Keski-Suomen ELY-keskus

Luonnonsuojelulain antama suoja koskee lähes kaikkia nisäkkäitä ja lintuja

Jaa
Viime aikoina keskustelua on herättänyt etenkin lokkien pesimisaikaan suorittamat valehyökkäykset ihmisiä kohti. ELY-keskus muistuttaa, että luonnonvaraiset nisäkkäät ja linnut ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta luonnonsuojelulailla rauhoitettuja.

Luonnonsuojelulailla rauhoitettuja eläimiä koskevat tiukat rauhoitussäännökset ympäri vuoden. Metsästyslaissa määritellään riistalajit, joita koskevat omat, metsästykseen liittyvät säännöksensä. Lisäksi on pieni joukko rauhoittamattomia eläimiä, joilla on kuitenkin pesimäaikainen rauhoitus.

Luonnonsuojelulaissa on kielletty muun muassa rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden haltuun ottaminen. Kielto koskee myös pesien, munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden haltuun ottamista, siirtämistä toiseen paikkaan tai muuta tahallista vahingoittamista.

– Esimerkiksi kalalokki ja naurulokki ovat täysin rauhoitettuja lokkilajeja. Niinpä suppeampi, pelkästään pesinnän rauhoitusaika 10.3.–31.7. koskee ainoastaan rauhoittamattomia lokkilajeja eli meri- ja harmaalokkia, ympäristölakimies Tarja Kangasmaa Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.

– Rauhoitettujen lajien osalta kiellettyä on lisäksi tahallinen häiritseminen erityisesti lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla, Kangasmaa jatkaa.

Kieltoihin voi hakea poikkeusta ELY-keskukselta. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan toimivaltainen viranomainen rauhoitettujen lintulajien osalta on Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Lisätietoja:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yksikön päällikkö
Johanna Viljanen
p. 0295 024 829
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Keski-Suomen ELY-keskus

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä

0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomen tulvariskit on uudelleen arvioitu15.3.2024 09:17:49 EET | Tiedote

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on arvioinut vesistöjen tulvimisesta sekä vedenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Keski-Suomen maakunnan alueella. Arvioinnin perusteella ELY-keskus ei ehdota yhtään merkittävää tulvariskialuetta. Sen sijaan on tunnistettu kaksi aluetta, joilla vesistötulvasta on arvioitu aiheutuvan yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia, jotka eivät kuitenkaan ole merkittäviä. Nämä alueet ovat Jyväskylän keskustaajama sekä Keuruun keskusta ympäristöineen, joita kutsutaan muiksi tulvariskialueiksi.

Keski-Suomen maanteiden päällysteiden korjauksiin käytössä ennätyksellisen suuri rahoitus11.3.2024 11:16:51 EET | Tiedote

Vuonna 2024 Keski-Suomessa on käytössä päällystetyn tieverkon korjauksiin kaikkiaan 25,9 miljoonaa euroa. Korjauksiin kohdistettu rahoitus on merkittävästi edellisiä vuosia suurempi. Keski-Suomen ELY-keskuksen päällysteiden korjauksiin käytössä olevasta rahoituksesta 14,3 miljoonaa euroa on osa eduskunnan myöntämää valtakunnallista 250 miljoonan euron korjausvelan poistoon kohdistettua lisärahoitusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye