Messukeskus

Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun voitto Antti Keskiselle ja Juho Pasilalle

Jaa

Vuoden 2018 Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun tehtävänä oli suunnitella toimistotilan työpisteen valaisin. Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5 000 euron LUMINORD 2018 -palkinnon saajaksi valittiin Antti Keskisen ja Juho Pasilan työ ”Hocus Focus”. Palkinnot jaetaan muotoilun, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun Habitare Pro -ammattilaistapahtumassa Messukeskuksessa 12.9.2018.

Toimistotilojen työpisteiden valaistukseen kaivataan uusia ratkaisuja. Valaistus on osa työergonomiaa. Se vaikuttaa työntekijän vireystilaan ja viihtyvyyteen, ja siten myös työn tuottavuuteen. Hyvä työpistevalaistus ottaa huomioon työntekijän yksilölliset tarpeet ja on muunneltavissa näiden tarpeiden muuttuessa.

Antti Keskisen ja Juho Pasilan Hocus Focus on puinen oled-paneeliin perustuva valaisin, joka tuo lämpöä ja kodinomaisuutta muuttuviin työympäristöihin. Valaisimen akselit ja saranat mahdollistavat valon ohjaamisen työn luokse. Valaisin sopii monenlaisiin tiloihin. Työpisteen vaihtuessa sen voi taittaa kokoon ja ottaa mukaan. Tuotteen innovatiivisuus ilmenee uuden valaisintekniikan ja ohjausjärjestelmän liittämisenä tuttuun materiaaliin. Valaisimen yksityiskohdat ovat huoliteltuja ja suunnitteluratkaisut teollisesti valmistettavia.

Tuomariston mielestä ehdotus oli paras kilpailuun jätetyistä perinteisistä työpistevalaisimista. Puumateriaalia pidettiin kauniina, kodikkaana, pehmeänä ja sympaattisena. Ehdotus on muotokieleltään onnistunut ja sopivan minimalistinen. Valaisimen nivelratkaisu säätömahdollisuuksineen on hyvä. Kaupallisissa valaisimissa vähän käytetyn oled-valonlähteen käyttö on perusteltua, koska valaisinrungon koko on pieni. Jatkokehitystyössä kannattanee pohtia myös perinteisemmän valonlähteen käyttöä valaisimen valotehon parantamiseksi.

Juho Pasila ja Antti Keskinen ovat tunteneet toisensa viidentoista vuoden ajan, Lahden Muotoiluinstituutin opinnoista lähtien. Muotoilija ja kalustepuuseppä Juho Pasila työskentelee kalustepuuseppänä ja rakennesuunnittelijana Fair Factory Oy:ssä. Lisäksi hänellä on oma yritys, Pasila Design, jonka kautta hän tekee tuotesuunnittelua eri valmistajille. Muotoilija ja arkkitehti Antti Keskinen työskentelee arkkitehtinä erilaisissa alue-, asunto- ja rakennussuunnitteluhankkeissa sekä muotoilijana ja arkkitehtina oman toiminimensä kautta.

Enemmän huomiota valaistustekniikkaan

Luminord - Nordic Luminaire Design Competition -valaisinsuunnittelukilpailu järjestettiin nyt yhdeksännen kerran. Kilpailun tavoitteena on löytää uusia, korkeatasoisia valaisinratkaisuja ja näin kehittää alan teollisuudelle uusia valaisininnovaatioita ja -tuotteita.

Tänä vuonna tuomaristo sai arvioitavakseen 15 ehdotusta, jotka olivat pääsääntöisesti hyvin viimeisteltyjä ja edustavia. Kilpailutehtävän tarkoituksena oli pölyttää perinteisten toimistotilojen käsitettä, mutta täysin uutta tapaa työpisteiden valaisemiseen ei edelleenkään löytynyt. Koska työpisteen voi määrittää eri tavoin, myös ehdotusten tekijät olivat tulkinneet nykyaikaisen toimistoympäristön ja työpisteen vaatimukset omista lähtökohdistaan.

Tälläkin kertaa useimmat ehdotusten tekijät olivat paneutuneet enemmän muotoiluun kuin valaisimen teknisiin ominaisuuksiin. Valaisimen suunnittelussa tarvitaan kuitenkin sekä taiteellista että teknistä osaamista. Muotoilualan oppilaitoksissa kannattaisi huomioida valaistusalalla tapahtuva jatkuva tekninen kehitys ja kannustaa opiskelijoita perehtymään aiheeseen.

Kilpailun järjestäjät ovat Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suomen Valoteknillinen Seura ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus STEK ry ja Sähköteknisen Kaupan Liitto ry yhteistyössä Teollisuustaiteen liitto Ornamo ry:n kanssa.

Palkintolautakuntaan kuuluivat tuomariston puheenjohtajana toiminut avainasiakaspäällikkö, sisustusarkkitehti Helena Aalto (KT Interior Oy / Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry, SIO ry), valaistussuunnittelija Anne Ylinen (Rejlers Finland Oy / Sähkösuunnittelijat NSS ry), asiantuntija Veli-Pekka Vitikka (Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry), tuotehallintajohtaja Marko Martikainen (Ensto Lighting Oy / Suomen Valoteknillinen Seura ry), valaisinsuunnittelija Irina Pått (Lumidesign Oy / Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry), hankintapäällikkö Samuli Rasinmäki (SLO Oy / Sähköteknisen Kaupan Liitto ry) ja viestintäpäällikkö Kirsi Gimishanov (Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus STEK ry).

STEK-palkinto akustoivalle työvalaisimelle

Kilpailun yhteydessä jaettiin myös Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen STEK ry:n lahjoittaman STEK-nimikkopalkinto, arvoltaan 5 000 euroa. STEK-palkinnon voitti Juri Karisen ehdotus ”Tyyni”. Juri Karisen mobilemaisen, akustoivan Tyyni-kattovalaisimen valomoduulia voidaan nostaa tai laskea vaijerin varassa. Se ei vie pöytätilaa ja valon määrä on säädettävissä työpistekohtaisesti. Valaisimen kiinteän heijastuspinnan kautta saadaan suora, voimakkaampi työskentelyvalo ja laipion kautta heijastettuna himmeämpi yleisvalo. Valaisimen suuri heijastuspinta on puristettu kierrätetystä PET-huovasta.

Muotoilija Juri Karinen toimii huonekalumuotoilijana Iskun julkikalustepuolella sekä laajemmin muotoilun kentällä oman yrityksensä Nomal Design Oy:n kautta.

Kilpailun palkintojenjako on muotoilun, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun Habitare Pro -ammattilaistapahtumassa Messukeskuksessa 12.9.2018 klo 12.30-13.00.

Kilpailussa palkitut työt ovat esillä Habitare Pro -tapahtumassa 12. - 14.9. osastolla 4e50.

Lisätietoja LUMINORD-kilpailusta:
- Kilpailuasiamies:
Virpi Kumpulainen, NSS ry, +358 40 585 6127, virpi.kumpulainen@nssoy.fi, www.nssoy.fi/luminord


- Tuomariston puheenjohtaja:
Helena Aalto, KT Interior Oy, +358 500 924 104, helena.aalto@ktinterior.fi


- LUMINORD-palkinto:
Antti Keskinen, +358 40 775 9506, antti.keskinen@gmail.com
Juho Pasila, +358 40 574 5203, juho.pasila@gmail.com


- STEK-palkinto:
Juri Karinen, +358 50 3622 620, info@jurikarinen.com

Lisätietoja Habitare Pro -tapahtumasta:
- Tiedottaja Johanna Suni, Messukeskus Helsinki, +358 40 515 4216, johanna.suni@messukeskus.com

Suomen Messusäätiö rahoittaa joka vuosi sadoilla tuhansilla euroilla palkintoja suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Näitä ovat LUMINORD-palkinnon lisäksi muun muassa Habitare-suunnittelukilpailun palkinto ja Kaj Franck -muotoilupalkinto.

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin sata messutapahtumaa sekä 2000 kokousta ja kongressia, joihin osallistuu yli miljoona vierasta. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta vuonna 2019. | Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä 

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. Annually, a hundred exhibitions and 2000 meetings and congresses are held at MessukeskusOver one million visitors take part in the events. The Finnish Fair Corporation, the company that owns Messukeskus Helsinki, celebrates its 100th anniversary in 2019. | Messukeskus – A century in the centre of events 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Ensimmäiset Cyber Security Nordic -tapahtuman puhujat on julkaistu23.4.2019 10:49:11 EESTTiedote

Cyber Security Nordic 2019 -tapahtumassa pääpuhujista Rik Ferguson, Perttu Pölönen, Tom Van de Wiele ja Kim Zetter avaavat neljää tapahtuman teemaa. Tänä vuonna teemoina ovat kyberturvallisuuden politiikka, talous, todellisuus ja tulevaisuus. Teemoja avataan sekä yritystalouden että julkishallinnon näkökulmista. Cyber Security Nordic -tapahtuma järjestetään 2. - 3.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä nyt kolmannen kerran.

Habitaren 2019 Kansainvälinen Ystävä Alberto Alessi: Suomalainen ja italialainen muotoilu ovat toistensa vastakohtia, ja siksi sopivat niin hyvin yhteen17.4.2019 14:00:00 EESTTiedote

Tunnetun italialaisen designtalo Alessin pääjohtaja Alberto Alessi on Habitaren Kansainvälinen Ystävä 2019. Suomalaisen muotoilun kanssa pitkään toiminut Alessi valitsee Habitaren kiinnostavimmat sisällöt ja pitää keynote-puheenvuoronsa keskiviikkona 11.9.2019. Habitare on avoinna Messukeskuksessa Helsingissä 11.–15.9.2019. Italiassa 1921 perustettu Alessin muotoilutalo on yksi maailman tunnetuimpia yrityksiä muotoilun kentällä. Alessin yli tuhannen tuotteen valikoimaan kuuluu paljon kodin esineitä, kuten astioita ja keittiötarvikkeita, ja monet ovat saavuttaneet ikonisen maineen nykymuotoilussa. Tuotteiden suunnitteluun on vuosien saatossa osallistunut yli kolmesataa muotoilijaa – joukossa myös monia suomalaisia. ”Arvioimme Alessin tuotteiden menestystä neljällä muuttujalla, joita ovat tuotteen funktio, aistinvarainen kuvitteellinen muisti, viestintä ja kieli, sekä hinta. Korkein mahdollinen pistemäärä on 20 pistettä, ja korkein Alessin tuotteen saama pistemäärä on 18 pistettä. Se on

Vuoden Huiput -näyttely Habitareen12.4.2019 10:00:00 EESTTiedote

Parasta suomalaista luovaa suunnittelua esittelevän Vuoden Huiput -kilpailun voittajien näyttely nähdään jälleen ensi syksynä Habitaressa Messukeskuksessa 11.–15.9.2019. Suomen merkittävimmän luovan suunnittelun kilpailun voittajat julkistettiin eilen. Grafian järjestämä Vuoden Huiput on parasta suomalaista mainontaa ja muotoilua palkitseva, vuodesta 1980 järjestetty kilpailu. Viime vuoden luovan suunnittelun parhaimmisto palkittiin eilen Vuoden Huiput 2018 -gaalassa. Voittajatyöt esitellään jälleen omana näyttelynään Habitaressa syyskuussa. Habitaren Vuoden Huiput 2018 -näyttelyssä nähdään noin 61 työtä, 15 eri sarjan parhaat. Kilpailun kaikkien sarjojen pääpalkinnon, Grand Prixin, sai TBWA:n Helsingin Sanomille suunnittelema Land of Free Press. Kampanjan luovasta suunnittelusta TBWA\Helsingillä vastasivat mm. Sami Kelahaara, Jyrki Poutanen ja Erno Reinikainen. ”Älykäs ajatus, nopea ja erinomaisesti ajoitettu toteutus, usko minimalismin ja kiteytetyn sanoman voimaan sekä halu vaikutta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme