Oulun yliopisto

Lisää puuta Euroopan terveydenhuollon rakennuksiin

Jaa

Kajaanin yliopistokeskuksen ja Oulun yliopiston Mittaustekniikan yksikkö johtaa uutta eurooppalaista WOOD for HEALTH -tutkimushanketta, jolla on taustansa kainuulaisessa puurakentamisen perinteessä. Hankkeen tavoitteena on edistää puun käyttöä terveydenhuollon rakennuksissa. Puu rauhoittaa, vaikuttaa sisäilman laatuun ja sitoo hiiltä. Luontaisia hyviä ominaisuuksia tukemaan hanke kehittää mikrobien kasvua estäviä pinnoitteita sekä laatii eurooppalaisen ohjeistuksen puun käytölle terveydenhuollon rakennuksissa ja tiloissa.

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Oulun yliopiston lisäksi hankkeessa on kumppaneina kolme täysin puututkimukseen keskittynyttä instituuttia Latviasta, Norjasta ja Saksasta, kaksi pinnoiteaineita valmistavaa yritystä Latviasta ja Saksasta sekä sairaalarakennuksia paljon suunnitteleva ruotsalainen arkkitehtitoimisto. Hankkeen toimijoiden tueksi perustetaan sekä kansallisia että kansainvälinen asiantuntijaryhmä. Näissä on mukana Kainuusta puutuoteteollisuuden ja Kainuun soten edustajat.

Puurakentamisen suosion nousua ovat tukeneet erityisesti ympäristötekijät: merkittävimpänä kenties tieto, että puurakennus sitoo ilmakehän hiiltä vuosikymmeniksi. Puupintoja pidetään kuitenkin helposti likaantuvina ja vaikeasti puhdistettavina, mikä on rajoittanut niiden käyttöä tiloissa, joissa vaaditaan tarkkaa hygieniaa. Tämä on valitettavaa, koska puulla tiedetään olevan hyödyllisiä vaikutuksia sisäilman laatuun ja puiset pinnat koetaan rauhoittavaksi ja lämpimiksi. WOOD for HEALTH -hanke perustuu siten suoraan rakentajien, puuteollisuuden ja sairaalakiinteistöjen hallinnoijien tarpeisiin.

Hanke tutkii puupintojen puhtautta ja puhdistettavuutta, kehittää innovatiivisia antimikrobiaalisia ja hengittäviä pinnoitteita ja kasaa ensimmäisen eurooppalaisen ohjeistuksen puun käytölle terveydenhuollon rakennusten erilaisissa tiloissa ja pinnoissa. Uusien pinnoitteiden kehitystyölle on suunniteltu kolme erilaista lähestymistapaa ja mukana on sekä kalvon muodostavia että täysin hengittäviä kalvottomia pinnoitteita. Niissä kokeillaan myös luonnon polymeerejä mikrobien kasvua estävinä tekijöinä perinteisten myrkyllisten kemiallisten yhdisteiden sijaan. Käsiteltyjä ja käsittelemättömiä puupintoja tutkitaan hygienian, mekaanisen ja kemiallisen kestävyyden, valon kestävyyden, tulenarkuuden ja vesihöyryn läpäisevyyden suhteen. Nämä kaikki ovat terveydenhoitotiloissa merkityksellisiä ominaisuuksia.

Kajaanin yliopistokeskuksen johtajan, professori Vesa Virtasen mukaan ympäristöasioiden huomioiminen ja kansainvälinen yhteistyö ovat tulevaisuuden takaajia: ”On erityisen merkittävää, että kainuulaisten vetämä kansainvälinen hanke koskee niin perinteistä kainuulaista aihepiiriä kuin puurakentaminen.”

Tutkimus- ja kehityshanketta tukevassa asiantuntijaryhmässä mukana olevan kuhmolaisen CrossLam Oy:n toimitusjohtaja Jukka Silvennoinen toteaa hankkeen olevan merkittävä ja tarpeellinen tuotekehitysponnistus: ”Puu on rakennusmateriaalina erittäin monipuolinen ja pinnoitteen tuoma antiseptinen lisäominaisuus mahdollistaa puurakenteiden ja -pintojen vieläkin monipuolisemman käytön.”

WOOD for HEALTH-hanke kuuluu ERA-Net ForestValue -ohjelmaan, ja sen suomalainen rahoittaja on ympäristöministeriö. Hanke on kolmivuotinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Tutkimuspäällikkö Pekka Kilpeläinen: pekka.t.kilpelainen@oulu.fi, p. 029 448 8111
Mittaustekniikan yksikkö, Kajaanin yliopistokeskus
Oulun yliopisto

Viestintäasiantuntija, Oulun yliopisto Kaisu Koivumäki, kaisu.koivumaki@oulu.fi, p. 050 4344261

Kuvat

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Varhaiskasvatuksen opettajille ja erityisopettajille suuri tarve saamelaisessa varhaiskasvatuksessa – Oulun yliopisto aloittaa koulutukset Inarissa18.5.2022 12:20:00 EEST | Tiedote

Yksi saamelaisen varhaiskasvatuksen suurimmista haasteista on korkeakoulutetun saamenkielisen henkilökunnan puute. Noin 40 prosenttia saamenkielisen varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on vailla kelpoisuutta. Erityisen hankala on saamenkielisten varhaiskasvatuksen erityisopettajien tilanne, sillä heitä ei ole kentällä laisinkaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme