Kangasala-talo Oy

Loppiainen flamencokitaran rytmeissä

Jaa
Loppiaista vietetään flamencon rytmeissä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Joonas Widenius on Suomen huippuihin lukeutuva flamencokitaristi. Konsertti saa ainutlaatuiset puitteet taidemuseossa Pekka Luukkolan valokuvataiteen keskellä. Joonas Wideniuksen soolokonsertti kuullaan taidemuseon toisessa kerroksessa sunnuntaina 6.1.2019 klo 15:30.
Joonas Widenius hurmasi Kangasala-salin Picassosta Pyykköön -näyttelyn avajaisissa 16.6.2018. Kuva Tero Hakala
Joonas Widenius hurmasi Kangasala-salin Picassosta Pyykköön -näyttelyn avajaisissa 16.6.2018. Kuva Tero Hakala

Joonas Widenius on suomalainen flamencokitaristi, joka kuuluu maansa huippuihin. Musiikki on vienyt Wideniusta ympäri Suomen ja tietysti myös flamencon kotimaahan Espanjaan sekä muualle Eurooppaan.

Wideniuksen soiton pohjana kaikuvat flamencokitaran sävelet, mutta hänen omaleimainen sävelkielensä ottaa jatkuvasti vaikutteita ympäristöstään. Kitaristin soitossa on kuultavissa muun muassa jazzin ja oman kansanmusiikkimme vaikutteita.

Soolokonsertissa Widenius esittää perinteisen flamencokitaran repertuaaria tuoreella otteella. Lisäksi kuullaan hänen omia sävellyksiään, joissa pohjoinen luonto kohtaa eteläisen temperamentin.

Joonas Widenius Solo. Loppiaisen flamencokonsertti Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kangasala-talossa su 6.1.2019 klo 15:30. Liput Kangasala-talolta 12/10/6 €, Lippu.fi 13,50/11,50/7,50 € + toimitusmaksu. Museokortti ei käy maksutapana konserttiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Joonas Widenius hurmasi Kangasala-salin Picassosta Pyykköön -näyttelyn avajaisissa 16.6.2018. Kuva Tero Hakala
Joonas Widenius hurmasi Kangasala-salin Picassosta Pyykköön -näyttelyn avajaisissa 16.6.2018. Kuva Tero Hakala
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasala-talo Oy
Kangasala-talo Oy
Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala

040 773 0148http://www.kangasala-talo.fi/

Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 290-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali. Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta. Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasala-talo Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye