Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Lukio-opintoihin hakeutumiseen ehdotetaan lisää joustoa Helsingissä - myös uusi lukio luvassa

Jaa
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala esittää suomenkieliselle jaostolleen ensi tiistaina 16.5.2023 joustavuutta lukio-opintoihin hakeutumisessa. Lukio-opintoihin voisi jatkossa hakeutua Helsingissä joustavasti läpi vuoden sekä kaupungin suomen- että ruotsinkielisissä lukioissa, mikä on Suomen mittakaavassa erityislaatuista.

”Uusi ehdotettu tapa hakeutua lukio-opintoihin palvelee eri elämäntilanteissa olevia nuoria ja helpottaa lukioiden arkea. Haku lukioihin tulee tapahtumaan neljä kertaa vuodessa opintopolun ja lukioiden omien väylien kautta,” toteaa lukiokoulutuksen va. päällikkö Tarja Aro-Kuuskoski

Pääsy- tai soveltuvuuskoetta vaativien lukioiden ei tarvitse laittaa paikkoja hakuun syksyn, talven tai kesän haussa, koska pääsykokeita järjestetään pääsääntöisesti vain keväisin.

”Lukiokoulutukseen hakeutuminen tapahtuu pääsääntöisesti jatkossakin yhteishaun kautta. Jatkuvan haun kohderyhmiä ovat esimerkiksi kaupunkiin muuttavat tai tutkintoon valmentavan (TUVA) koulutuksen opiskelijat, joiden lukiovalmiudet ovat lisääntyneet TUVA-vaiheessa niin, ettei heidän tarvitse odottaa seuraavaa lukuvuotta”, kertoo Aro-Kuuskoski.

”Jaostolle ehdotettava jatkuva haku antaa lisää mahdollisuuksia hakeutua lukiokoulutukseen läpi vuoden ja mahdollistaa lukio-opetuksen joustavuuden. Ammatillisessa koulutuksessa jatkuva haku on ollut jo pidempään käytössä”, toteaa Tarja Aro-Kuuskoski.

Helsingin aikuislukion nimeksi ehdotetaan Konepajan lukio ja aikuislukio

 Suomenkielinen jaosto päätti viime syksynä, että Helsingin aikuislukioon perustetaan nuorten lukiolinja 1.8.2024. Nuorten lukiolinjalla opiskellaan nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman mukaisesti, ja sinne on 200 aloituspaikkaa vuoden 2024 yhteishausta alkaen. Tästä johtuen aikuislukiolle ehdotetaan uutta nimeä Konepajan lukio ja aikuislukio, joka huomioi sen, että jatkossa siellä on sekä aikuisten lukiolinja että nuorten linja. 

Helsingin aikuislukio yhdistyisi suunnitelman mukaan uuteen perustettavaan lukioon. Lukiossa opiskelisi sekä nuoria että aikuisia. Nuorisolinjalla aloittaisi noin 200 16-vuotiasta nuorta elokuussa 2024. Lukiossa tulee opiskelemaan suunnitelmien mukaan yhteensä noin 600 oppivelvollisuusikäistä lukiolaista vuonna 2026. Tämän lisäksi aikuislukiossa opiskelee jo nyt ammattilukiota sekä aikuisten perusopetuksen opintoja suorittavia nuoria. Lukion tilat tulevat sijaitsemaan Vallilan historiallisten konepajarakennusten välittömässä läheisyydessä entisissä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallinnon tiloissa. Toimialan hallinto siirtyy kevään ja kesän 2023 aikana Kalasatamaan kaupunkiympäristön toimitilojen yhteyteen.


”Konepajan lukio ja aikuislukio tulevat vahvistamaan laaja-alaista osaamista sekä työelämä- ja korkeakouluyhteistyötä, joiden avulla opiskelijoita valmennetaan entistä paremmin jatko-opintoihin ja työelämään sekä sujuvoitetaan siirtymiä. Olemme osallistaneet opiskelijoita opiskelujen painotuksen ja lukion nimen suunnittelussa. Olemme käyneet elinkeinoelämän kanssa myös vuoropuhelua painotuksesta, ja se nähdään tarpeelliseksi tulevaisuuden taitojen kannalta,” kertoo nykyisen aikuislukion rehtori Katri Hyrsky.

Oppimisessa hyödynnetään monipuolisia oppimisympäristöjä, tiimioppimista ja tilaisuuksia oppia aidoissa työympäristöissä. Opiskeltavat tiedot ja taidot kytketään opiskelijan kokemuksiin sekä ympäristössä ja yhteiskunnassa esiintyviin ilmiöihin. Työelämä ja verkostonäkökulma ovat vahvasti läsnä jo lukion nykyisessä opetuksessa, sillä aikuisopiskelijat tulevat työelämän eri sektoreilta ja ammateista täydentämään osaamistaan lukio-opinnoilla.

”Helsingin kaupungin tavoitteena on, että kaikilla kaupungin lukioilla on erityinen koulutustehtävä tai painotettua opetusta. Erityisen koulutustehtävän tai painotetun opetuksen avulla voidaan turvata kaikkien kaupungin lukioiden vetovoimaisuus ja ehkäistä alueellista eriytymistä. Konepajan lukiossa painotuksena olisivat verkostot sekä työelämätaidot. On hienoa, että Helsingissä on mahdollista aktiivisesti kehittää lukio-opetusta tulevaisuuden tarpeisiin paitsi uudenlaisilla lukioilla myös jatkuvalla haulla,” toteaa Harri Korhonen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja.



Lisätiedot

Tarja Aro-Kuuskoski, lukiokoulutuksen päällikkö, p. 050 3069577 tarja.aro-kuuskoski@hel.fi

Katri Hyrsky, lukion rehtori, p. 040 6830581, katri.hyrsky@edu.hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Töysänkatu 2 D
00510 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme