Veikkaus Oy

Liverpoolin kotivoitto toi Vakiosta 100 000 euroa Ouluun ja Espooseen

Jaa
Vakiossa löytyi lauantain kierroksella 14.4.2018 kaksi täysosumaa. Viimeisenä otteluna pelatussa Liverpool-Bournemouthissa oli paljon panosta.

Liverpool voitti ottelun lopulta 3-0. Tulos oli varsin odotettu - ja ainakin kahdella paikkakunnalla erittäin toivottu. Punaisten kotivoitto varmisti sekä oululaiselle että espoolaiselle Vakion pelaajalle 13 oikein -tuloksen ja samalla noin 100 000 euron potin kummallekin.

Jos peli olisi päättynyt tasapeliin tai vierasvoittoon, täysosumia ei olisi ollut yhtäkään.

Oululainen voittaja oli jättänyt järjestelmäpelinsä Raksilan Prismaan ja espoolainen puolestaan pelannut voittoisan rivinsä netissä. Oululaismiehen kuponkiin osui myös alavoittoja, joten hänen tarkka voittosummansa on 113 068 euroa. Espoolaismiehen voittokuitti näyttää lukemaa  99 395 euroa.

Tulokset ja voitonjako 14.4.2018:

1                        Burnley – Leicester                  2–1                    1

2                        Swansea – Everton                 1–1                    X

3                        Huddersfield – Watford          1–0                    1

4                        Crystal P – Brighton                 3–2                    1

5                        Liverpool – Bournemouth      3–0                    1

6                        Norwich C – Cardiff C              0–2                    2

7                        Middlesbrough – Bristol C      2–1                    1

8                        Reading FC – Sunderland       2–2                    X

9                        Barnsley – Bolton                     2–2                    X

10                      Burton Albion – Derby            3–1                    1

11                      Nottingham – Ipswich T          2–1                    1

12                      Hull – Sheffield W                    0–1                    2

13                      QPR – Preston                          1–2                    2

Voitonjako:

13 oikein          2 kpl                 99 394,70 €

12 oikein          88 kpl               752,90 €

11 oikein          1422 kpl           46,50 €

10 oikein          12427 kpl         10,60 €

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye