Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Lisää hyötyä asiakasomistajille – SSO maksaa ylijäämänpalautusta 0,5 miljoonaa euroa

Jaa
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n edustajiston kevätkokouksessa 7.4.2021 tehdyn päätöksen mukaisesti SSO:n asiakasomistajille maksetaan viime vuodelta 0,25 % ylijäämänpalautusta. Ylijäämänpalautuksen muodossa SSO:n asiakasomistajille palautuu yli 0,5 miljoonaa euroa.

– Meillä paikallisten ihmisten muodostama edustajisto vahvistaa tuloksen käytön. Jokainen SSO:n toimipaikoissa käytetty euro palaa takaisin kotiseudulle mm. investointien, paikallisten ostojen, edullisen hintatason tai omistajien palkitsemisen kautta, toimitusjohtaja Tapio Finér sanoo.

– Viime vuoden puolella päivitetty missiomme on Tehdään yhdessä parempi paikka elää. Haluamme olla aktiivisesti mukana alueemme kehittämisessä: Tarjoamalla palveluita, jotka ovat asiakkaillemme merkityksellisiä. Ylijäämänpalautus on osuustoiminnallisen yrityksen liiketoiminnan tuloksen jakamista. Ylijäämänpalautusta maksetaan, jos osuuskaupan toiminta on ollut niin tuloksellista, että sillä on voitu rahoittaa tarvittavat toimipaikkaverkoston sekä palveluiden kehittämishankkeet ja sen jälkeen on vielä mahdollista maksaa ylijäämänpalautusta, kertoo Finér. 

Ylijäämänpalautus on konkreettista rahaa suoraan asiakasomistajien S-Tileille. Ylijäämänpalautusta merkittävämmäksi eduksi asiakasomistajille muodostuu kuitenkin osuuskaupan edullinen hintataso ja keskittämisestä kasvava Bonus, jota viime vuodelta maksettiin asiakasomistajille yli 12 miljoonaa euroa. Keskittämällä ostoja oman paikallisen osuuskaupan palvelutarjontaan, tukee samalla paikallista elinvoimaisuutta.

Faktaa ylijäämänpalautuksesta

Ylijäämänpalautus on osuustoiminnan periaatteisiin kuuluva palkitsemismuoto, jonka suuruuteen jokainen asiakasomistaja voi omalla kohdallaan vaikuttaa keskittämällä ostoksiaan Suur-Seudun Osuuskauppaan. Päätöksen mahdollisen ylijäämänpalautuksen tai osuusmaksun koron maksamisesta tekee aina vuosittain osuuskaupan edustajisto hallituksen ja hallintoneuvoston esityksen pohjalta.

Ylijäämänpalautus maksetaan Suur-Seudun Osuuskaupan asiakasomistajien S-Pankissa olevalle S-Tilille 20.5.2021. Ylijäämänpalautusta maksetaan SSO:n omistajille 0,25 prosenttia vuoden 2020 aikana Suur-Seudun Osuuskaupan toimipaikoista tehdyistä bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi, tupakka, yhteistyökumppaneilta ja tytäryhtiöiltä (PP-Auto Salo ja Lohja, Lohjan Autokeskus, Tammisaaren Autokeskus sekä SSO Rauta-Maatalouden toimipaikat ja lämmitysöljyostot ) eivät kerrytä ylijäämänpalautusta. Pienin palautettava ylijäämänpalautussumma on 0,50 €.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Prismantie 2
24800 Halikko

07530301000http://www.sso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Äänestäminen SSO:n osuuskauppavaaleissa alkaa – ehdolle asettunut 140 ehdokasta14.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa näkyy monella tavalla jäsentensä arjessa ja kehittää oman toimialueensa elinvoimaa yhdessä asiakkaittensa kanssa. Millaisilla toimilla osuuskauppa voisi tehdä parempaa paikkaa elää ja mihin sen tulisi keskittyä edistäessään alueellista kehitystä? Mitä osuuskauppa voisi tehdä vieläkin paremmin? Näihin asioihin pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, jonka jäsenten äänestäminen osuuskauppavaaleissa alkaa 18.3.2024. SSO:n asiakasomistajien keskuudesta ehdolle on asettunut 140 ehdokasta.

Kannustajat-ohjelma jatkuu 60 000 euron tukipotilla myös tänä vuonna29.1.2024 12:10:00 EET | Tiedote

Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa käynnistetty Kannustajat-ohjelma saa jatkoa, kun tämän vuoden ensimmäinen ohjelmaan haku alkaa tammikuun lopussa. 120-vuotisjuhlavuonna 2023 SSO nosti Kannustajat-ohjelman tukipotin 60 000 euroon ja sama huima yhteissumma on jaossa myös tälläkin kertaa. Kannustajat-ohjelman kautta paikallisilla, lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvointia edistävän toiminnan parissa toimivilla yhdistyksillä, kulttuuritoimijoilla sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöillä on mahdollisuus hakea matalalla kynnyksellä tukea toimintaansa, asiakasomistajien saadessa lopulta päättää tuen saajat äänestämällä.

Laadukkaita ja herkullisia, oman seudun osaajien tekemiä ruokia valmistava Sinun Keittiö on nyt avattu.24.1.2024 10:33:45 EET | Tiedote

Laadukkaita ja herkullisia, oman seudun osaajien tekemiä ruokia valmistava Sinun Keittiö on nyt avattu. SSO:n uusi liiketoimintamalli helpottaa arjen ruokahuoltoa tarjoamalla ravintolatasoisia valmiita ja puolivalmiita tuotteita, joita voi ostaa Lohjan, Nummelan ja Vihdin alueen marketeista sekä Lohjan Tytyrillä sijaitsevasta Puodista. Lisäksi Sinun Keittiön kautta voi tilata näyttäviä herkkuja juhliin kätevän juhlapalvelun kautta ja nauttia maittavaa lounasta arkisin Sinun Keittiön Puodissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye