Helsingin yliopisto

LUMA News esittelee kansainväliselle yleisölle suomalaisen luonnontieteiden opetuksen osaamisen

Jaa
Helsingin yliopistossa toimivan Valtakunnallisen LUMA-keskuksen uusin innovaatio LUMA News -verkkolehti aloitti kansainvälisen viestinnän suomalaisesta osaamisesta tiede- ja teknologiakasvatuksen alalla.

LUMA News: http://www.luma.fi/news

Valtakunnallinen LUMA-keskus avasi syyskuun alussa englanninkielisen LUMA News -verkkolehtensä, jonka tavoitteena on lisätä suomalaisen tiede- ja teknologiakasvatusosaamisen kansainvälistä näkyvyyttä. LUMA News -sivuston lukijat ovat luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opettajia eri asteilla, opettajaopiskelijoita, opettajankouluttajia, opetuksen tutkijoita ja opetushallinnon edustajia tai muita aihepiiristä kiinnostuneita.

Verkkolehdessä ilmestyy viikoittain uutisia ja artikkeleita uusista tutkimusprojekteista ja -tuloksista, kehittämishankkeista, kiinnostavista käytännön toimintatavoista, innovaatioista ja tieto- ja viestintäteknologian opetussovelluksista.

- Oikeastaan meiltä tätä on jo odotettu, kertoo LUMA-toimintaa Suomessa johtava professori Maija Aksela.

Helsingin yliopistosta käsin toimiva Valtakunnallinen LUMA-keskus on sateenvarjo-organisaatio koulujen, yliopistojen ja elinkeinoelämän yhteistyölle. Keskuksen tavoitteena on edistää elinikäistä oppimista ja kiinnostusta luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opiskeluun ja tutkimiseen. Keskus julkaisee myös seitsemää muuta verkkolehteä.

Lisätietoja antavat

Verkkolehden päätoimittaja Maija Pollari, 050 319 9569

Valtakunnallisen LUMA-keskuksen koordinaattori Lauri Vihma, 050 319 9281

Johtaja, professori Maija Aksela, 050 514 1450, luma-keskus@helsinki.fi

Valtakunnallinen LUMA-keskus: http://www.helsinki.fi/luma/

Ystävällisin terveisin

Minna Meriläinen-Tenhu, tiedottaja, puhelin 050 415 0316

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye