Loton ainoa täysosuman voittanut pelaaja huomasi suurvoittonsa sunnuntaina.

- Näin ilmoituksen omissa voitoissa ja siellähän se tosiaan oli. Katsottiin vaimon kanssa niitä numeroita yhdessä ja selvitettiin, että millainenhan voitto sieltä tuli. Olen pelannut tosi kauan näillä samoilla numeroilla. Nyt se sitten viimein onnisti. Tosi iso raha, voittaja kuvailee.

- Sen verran olen ehtinyt miettiä, että pitää sijoittaa rahoja. Ja tieto asiasta pidetään vain ihan pienessä piirissä. Tässä on ollut hyvin asiat elämässä nyt, ja jatketaan samalla lailla vaan.

Voitonjuhlia ei oltu ainakaan vielä maanantaina Mikkelissä vietetty, vaan tietoa miljoonavoitosta on sulateltu rauhassa.

- Ei tässä kalliimpaa kahvilaatua ole lähdetty ostamaan. Mennään samalla kahvilla vaan eteenpäin, voittaja nauraa.

Mikkeliläinen aikoo auttaa voittorahoilla läheisiään. Hän oli pelannut onnenrivinsä veikkaus.fi:ssä ja saa voittopotin pankkitililleen kolmen viikon karenssiajan päätyttyä.

Voitto on kuluvan vuoden kolmanneksi suurin Lotto-voitto.

Loton päävoitot vuonna 2023:

  1. 11 milj. euroa, Kemiönsaari, kierros 3/2023
  2. 7,7 milj. euroa, Jyväskylä, kierros 13/2023
  3. 6,5 milj. euroa, Mikkeli kierros 19/2023
  4. 1 milj. euroa, Lapinlahti (10 osuuden porukka), kierros 5/2023
  5. 1 milj. euroa, Salo, kierros 5/2023
  6. 1 milj. euroa, Mikkeli, kierros 6/2023

Kuponkipelien, kuten Loton ja Eurojackpotin, pelaaminen edellyttää tunnistautumista. Tunnistautumalla pelaaja pysyy paremmin kartalla pelaamisestaan ja oman pelaamisen hallinta helpottuu. Myös voitot pysyvät tallessa, vaikka pelitosite katoaisi.