Korkein oikeus / Högsta domstolen

Lippueamiraali sai tuomion tuottamuksellisista palvelusrikoksista, mutta jätettiin tuomitsematta rangaistukseen

Jaa

Korkein oikeus (KKO) on Helsingin hovioikeuden tavoin katsonut Rannikkolaivaston komentajana ja sittemmin Merivoimien esikuntapäällikkönä toimineen lippueamiraalin syyllistyneen neljään tuottamukselliseen palvelusrikokseen, mutta jättänyt hänet rangaistukseen tuomitsematta.

Hovioikeus oli aiemmin tuominnut lippueamiraalin asiassa sakkorangaistukseen. KKO:ssa lippueamiraali vaati ensisijaisesti syytteiden hylkäämistä ja toissijaisesti jättämistään rangaistukseen tuomitsematta.

KKO katsoi, että lippueamiraali oli hallintolain esteellisyyssäännösten vastaisesti huolimattomuuttaan rikkonut palvelukseen kuuluvan velvollisuuden

- osallistumalla Rannikkolaivaston komentajana esteellisenä poikaansa koskevan asian käsittelyyn hyväksymällä poikansa henkilökohtaisen palkanosaprosentin korotuksen,

- osallistumalla Merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä puolisonsa sisaren puolisoa koskevan asian käsittelyyn vahvistamalla, että tätä esitetään Merivoimien esikunnassa osastopäällikön tehtävään,

- osallistumalla Merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä puolisonsa sisaren puolisoa koskevan asian käsittelyyn esittelemällä Merivoimien komentajalle Merivoimien esikunnan kunniamerkkiesityksiä koskevan etusijajärjestyksen, jossa puolison sisaren puoliso oli ollut kunniamerkin saajista ensimmäisenä ja allekirjoittamalla tätä koskevan kunniamerkkiehdotuksen sekä

- osallistumalla Merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä puolisonsa sisaren puolisoa koskevan asian käsittelyyn käymällä tämän kanssa kehityskeskustelun ja tekemällä tämän palkanosan vahvistamista koskeneen suoritusarvioinnin.

KKO katsoi, että teoista tavanomaisesti tuomittavaa vähäistä sakkorangaistusta voitiin pitää virantoimituksesta pidättämisen pitkän keston ja työuraan kohdistuneiden kielteisten vaikutusten vuoksi lain mukaan tarkoituksettomana, minkä vuoksi hänet jätettiin rangaistukseen tuomitsematta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: Esittelijä Jussi Virtanen, p. 02956 40064, jussi.e.virtanen(at)oikeus.fi

Ratkaisu (2.7.2021, R2020/797), jota ei ole julkaistu ennakkopäätöksenä, on tilattavissa korkeimman oikeuden viestinnästä, p. 02956 40060, viestinta.kko(at)oikeus.fi

Tietoja julkaisijasta

Korkein oikeus / Högsta domstolen
Korkein oikeus / Högsta domstolen
PL/PB 301
00171 Helsinki / Helsingfors

02956 40000http://www.korkeinoikeus.fi

Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme