Sunborn Live

Loiriplukarin vuoden viimeinen Turun keikka Logomossa pe 13.10.2017

Jaa
Kesällä viraaliksi some-ilmiöksi noussut Loiriplukari tekee vuoden viimeisen Turun keikkansa Logomossa perjantaina 13.10.2017. Turkulaistaustaisen, tällä hetkellä Mosambikissa asuvan artistin keikat ovat harvinaisia, ja harvinaisen suosittuja tapauksia.

Loiriplukari on turkulaistaustaisen pitkän linjan taiteilija-muusikko Kalle Taivaisen (Magenta Skycode, Karkkiautomaatti, Xysma) projekti, jossa hän loirimaisella äänellään yhdistelee muutamien sanojen ja fraasien hokemia mielenkiintoisiin, mm. kantrista, ambientista, lattarista ja shoegazesta ammentaviin taustoihin.

Loiriplukarin suosio räjähti viime kesänä, kun “Ei voi laittaa verotukseen” -kappale nousi viraaliksi hitiksi. Hittijulkaisu on tähän mennessä kerännyt YouTubessa ja Spotifyssä yhteensä yli 200 000 kuuntelua. Varsin tuottelias artisti julkaisi esikoisalbuminsa "Kiitos" elokuussa, ja aivan viime päivinä YouTubeen on putkahtanut useita uusia julkaisuja.

Loiriplukari nauttii myös vahvaa keikkasuosiosta, josta kertoo omaa kieltään mm. loppunmyydyt keikat Turun Dynamossa ja Bar Kukassa ja elokuiset esiintymiset Tavastialla sekä Flow-festivaaleilla, missä teltta pursuili ihmisiä. Loiriplukari on saanut myös itsensä Vesa-Matti Loirin diggailevan hyväksynnän. Taivainen asuu nykyään perheineen Mosambikissa, joten Loiriplukarin keikat ovat aina harvinaisia tapauksia.


Tapahtuman tiedot:

Sunborn Live esittää: Loiriplukari
Pe 13.10. Teatro, Logomo, Turku
Ovet 21, showtime 22
Liput 11,50€, Lippupiste: http://bot.fi/240l  (mahdollisesti jäljellä olevia lippuja saa myös ovelta)

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:

Pietu Sepponen / Sunborn Live
puh. 044 556 6113
pietu.sepponen@sunborncatering.com

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Loiriplukarin musiikkivideo

Avainsanat

Kuvat

Loiriplukarin takana on turkulaistaustainen taiteilija-muusikko Kalle Taivainen.
Loiriplukarin takana on turkulaistaustainen taiteilija-muusikko Kalle Taivainen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sunborn Live
Juhana Herttuan puistokatu 23
20100 Turku

https://sunbornlive.fi/

Sunborn Live tuottaa kovatasoisia live-tapahtumia pääasiassa Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Keikkapaikkoina toimivat muun muassa Turun Logomo ja Helsingin Kulttuuritalo. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live

Rukalla järjestetään viikonloppuna Suomen suurin after ski -festivaali: Harmaa Rinne Festivalille odotetaan oheistapahtumineen 10 000 kävijää18.3.2024 09:40:15 EET | Tiedote

Suomen suurin after ski -festivaali Harmaa Rinne Festival järjestetään Rukan upean talvisissa maisemissa 22.–23.3.2024. Rukan hiihtostadionilla nähdään kahden päivän aikana kolmella eri lavalla muun muassa JVG, Sanni, Alma, Ibe, Kuumaa, Tommy Cash sekä UMK-voittaja Windows95man. Lipunmyynti on käynyt vilkkaana ja osa lipputyypeistä on myymässä loppuun.

Turun Terassikesä julkaisee neljä uutta keikkailtaa - ainutlaatuisen vanhan voimalaitoksen sisäpihalla nähdään artisteja Arpasta Stam1naan6.3.2024 12:00:06 EET | Tiedote

Turku Energian entisen sisäpihan ensimmäistä kertaa keikkakäyttöön ottavassa Turun Terassikesässä nähdään uusina esiintyjinä Paperi T X Ruusut, Arppa, Antti Autio, Ida Paul & Kalle Lindroth, Younghearted, Stam1na sekä Turmion kätilöt. Valtavaa livesuosiota Suomessa nauttiva kelttipunk-yhtye Flogging Molly esiintyy avajaisillassa, jonka lipunmyynti on käynnistynyt vauhdikkaasti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye