Naantalin kaupunki

Luostaripäivät tuovat keskiajan Naantaliin - luvassa elämyksiä kaikenikäisille

Jaa

Elokuun viimeisenä viikonloppuna 27.–29.elokuuta Naantalissa juhlitaan keskiaikaisissa tunnelmissa. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä uusi kolmipäiväinen tapahtuma levittäytyy vanhaan kaupunkiin kirkonmäelle, Kirkkopuistoon sekä satamaan tarjoten kulttuuria, tietoa ja elämyksiä ainutlaatuisessa ympäristössä.

Naantalissa nykyisen kirkon läheisyydessä sijainnut, vuosien 1438–1591 välillä toiminut birgittalaisluostari on tärkeä osa kaupungin, ja koko Suomen historiaa. Birgittalaisluostarin historian ympärille rakennettu kulttuuritapahtuma tarjoaa tietoa kaupungin kiehtovasta menneisyydestä. Tapahtumassa viihtyäkseen ei tarvitse kuitenkaan olla keskiaikaan perehtynyt harrastaja.

– Luostaripäiville voi tulla vain nauttimaan markkinatunnelmasta ja esityksistä. Enemmän tietoa janoava vierailija voi syventyä kaupungin keskiaikaiseen historiaan luennoilla ja opastuksilla, Naantalin museon johtaja Anne Sjöström tiivistää.

Luostaripäivät käynnistyvät perjantaina 27.8. vähän ennen kello neljää, kun Trumputtaja kutsuu väen kuulemaan Naantalin uuden kaupunginjohtajan Laura Leppäsen avajaispuhetta kirkon edustalla. Alkuillasta arkeologi, FT Kari Uotila luennoi Naantalin luostarin ja kirkon historiasta. Keskiajan markkinatori sekä Lähituottajatori ovat avoinna satamassa Nunnakadun päädyssä perjantaista sunnuntaihin. Illalla luostarikirkossa kuullaan yhteistyössä Naantalin seurakunnan kanssa järjestetty, loistavan Stella aboensis -kokoonpanon konsertti, jossa kuullaan keskiaikaisista käsikirjoituksista valittuja lauluja ja sävellyksiä. Ilta huipentuu tulitaiteilija Markus Nivalan tuliesitykseen.

Lauantaina 28.päivä festivaalialueella nähdään pitkin päivää erilaisia yleisölle maksuttomia esityksiä, kuten muun muassa keskiaikaista musiikkia soittava Härkätien Leikarit, keskiaikaista tanssia, miekkailua, opastuksia sekä keskiajan elävöittäjiä. FM Ilari Aalto luennoi keskiajan yrttitietoudesta Naantalin museossa, jossa järjestetään teemaan sopivaa ohjelmaa koko viikonlopun ajan. Lapsille on järjestetty omaa ohjelmaa, kuten leikkimielinen keppihevoskisailu Kirkkopuistossa.

Lauantai-iltana luostarikirkossa nähdään Tuuli-Maria Louhensalo-Lindströmin Pyhä Birgitta -aiheinen tanssiteos Minä Birgitta? Hämärtyneen illan päättää Duo Passiilin tulishow Kirkkopuistossa.

Sunnuntain 29.8. ohjelmistoon kuuluu muun muassa koskettava Sisarten Laulu-opastus luostarikirkossa. Tapahtuma päättyy kahden keskiaikaiseen musiikkiin erikoistuneen sopraanon Uli Kontu-Korhosen ja Anneliina Rifin muodostaman Duo Medieval -yhtyeen uuteen, Hodie aperuit nobis-nimiseen konserttiin. Molemmat sopraanot soittavat useita keskiaikaisia soittimia ja yhdessä he muodostavat kahden naisen keskiaikaisen orkesterin.

Tulevina vuosina jatkoa saavan festivaalin järjestävät Naantalin kaupunki sekä Visit Naantali. Naantalin Luostaripäivät toteutetaan koronaturvallisesti viranomaisten ohjeistuksia noudattaen. Kasvomaskin käyttöä suositellaan yleisölle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuottaja Anu Taivalkoski
naantalinluostaripaivat@gmail.com
p.050 5337631

Kuvat

Lataa
Stella aboensis -yhtye, kuva: Tuomas Kourula
Stella aboensis -yhtye, kuva: Tuomas Kourula
Lataa
Naantalin Luostaripäivät -logo
Naantalin Luostaripäivät -logo
Lataa
Kartta tapahtuma-alueesta
Kartta tapahtuma-alueesta
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Naantalin kaupunki
Naantalin kaupunki
PL 43
21101 Naantali

02 4345 111http://www.naantali.fi

Tapahtuman järjestävät Naantalin kaupungin kulttuuripalvelut ja Visit Naantali.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uusi seinämaalaus tuo väriä Karvetin alikulkukäytävään7.9.2021 12:45:59 EEST | Tiedote

Karvetin kevyenliikenteen alikulkukäytävään on valmistunut uusi julkinen taideteos. Värikkään seinämaalauksen Aurinkotien ja Ripikadun yhdistävään alikulkuun ovat toteuttaneet taiteilijat Hans-Peter Schütt ja Miina Laine. Seinämaalaus on toteutettu spraymaaleilla sapluunoiden avulla. Siinä on kuvattu kaksi hahmoa, jotka uivat tai lentävät eteenpäin eri suuntiin ja joiden katseet kohtaavat. Laine ja Schütt kuvailevat hahmoja lempeiksi ja iloisiksi. Mukana teoksessa on myös liikennekasvatuksellinen puoli, sillä hahmojen liikkeen suunta osoittaa kevyenliikenteen kulkusuuntia. – Teoksella haluamme tuoda iloa ja levittää hyvää mieltä niille lapsille ja nuorille, jotka liikkuvat tällä alueella. Emme voita mitään olemalla tylyjä toisillemme – kannattaa uskaltaa olla ystävällinen toisille, Miina Laine kiteyttää ajatusta teoksen taustalla. Sekä Schütt että Laine ovat kotoisin Naantalista ja alikulun alue ja sen toisella puolella sijaitseva Karvetin monitoimitalo ovat heille tuttuja paikkoja. Mo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme