Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Linnanmäen uusi jingle on valittu!

Jaa
Linnanmäen Huvipuisto etsi uutta jingleä elokuun ajan kilpailussa, joka oli avoinna kaikille lahjakkaille musiikintekijöille iästä tai aiemmasta kokemuksesta riippumatta. Voittajaksi valikoitui kolmen nuoren aikuisen tekemä riemukas jingle, joka on yhdistelmä svengaavaa rytmitystä ja räppäämistä.

Linnanmäen uuden jinglen etsintä on päättynyt. Kilpailun aikana Linnanmäelle saapui yli 60 tunnusmusiikkiehdotusta. Näistä valintaraati valitsi kymmenen huvipuistomaisinta kappaletta yleisöäänestykseen, joka järjestettiin Linnanmäen verkkosivuilla 13.-18. syyskuuta.

- Olimme todella tyytyväisiä kilpailun tasoon. Toiveidemme mukaisesti saimme ehdotuksia lahjakkailta tekijöiltä: joukossa oli musiikkialan ammattilaisia, opiskelijoilta, ystäväporukoita ja hauskasta tehtävänannosta innostuneita Linnanmäen faneja. Syksyn aikana saimme kuunnella mitä hienoimpia kappale-ehdotuksia, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo.

Yleisöäänestyksessä annettiin tuhansia ääniä. Finaalissa raadin rytmijalat taputtivat mukana ja hymyhuulet olivat herkimmässä voittajakappaleen, ”Linnanmäki, täältä mä tuun!” -jinglen tahdissa.

- Kilpailun voittanut jingle keräsi yhteen sellaisia elementtejä, joita toivoimmekin uudelta tunnusmusiikilta. Iloisen jinglen svengaava rytmitys ja Linnanmäen tunnelman hyvin tiivistävät sanat saivat valintaraadin puolelleen. Tyyliltään uusi tunnusmusiikki on iloista räppiä, ja tunne vei raadin mennessään, kertoo Linnanmäen viestintäpäällikkö Kiti Friman.

”Linnanmäki, täältä mä tuun” -kappaleen ovat tehneet kolme nuorta, joista kukin opiskelee musiikkia tahollaan. Kappaleen tuotannosta ja taustoista vastannut Axel Liljeblad, 22, sekä kappaleessa räppäävä Janne Kovanen, 24, opiskelevat kumpikin Metropolian ammattikorkeakoulussa musiikkia. Kolmas kappaleentekijä, Pinja Viljanen, 25, opiskelee niin ikään musiikkia Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa.

Voittajat kutsuttiin Linnanmäelle käymään ja tapaamisen aikana selvisi hauska yhteensattuma - Pinja olikin ollut alkukesän töissä Linnanmäen peliyksikössä pelimyyjänä!

- Kun kuulin kilpailusta, otin heti yhteyttä Janneen, jonka tunsinkin entuudestaan Jyväskylän pop/jazz -konservatoriosta. Aloimme kehitellä yhdessä Axelin ja Jannen kanssa erilaisia tunnusmusiikkeja. Lähetimme kilpailukappaleemme ihan kisan viimeisinä päivinä ja innostuimme, kun kuulimmekin nopeasti olevamme semifinalisteissa. Voitto tuntuikin uskomattoman hienolta, kesällä ensimmäistä kertaa Linnanmäellä työskennellyt Viljanen kertoo.

Lahjakkaalla nuorisokolmikolla onkin riemuntäyteinen vuosi edessään, sillä palkintosumman lisäksi kukin voittajista saa koko ensi kaudeksi Linnanmäen VIP-kortit, joka tarkoittaa, että voittajat saavat kauden jokaisena päivänä kaksi ranneketta itselleen ja kaverilleen – yhteensä per voittaja siis yli 300 ranneketta!

Linnanmäki aikoo käyttää uutta tunnusmusiikkiaan huvipuiston markkinoinnissa. Jinglen voit käydä kuuntelemassa täältä: www.linnanmaki.fi/fi/

Raatiin kuului seitsemän henkilöä; Outi Rekola, myyntijohtaja, MTV; Ossi Leander, projektijohtaja, Orange Advertising; Jan Streng, varatoimitusjohtaja, Suomen Komediateatteri sekä Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin, markkinointiviestintäjohtaja Rilla Engblom, viestintäpäällikkö Kiti Friman sekä visualisti Vilma Parkkonen.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Linnanmäki, täältä mä tuun!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Tivolikuja 1
00510 HELSINKI

09 773 991http://www.linnanmaki.fi

Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuoden 2018 lahjoitustavoite on 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat lastensuojelutyötä. Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2018 ovat SOK/HOK Elanto, Unilever Finland Oy, Oy Hartwall Ab, MTV Oy sekä Bauer Media Oy. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye