LOGOMO

Logomo houkutteli viime vuonna 377 000 kävijää, hyvä sijainti ja kasvun mahdollisuudet vetävät toimitilapuolella

Jaa

Turkulaiselle tapahtumakeskus Logomolle vuosi 2019 oli hyvä sekä tapahtumapuolen kävijämäärien suhteen että toimitilojen käyttöasteen kannalta. Kongressit, kokoukset ja tapahtumat vetivät Logomoon 57 000 kävijää edellisvuotta enemmän: vuonna 2019 Logomossa vieraili 377 000 kävijää, kun vastaava luku vuonna 2018 oli 320 000. Myös tapahtumapäiviä oli sata enemmän. Toimitilapuolella vuokratilojen käyttöaste lähentelee sataa prosenttia. Tuoreen asiakastyytyväisyystutkimuksen perusteella Logomossa toimivat yritykset uskovat liiketoimintansa kasvuun ja kokevat talon sijainnin vaikuttuvan bisnekseen positiivisesti.

Vuonna 2019 Logomossa oli yli 1 300 tapahtumapäivää, noin sata enemmän kuin vuonna 2018. Kuva: Logomo
Vuonna 2019 Logomossa oli yli 1 300 tapahtumapäivää, noin sata enemmän kuin vuonna 2018. Kuva: Logomo

Logomo houkutteli vuonna 2019 edellisvuosia enemmän niin kongressikävijöitä, kokousasiakkaita kuin vapaa-ajanviettäjiäkin. 57 000 kävijän kasvu on näkynyt muun muassa Teatro Barin puolella, joka on kutsunut konserttivieraita viettämään aikaa Logomossa sekä ennen että jälkeen tapahtuman.

– Ihmiset etsivät kokonaisvaltaisia elämyksiä, ja Teatro etko- ja jatkopaikkana on osaltaan vastannut tähän kysyntään. Samoin show & dinner -paketteja myytiin viime vuonna enemmän kuin koskaan, kertoo Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä.

Toimitilat bisneksen mukaan

Logomon toimitilapuolen käyttöaste on vuosien ajan hiponut sataa. Byråssa ja Konttorissa toimii noin 90 yritystä eri toimialoilta.

– Toimitilojen käyttöaste on todella hyvä, tällä hetkellä 98 prosenttia. Eniten kysytään vuokralle pikkutiloja, kertoo Logomon toimitilapäällikkö Kirsi Ranta.

Logomon työskentelytiloista pienimmät ovat pöytäpaikkoja, jotka sopivat esimerkiksi projektimaiseen työskentelyyn. Muuten toimitilojen koot vaihtelevat seitsemästä neliöstä tuhanteen neliöön.

– Pyrimme aina löytämään yritykselle sopivankokoisen tilan, jos esimerkiksi yrityksen toiminta kasvaa. Kun yritysten tilanteet muuttuvat, samalla vapautuu tiloja myös uusien toimijoiden vuokrattavaksi, Ranta kertoo.

Hyvä esimerkki räätälöidyistä tiloista on kansainvälisiin talouspalveluihin erikoistuneelle Starialle toteutettu työympäristö. Syksystä 2013 lähtien Logomossa toiminut Staria on kasvanut vuosien varrella niin, että nyt yrityksellä on siellä jo viides liiketila käytössään.

– Logomon joustavuus tilatarpeidemme suhteen on painava syy, miksi olemme pysyneet talossa. Nyt meillä on käytössämme 550 neliötä ja olemme Logomon toiseksi suurin vuokralainen. Myös väkimäärämme on yli kymmenkertaistunut Logomon vuosien aikana, kertoo Starian toimitusjohtaja Juha Tommila.

Logomon sillan valmistuminen korostaa hyvää sijaintia

Logomo teettää vuosittain vuokralaisilleen asiakastyytyväisyyskyselyn. Tuoreimpaan kyselyyn vastanneet kokevat yrityksen sijainnin Logomossa vaikuttavan omaan liiketoimintaan, työvoiman saantiin ja yrityksestä syntyvään mielikuvaan positiivisesti.

Lisäksi kolmasosa kyselyyn vastanneista arvioi yrityksen liikevaihdon kasvavan seuraavien 12 kuukauden aikana. Tulokset ovat olleet mukavaa luettavaa myös toimitilapäällikkö Kirsi Rannalle.

­– On hienoa, että yritykset katsovat valoisasti tulevaisuuteen, Ranta iloitsee.

Starialla on Suomessa viisi toimistoa, joista toimitusjohtaja Juha Tommilan mukaan Logomon tilaratkaisu on onnistunein.

– Ihmiset viihtyvät täällä hyvin ja sijainti on keskeinen, Tommila toteaa.

Sijainnin rooli korostuu Tommilan mukaan entisestään, kun Logomon silta valmistuu.

– Väkemme kulkee paljon junalla, joten suora yhteys laitureille on tärkeä lisä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Päivi Rytsä
Toimitusjohtaja
050 596 0773
paivi.rytsa@logomo.fi

Kuvat

Vuonna 2019 Logomossa oli yli 1 300 tapahtumapäivää, noin sata enemmän kuin vuonna 2018. Kuva: Logomo
Vuonna 2019 Logomossa oli yli 1 300 tapahtumapäivää, noin sata enemmän kuin vuonna 2018. Kuva: Logomo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

LOGOMO
LOGOMO
Köydenpunojankatu 14
20100 TURKU

029 123 4800http://www.logomo.fi

Logomo on kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus, joka toimii entisessä VR:n konepajassa rautatieaseman ja ydinkeskustan läheisyydessä Turussa. Logomossa järjestetään konsertteja, kokouksia, seminaareja, kongresseja, teatterinäytöksiä, messuja, näyttelyjä, elokuvaesityksiä sekä erilaisia yksityistilaisuuksia. Logomon toimitiloissa, Byråssa ja Konttorissa, työskentelee päivittäin yli 400 ihmistä 90 yrityksessä. Logomossa on myös taiteilijatyöhuoneita. Vuonna 2019 Logomossa järjestettiin yhteensä yli 1300 tilaisuutta ja kävijämäärä oli 377 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta LOGOMO

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme