti Linnanmäen pääportilla, jossa he saivatkin lahjakassin täynnä makoisia herkkuja, maksuttoman Linnanmäki-päivän, sekä mm. Linnanmäki-kahvia ja herkkuja vielä kotiin vietäväksikin.

- Teemme vuosittain perinteisen retken Valokarnevaalille, ja nyt taitaakin olla kyseessä jo kuudes tai seitsemäs vuosi putkeen, kertoo perheen äiti Mia Saarinen.

Valokarnevaaliretkeä selkeästi odotettiin perheessä jo innolla, sillä suunnitelmatkin olivat selvillä:

- Ostamme joka vuosi valotuotteita ja sitten huvittelemme laitteissa, perheen vanhempi poika, Kevin Saarinen kertoo innostusta äänessään.

Linnanmäen Valokarnevaali jatkuu vielä tämän viikon sunnuntaihin asti. Sen aikana huvipuiston ja monien suosikkilaitteiden ylle luodaan mitä hienoimpia valaistuksia. Myös Viktor Saarisen lempilaite nähdään Valokarnevaalissa säihkyvässä iltavalaistuksessa:

- Lempilaite on tietenkin Hiphop!, Viktor kertoo, kiittää palkinnosta ja lähtee innoissaan kohti huvipuistopäivää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Perhe Saarinen palkittiin makoisalla ja mukavalla yllätyslahjalla!
Perhe Saarinen palkittiin makoisalla ja mukavalla yllätyslahjalla!
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Tivolikuja 1
00510 HELSINKI

09 773 991http://www.linnanmaki.fi

Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuoden 2018 lahjoitustavoite on 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat lastensuojelutyötä. Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2018 ovat SOK/HOK Elanto, Unilever Finland Oy, Oy Hartwall Ab, MTV Oy sekä Bauer Media Oy. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme