Turun kauppakamari

Loimaan seutu tarvitsee luonnontieteellistä osaamista

Jaa

Loimaan kauppakamariosasto pitää luonnontiedelukion erityisluvan hakemista Loimaalle perusteltuna ja merkittävänä asiana seutukaupungin yrityksille ja elinkeinoelämälle. Kauppakamariosasto lausui toukokuussa puoltavasti Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän hakeman luonnontiedelukion koulutustehtävän puolesta.

Osasto toteaa lausunnossaan, että alueen yritykset ja elinkeinoelämä tarvitsevat tulevaisuudessa yhä enemmän vahvaa luonnontieteellistä osaamista ja työvoimaa. Erityisesti Loimaan seudun kansainväliset korkean teknologian teollisuusyritykset vaativat toiminnan jatkuvan kehittymisen turvaamiseksi tulevaisuudessa vieläkin vankempaa erityisosaamista luonnontieteiden saralla.

Osaston asiamies Niina Nurmi muistuttaa Loimaan merkittävästä sijainnista Turun, Tampereen ja Helsingin muodostaman kasvukolmion keskiössä. Alueellisen osaamisen kehittäminen luo yhä vahvempaa yhteyttä ja sidoksia kasvukolmion kärkiin ja koko yhteiskuntaan. Kasvunäkymät ovat myös hyvät.

”Varsinais-Suomen positiiviset suhdannekehitykset ennakoivat valoisia tulevaisuuden kasvu- ja työllisyysnäkymiä. Näiden näkymien johdosta on elintärkeää saada luonnontieteistä innostuvia ja osaavia nuoria mukaan kasvuun ja tukemaan alueellista kehitystä”, Nurmi toteaa.

Loimaan kauppakamariosasto kuuluu Turun kauppakamariin ja kattaa Loimaan seutukunnan yli 60 jäsenyrityksellään. Kauppakamariosaston päätehtäviin lukeutuu seudun yritysten ja elinkeinoelämän toimintaympäristön kehittäminen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun kauppakamari
Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
20100 Turku

http://www.turunkauppakamari.fi

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari

Liikennekäytävävaltuuskunta toivoo nopeaa etenemistä Helsinki–Turku-raideyhteyden kehittämisessä2.10.2018 12:00Tiedote

Liikennekäytävävaltuuskunta muistuttaa, että hyvin alkuun päässyttä Helsinki–Turku-yhteysvälin kehittämishanketta on vietävä määrätietoisesti eteenpäin, ja sen toteutuminen on varmistettava mahdollisimman nopeassa aikataulussa. Valtuuskunta edellyttää, että Espoon ja Salon välisen oikoradan ratasuunnitelman tekeminen aloitettaisiin mahdollisimman pian ja Helsinki–Turku-yhteysvälin kehittämiseen tarvittavat investointipäätökset tehtäisiin seuraavan hallituskauden aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme