Espoon kaupunki - Esbo stad

Lippajärvessä elää lähes 740 000 isojärvisimpukkaa

Jaa

Espoon ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto tutkivat kesän aikana Lippajärvessä runsaana esiintyvän isojärvisimpukan populaation kokoa, ikä- ja kokorakennetta sekä simpukoiden suodattaman veden määrää ja suodatustoiminnan mahdollisia vaikutuksia veden laatuun.

Tutkimuksen aikana kerättyjä isojärvisimpukoita. Kuva: Ilppo Kajaste.
Tutkimuksen aikana kerättyjä isojärvisimpukoita. Kuva: Ilppo Kajaste.

”Lämpötila ja ravinnon saatavuus vaikuttavat simpukoiden kasvunopeuteen, minkä takia samankokoiset simpukat voivat olla hyvin eri-ikäisiä”, kertoo limnologi Ilppo Kajaste Espoon ympäristökeskuksesta. ”Vanhin tutkimuksessa löydetty simpukka oli 19-vuotias ja 15 cm pitkä, mutta vuoden ikäinen isojärvisimpukka saattaa olla jo 7,5 cm pitkä.”

Tutkimuksessa isojärvisimpukoiden ikä laskettiin simpukankuoren kasvurenkaista, jotka erottuvat kuoresta selkeästi eivätkä ehdi simpukan nopeakasvuisuuden johdosta rapautua.

Pienikokoisia simpukoita Lippajärvestä löydettiin vähän, mistä ei kuitenkaan ole syytä huolestua. Lippajärven simpukat kasvavat nopeasti suuriksi, mikä selittää pienikokoisten simpukoiden vähäisen määrän. Eniten Lippajärvessä havaittiin 14–16 cm mittaisia simpukoita, joiden iäksi arvioitiin 8–12 vuotta.

Lippajärvestä löydettiin neljä eri simpukkalajia

Lippajärven simpukoiden lukumääräksi arvioitiin 775 800 yksilöä, joista 95 prosenttia, eli 736 400, oli isojärvisimpukoita. Muut Lippajärvestä tavatut simpukkalajit olivat pikkujärvisimpukka, soukkojokisimpukka sekä sysijokisimpukka. Simpukoita havaittiin pääasiassa alle kolmen metrin syvyydessä. Syvemmällä pohja on niille liian pehmeä ja happea ei mahdollisesti ole riittävästi.

Teoriassa isojärvisimpukat voivat suodattaa Lippajärven tilavuuden verran vettä alle vuodessa. Tämä olisi kuitenkin mahdollista vain, jos simpukat suodattaisivat vettä yhtä tehokkaasti ympäri vuoden.  

”Talvella simpukat elävät hiljaiseloa, jolloin suodatus on hidasta”, Kajaste kertoo. ”Simpukat poistavat vedestä ravinnokseen käyttämiä pieniä partikkeleita, kuten kasviplanktonia. Näin simpukat auttavat järven veden pitämisessä puhtaana ja kirkkaana.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Limnologi Ilppo Kajaste
Espoon ympäristökeskus
Puh. 043 8265 770
ilppo.kajaste@espoo.fi
(13.10.2017 asti)

Kuvat

Tutkimuksen aikana kerättyjä isojärvisimpukoita. Kuva: Ilppo Kajaste.
Tutkimuksen aikana kerättyjä isojärvisimpukoita. Kuva: Ilppo Kajaste.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Ympäristökeskus edistää ympäristövastuullisuutta Espoossa vaalimalla ja parantamalla luonnon monimuotoisuutta ja toimintakykyä, ennaltaehkäisemällä ja korjaamalla ympäristöhaittoja sekä lisäämällä ympäristötietoisuutta ja kannustamalla vaikuttamaan. 

Ympäristökeskus Facebookissa
Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Länsimetro Oy:n hallituksen osaamista vahvistetaan11.12.2017 10:34Tiedote

Konsernijaosto päätti esittää, että Länsimetro Oy:n hallitukseen nimitetään projektinjohtamisen ja rakennuttamisen asiantuntijajäsen. Kevään 2018 varsinaiseen yhtiökokoukseen valmistellaan ehdotus yhtiöjärjestyksen muutoksesta esimerkiksi hallitusta laajentamalla niin, että tarvittava asiantuntijuus löytyy varsinaisilta hallitusjäseniltä. Samassa yhteydessä selvitetään myös mahdolliset virkamiesten jääviyskysymykset riippumattomia asiantuntijoita hyödyntäen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme