Vaasan kaupunki - Vasa stad

Loma-aika lähestyy: ethän matkusta nyt!

Jaa
Pääsiäinen lähestyy, ja monia houkuttelee irtiotto poikkeuksellisesta arjesta. Koronapandemian vuoksi matkustamista ei suositella edes kotimaassa.

Valmiuslain mukaisten poikkeusolojen vuoksi valtioneuvosto on tehnyt päätöksen liikenteen rajoittamisesta Suomen ulkorajoilla 19.3. lähtien. Tämän hyvin poikkeuksellisen tilanteen vuoksi ulkomaille ei ole syytä lähteä.

Lisäksi hallitus on päättänyt rajoittaa Uudenmaan maakunnan ja muiden maakuntien välistä liikennettä 27.3. alkaen. Liikkumisrajoitusten tultua voimaan Uudenmaan asukkaiden on pysyttävä maakunnan alueella, eikä muiden maakuntien asukkaat voi käydä Uudellamaalla. Rajoitukset ovat voimassa 19.4. saakka.

Pysy kotona, vältä julkisia paikkoja

Hallitus on vedonnut suomalaisiin, että kaikkea tarpeetonta liikkumista vältetään myös muualla kotimaassa.

- Ei kannata matkustaa myöskään Lappiin, vaikka täällä länsirannikolla voi tuntua, että siellä säät olisivat kohdillaan sekä tilaa ja rauhaa lomailla. Jotta voimme estää koronaviruksen leviämisen ja suojella riskiryhmään kuuluvia taudilta, on syytä välttää liikkumista myös kotimaassa ja keskittyä yhdessäoloon kotona perheen kanssa, toteaa kaupunginjohtaja Tomas Häyry.

Myös esimerkiksi Kainuun sote pyytää keskeyttämään vapaa-ajan matkailun Kainuuseen pandemian ajaksi. Kainuuseen ja Lappiin saapuneiden matkailijoiden ja mökkiläisten hoitoon ei ole valmiutta, eikä siihen voida varautua. On myös vaarana, että muualta tulevien henkilöiden ja matkailijoiden saapuessa myös koronavirustartunnat lisääntyvät.

- Kaikkien panosta tarvitaan nyt. Vanhemmat, huolehdittehan myös siitä, että lapset ja nuoret eivät kokoonnu poikkeusaikana. Vain noudattamalla suosituksia vältämme tartuntojen leviämisen, Häyry muistuttaa.

Ulkoilua perheen kanssa

Aurinkoisia kevätpäiviä ja pääsiäislomaa voi viettää kotimaisemissa ulkoillen oman perheen kesken. Vaasassa on paljon ulkoliikuntapaikkoja, jotka on listattu verkkosivulle: www.vaasa.fi/ulkoliikuntapaikat. Vaasan seudun luontoreitit löytyvät osoitteesta www.vaasa.fi/aktiviteetit-ja-luonto.

Hallituksen linjauksen mukaan myös ruuhkaisia ulkoliikuntapaikkoja on syytä välttää ja siirtyä muualle, jos samassa paikassa on yli 10 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ett träd för alla Vasabor – kom med i planteringstalkot!18.4.2024 13:17:37 EEST | Tiedote

Det kommer att planteras 70 000 nya träd i Vasa under de kommande åren. Målet för projektet Ett träd för alla Vasabor är att jämna ut koldioxidutsläppen från byggprojekt och kompensera för att det avlägsnas träd, stödja Vasas mål om klimatneutralitet samt att fira att stadens befolkning ökar och når upp till ett nytt tiotusental. Även invånare, sammanslutningar och företag bjuds in att delta i ett planteringstalko.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye