Espoon kaupunki - Esbo stad

Lukuvuosi alkaa lähiopetuksena Espoon peruskouluissa ja lukioissa

Jaa
Lukuvuosi käynnistyy lähiopetuksena suomenkielisissä peruskouluissa ja kaikissa lukioissa 13.8. ja ruotsinkielisissä kouluissa 18.8. Kouluissa ja lukioissa noudatetaan Opetushallituksen määräyksiä opetuksen järjestämisestä. Opetushallituksen ja muiden viranomaisten ohjeita päivitetään jatkuvasti, kun koronatilanne muuttuu. Seuraamme tilannetta ja päivitämme kaupungin ohjeita tarpeen mukaan. Huoltajat ja opiskelijat saavat lisää tietoa koululta tai lukiolta Wilman kautta.

Kouluissa ja lukiossa kiinnetään edelleen huomiota hyvään hygieniaan 

Kouluissa vältetään tarpeettomia lähikontakteja ja jatketaan THL:n suosituksen mukaan hygieniasta huolehtimista. Pääsääntöisesti perusopetuksen oppilaat ovat oman ryhmänsä kanssa. Lukiossa opetus järjestetään mahdollisimman väljästi ja lukioiden on mahdollista järjestää osa opetuksesta etäopetuksena. Ruokailut järjestetään porrastetusti ja mahdollisimman väljästi. 

Tarkempaa tietoa saa koululta tai lukiolta Wilma-palvelussa 

Koulut ja lukiot tiedottavat huoltajia ja opiskelijoita Wilma-palvelussa esimerkiksi koulupäivän järjestelyistä ja aikatauluista. Yhteistyö kotien kanssa järjestetään pääosin etänä, esimerkiksi vanhempainiltoja voidaan järjestää etäyhteyksien avulla. Lukiot tiedottavat opiskelijoita ylioppilasjuhlien järjestelyistä. 

Kipeänä tai oireisena täytyy jäädä kotiin 

Poissaolojen hakeminen ja myöntäminen tapahtuu normaaliin tapaan. Tarkemmat tiedot saa koululta tai lukiolta. Mikäli oppilas, opiskelija tai hänen perheenjäsenensä kuuluvat THL:n määrittämään riskiryhmään, voi oppilaalle tai opiskelijalle hakea erityisiä opetusjärjestelyitä. Lisätietoa saa oman koulun tai lukion rehtorilta. 

  • Jos lapsella tai nuorella on sairastumiseen viittaavia oireita, ota yhteyttä kaupungin koronaneuvontaan p. 09 816 34600 (ma-pe klo 7–18) tai muina aikoina Päivystysapuun, p. 116 117. Lisätietoja: www.espoo.fi/koronavirus. 

Ulkomailta palaavien karanteeneissa seurataan THL:n suosituksia 

Ulkomailta palaavien oppilaiden, opiskelijoiden ja henkilökunnan suositellaan noudattavan THL:n suositusta tai ohjeita karanteeneista. Tällä hetkellä THL on päivittämässä ohjeitaan. Koulut ja lukiot eivät toistaiseksi vastaanota ulkomailta vieraita tai tee opintomatkoja ulkomaille.  

Jos koulun tai lukion tiloissa olleella henkilöllä todetaan koronavirustartunta tartuntatautilääkäri määrää koronavirustartunnan saaneen henkilön eristykseen. Tartuntatautiyksikön tartunnanjäljittäjät selvittävät tarkasti, keiden kanssa tartunnan saanut henkilö on ollut tekemisissä eli ketkä ovat altistuneet tartunnalle. Tartunnanjäljittäjät ovat henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneiden oppilaiden huoltajiin ja altistuneisiin täysi-ikäisiin opiskelijoihin; heidän määrätään kotikaranteeniin ja heille annetaan tarvittavat ohjeet. Kotikaranteeniin määrättävät ovat terveitä: heidän liikkumistaan rajoitetaan siltä varalta, että he myöhemmin sairastuvat – näin he eivät pääse tartuttamaan tautia eteenpäin. Karanteeniaika on 14 vuorokautta altistumishetkestä. 

Tilanteesta kerrotaan myös koko koulun oppilaiden huoltajille, opiskelijoille ja henkilökunnalle. Sairastuneiden tai altistuneiden nimiä tai muita henkilötietoja ei koskaan kerrota julkisesti. 

Kaupungissa varaudutaan siirtymään tarvittaessa poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin 

Peruskouluissa on varauduttu siirtymään lähiopetuksesta poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, mikäli koronatilanne niin vaatii ja laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä päättää suomenkielisten oppilaitosten osalta opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ja ruotsinkielisten Svenska rum-lautakunta yhteistyössä tartuntatautiyksikön kanssa. 

Lukioissa voidaan tarpeen vaatiessa toteuttaa opetusta myös etäyhteyksien välityksellä tai muilla erityisillä opetusjärjestelyillä. Laajasta etäopetukseen siirtymisestä päätetään erikseen. 

Lisää tukiopetusta ja erityistä tukea valtionavustuksen avulla 

Espoon kaupunki on saanut valtiolta tukea tasoittamaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksia kouluissa. Valtion avustuksella saadaan lisää resursseja esimerkiksi peruskoulujen tukiopetuksen, ohjauksen ja erityisopetuksen järjestämiseksi. Avustuksella on tarkoitus tukea oppilasryhmiä, joiden opiskeluun kevään poikkeusolot erityisesti vaikuttivat. Valtionavustusta haetaan myös lukiokoulutukseen. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harri Rinta-aho, sivistystoimen johtaja, harri.rinta-aho@espoo.fi
Tapio Erma, toisen asteen ja aikuiskoulutuksen päällikkö, puh. 046 877 3216, tapio.erma@espoo.fi
Ilpo Salonen, perusopetuslinjan päällikkö, puh.050 354 6840, ilpo.salonen@espoo.fi

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa18.4.2024 18:33:56 EEST | Tiedote

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye