Suomen Akatemia

Luonnontieteen ja tekniikan tutkimuksen valitsemissa akatemiahankkeissa painotettiin mahdollisuutta läpimurtoihin ja uusia avauksia

Jaa

11.6.2019. Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT) on myöntänyt rahoituksen 86 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan yhteensä 114 osahanketta. Toimikunta rahoittaa akatemiahankkeita yhteensä 50,5 miljoonalla eurolla. Akatemiahanke on toimikunnalle tärkeä rahoitusmuoto tutkimuksen laadun, vaikuttavuuden ja uudistumisen edistämiseksi.

"Asiantuntijoiden erinomaisiksi (kokonaisarvosana 6 tai 5) arvioimia akatemiahankehakemuksia oli huomattavasti enemmän kuin toimikunta pystyi rahoittamaan. Toimikunta pyrkii rahoittamaan eri alojen tutkimusta laaja-alaisesti ja ottamaan huomioon eri alojen erityispiirteet. Rahoituspäätöksiä tehdessä toimikunta korosti etenkin tutkimuksen tieteellistä laatua, toteutettavuutta, uutuusarvoa ja mahdollisuutta läpimurtoihin", sanoo toimikunnan puheenjohtaja Reko Leino.

Syksyn 2018 haussa Akatemia päätti kohdentaa kaikille kolmelle tutkimuksen toimikunnalle yhteensä 25 miljoonaa euroa nuoren tutkijasukupolven tutkijanuran edistämiseen. Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan rahoitettaviksi valituista 86 hankkeesta hieman vajaa puolet eli 42 kuului nuorelle tutkijasukupolvelle suunnattuun hakuun ja näistä hankkeista nuorelle tutkijasukupolvelle varatusta erityisestä 9,25 miljoonan euron valtuudesta rahoitettiin 18 hanketta. "Tieteen tulevaisuus LT-aloilla näyttää erittäin lupaavalle, sillä nuori tutkijasukupolvi pärjäsi akatemiahankehaussa erinomaisesti", Leino toteaa.

Esimerkkejä toimikunnan rahoittamista eri alojen hankkeista, joissa on mahdollisuus tieteellisiin ja teknologisiin läpimurtoihin:

Katsuyuki Haneda Aalto-yliopistosta ja Xiaoshu Lü Vaasan yliopistosta keskittyvät konsortiohankkeessaan langattoman tietoliikenteen tutkimuksen uusiin haasteisiin. Tiukemmat rakennusten energiankäyttömääräykset edellyttävät ilmatiiviitä ja energiatehokkaita eristeitä, jotka heijastavat tukiasemien radiosignaaleja ja vaikeuttavat matkapuhelimen käyttöä sisällä. Hanke tähtää signaaleja läpäisevään seinään, jossa hajautetut antennit on liitetty seinien molemmille puolille sopivien mikroaaltopiirien kautta. Tällöin sisäistä matkapuhelinverkkoa ei tarvitse asentaa, eikä siitä synny kustannuksia.

Antti Kosonen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta selvittää akatemiahankkeessaan tehoelektroniikan tuottaman sähkövirran laadun vaikutusta veden elektrolyysin suorituskykyyn. Hankkeessa pyritään löytämään energia- ja kustannustehokkaita ratkaisuja sähköön perustuvan vedyn tuottamiseksi markkinoille kilpailukykyiseen hintaan. Uusiutuvalla sähköllä tuotetun vedyn tarpeen on arvioitu kasvavan merkittävästi seuraavien vuosikymmenien aikana, sillä ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttää koko energiajärjestelmän ja teollisen tuotannon uudistamista päästöttömäksi. Vetyä tarvitaan muun muassa hiilineutraaleihin liikennepolttoaineisiin ja kemianteollisuuden raaka-aineisiin.

Mikko Nissi Itä-Suomen yliopistosta muokkaa hankkeessaan kudosten ultralyhyen kaikuajan magneettikuvausmenetelmää ja kehittää sille uuden kuvarekonstruktiomenetelmän. Tämä mahdollistaa nopeamman ja tarkemman 3D-magneettikuvauksen. Uudella menetelmällä syntyvän kuvan yksityiskohtaisuus ja herkkyys ovat diagnostiikassa parempia perinteisempään anatomiseen kuvaukseen verrattuna. Lisäksi ultralyhyen kaikuajan kuvausmenetelmä mahdollistaa tavanomaisilla menetelmillä vaikeasti kuvannettavien eli signaalittomien kudosten magneettikuvauksen.

Jaana Vapaavuori Aalto-yliopistosta tutkii jäykkien laitteiden ja funktionaalisten materiaalien hyödyntämistä osina joustavissa tekstiileissä. Hankkeessa kehitetään menetelmiä, joilla nano- ja mikrokokoisia komponentteja voidaan siirtää suoraan tekstiilikuiduille tai valmiiseen kankaaseen. Lisäksi Vapaavuori tutkii joustamattomien elektrodien venyvyyden parantamista siten, että rakenteen venymä voidaan kasvattaa jopa yli kolminkertaiseksi. Näitä venyviä elektrodeja voidaan käyttää muun muassa tekstiileihin istutettavissa orgaanisissa aurinkokennoissa.

Lisätietoja:

Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan rahoituspäätösten kriteerit ja linjaukset

Yhteyshenkilöt

tiedeasiantuntija Jenni Heino
p. 029 533 5030, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

tiedeasiantuntija Ulrika Jakobsson
p. 029 533 5038, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

tiedeasiantuntija Timo Lehtinen
p. 029 533 5054, etunimi.sukunimi(at)aka.fi

tiedeasiantuntija Katrine Mahlamäki
p. 029 533 5062, etunimi.sukunimi

Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2019 rahoitamme tutkimusta 444 miljoonalla eurolla. Suomen Akatemia saa osan tutkimusrahoitukseen käyttämistään varoista rahapelitoiminnan voittovaroista. Vuonna 2019 Akatemia käyttää tieteen edistämiseen rahapelitoiminnasta saatuja varoja 70,7 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

STN päätti vuoden 2019 rahoitettavat hankkeet20.6.2019 11:10:51 EESTTiedote

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) päätti 19.6.2019 uusista rahoitettavista konsortiosta. Rahoitusta myönnettiin neljässä ohjelmassa yhteensä noin 51 miljoonaa euroa. STN valitsi ohjelmiin yhteensä kaksitoista konsortiota eli hankekokonaisuutta. Valituissa hankkeissa korostui pitkäjänteinen tutkimus, jolla pyritään löytämään ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin.

Finlands Akademi finansierade akademiprojekt och forskaranställningar med nästan 180 miljoner18.6.2019 15:27:47 EESTTiedote

Under septemberutlysningen 2018 finansierade Finlands Akademi 250 akademiprojekt med totalt 311 delprojekt. Finansiering beviljades även för 65 anställningar som akademiforskare, 114 anställningar som forskardoktor och 13 anställningar som klinisk forskare. Akademis tre forskningsråd beviljade finansiering brett inom olika forskningsområden, cirka 180 miljoner euro totalt. Andelen kvinnor bland finansieringsmottagarna var 41 procent.

Suomen Akatemia rahoitti lähes 180 miljoonalla akatemiahankkeita ja tutkijan tehtäviä18.6.2019 15:27:45 EESTTiedote

Suomen Akatemia rahoitti syyskuun 2018 haussa 250 akatemiahanketta, joihin osallistuu yhteensä 311 osahanketta. Lisäksi rahoitusta myönnettiin 65 akatemiatutkijan, 114 tutkijatohtorin ja 13 kliinisen tutkijan tehtävään. Yhteensä Akatemian kolme tutkimuksen toimikuntaa myönsivät rahoitusta noin 180 miljoonaa euroa laajasti eri tieteenaloille. Rahoituksen saaneista naisia oli 41 prosenttia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme