Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Lokakuussa maksettiin ansiopäivärahaa lähes kolmannes heinäkuuta vähemmän

Jaa
Työttömyyskassojen maksamien etuuksien määrä on laskenut tasaisesti heinäkuun jälkeen. Vuoden takaiseen tilanteeseen nähden lokakuun päivärahakulut olivat kuitenkin yhä koholla.

Työttömyyskassat maksoivat lokakuussa ansiopäivärahaa 210 miljoonaa euroa. Maksettujen ansiopäivärahojen määrä on laskenut 86 miljoonaa euroa heinäkuusta, jolloin päivärahakulut olivat korkeimmillaan. Päivärahaa kuitenkin maksettiin 74 miljoonaa euroa viime vuoden lokakuuta enemmän.

Päivärahaa sai lokakuussa 166 000 henkilöä, joista 49 000 oli lomautettuja. Lomautuksen ajalta päivärahaa saavien määrä oli viisinkertainen viime vuoden lokakuuhun nähden. Suurimmillaan lomautettujen määrä oli tänä vuonna kesäkuussa, jolloin päivärahaa maksettiin 109 000 lomautetulle.

Työttömyyskassoihin saapui lokakuussa 18 000 uutta lomautus- tai työttömyysjaksoa koskevaa hakemusta. Tämä on 31 % enemmän, kuin viime vuoden lokakuussa. Kaikkiaan ansiopäivärahahakemuksia saapui lokakuussa 194 000 kappaletta.

  10/2020 10/2019 Enimmillään v. 2020
Maksetut ansiopäivärahat 210 milj. 136 milj. 296 milj. (heinäkuu)
Ansiopäivärahan saajat 166 000 hlö 104 000 hlö 218 000 hlö (heinäkuu)
Lomautetut 49 000 hlö 9 000 hlö 109 000 hlö (kesäkuu)
Uusia lomautus- tai
työttömyysjaksoja
koskevat hakemukset
18 000 kpl 14 000 kpl 83 000 kpl (huhtikuu)
 Kaikki hakemukset 194 000 kpl 132 000 kpl 281 000 kpl (kesäkuu)

 Lue lisää

Tilastosivu: Kulut ja saajat

Tilastosivu: Käsittelyajat ja hakemukset

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Kumpulantie 3
00520 Helsinki

http://www.tyj.fi

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye