Espoon kaupunki - Esbo stad

Lukiokoulutuksen suosio pysyy vahvana Espoossa

Jaa
Espoossa peruskoulun päättäneistä koulutukseen valituista hakijoista 73 % valittiin kevään yhteishaussa lukioon ja 27 % ammatilliseen koulutukseen. Tämän kevään yhteishaun tulosten julkistamisen aikaan yhteensä noin 190 nuorta oli vailla toisen asteen opiskelupaikkaa. Kaikille nuorille varmistetaan jatkopaikka.

Yhteishaun tulokset julkistettiin 13.6.2019. Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta selviää, että Espoon suomenkielisten peruskoulujen 9. ja 10. luokan päättäneistä koulutukseen valituista hakijoista 73 % valittiin kevään yhteishaussa lukioon ja 27 % ammatilliseen koulutukseen. Viime vuonna lukioon valittiin noin 74 %. Valtakunnallisesti lukioon valittujen osuus on noin 55 %.

Espoon ja Kauniaisten suomenkielisten lukioiden aloituspaikkoja varattiin lähes 64 prosentille peruskoulun päättävästä ikäluokasta, kuten viime vuonnakin. Suomenkielisen lukion aloittaa syksyllä 1872 opiskelijaa.

Lukioon voi pyrkiä vapaasti yli kuntarajojen. Espoolaisista peruskoulun päättävistä noin 470 opiskelijaa aloittaa ensi syksynä lukio-opinnot Espoon ulkopuolella, valtaosa Helsingissä, Kauniaisissa, Vantaalla tai Kirkkonummella. Espoon lukioihin valittiin Espoon ulkopuolelta noin 300 opiskelijaa, mikä on 17 % kaikista valituista. Myös vieraskielisiä hakijoita hyväksyttiin tänä vuonna hieman aikaisempaa enemmän.



Kaikille peruskoulun päättäville nuorille tarjotaan jatkopaikka

Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi sekä Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia vastaavat yhdessä alueen koulutustakuun toteutumisesta. Kaikille perusopetuksen päättäville nuorille varmistetaan jatkopaikka.

Tämän kevään yhteishaun tulosten julkistamisen aikaan yhteensä noin 190 nuorta oli oppilaanohjaajilta kerättyjen tietojen mukaan vailla toisen asteen opiskelupaikkaa. Kaikilla on edelleen mahdollisuus saada jatkopaikka kesän hakujen tuloksena tai varasijoilta.

Viime vuonna ilman paikkaa jääneitä oli kesäkuussa noin 110. Elokuun loppuun mennessä heistä yli 90 % oli saanut opiskelupaikan varasijalta, lisähaun ja jatkuvan haun kautta tai valmistavasta koulutuksesta. Esimerkiksi Espoon kaupungin kymppiluokille perustetaan opiskeluryhmiä tarpeen mukaan.

Viime vuosien tapaan perusopetuksen oppilaanohjaajat ovat toimittaneet ilman koulutuspaikkaa jääneiden oppilaiden nimi- ja yhteystiedot etsivän nuorisotyön ohjaajille, jotka tukevat nuoria jatkon suunnittelussa ja opintoihin hakeutumisessa.



Haku koulutukseen jatkuu kesällä


Lisähaku lukioon alkoi 14.6.2019. Lisähaussa ovat haettavana yhteishaussa täyttämättä jääneet lukiopaikat. Espoossa lisähaku Etelä-Tapiolan täyttämättä jääneille paikoille järjestetään 14.6.–20.6.2019. Haku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi.

Ammatillisiin perustutkintoihin voi hakeutua ympäri vuoden jatkuvassa haussa. Jatkuvan haun kautta voivat hakea kaikenikäiset ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneet hakijat. Lisätietoja jatkuvasta hausta www.omnia.fi/jatkuvahaku.

Haku perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen on 21.5.–23.7.2019 klo 15 osoitteessa www.opintopolku.fi . Tässä haussa nuori voi hakea Espoon ja Kirkkonummen kymppiluokille, Omniassa järjestettävään ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen (VALMA) sekä Leppävaaran lukiossa järjestettävään maahanmuuttajien lukioon valmistavaan koulutukseen (LUVA).

Myös Omnian yhdeksän ammatillista nuorten työpajaa tarjoavat työkokeiluja 17–28-vuotiaille nuorille. Lisätietoja Omnian nuorten työpajoista www.omnia.fi/nuortentyopajat. Hakijan ohjauspalvelu InfoOmniasta saa tietoa opiskeluvaihtoehdoista ja henkilökohtaista ohjausta hakeutumiseen info@omnia.fi tai puh. 09 2319 8360, omnia.fi/infoomnia.

Lisätietoja:
Espoon kaupunki, lukiolinjan päällikkö, Tapio Erma, puh. 09 816 52 051
InfoOmnia, puh. 09 2319 8360

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa18.4.2024 18:33:56 EEST | Tiedote

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye