Intrum Oy

Luottoon perustuva kuluttaminen huolestuttaa

Jaa
Suomen talous kukoistaa, ja kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvavat. Työttömyyden ollessa laskusuunnassa ilmassa on myös paineita palkkojen korotukseen. Osa kasvaneesta kulutuksesta on rahoitettu luotolla, mikä näkyy nyt keskimääräisen velkapääoman kasvuna.
Velkapääomien kehitys
Velkapääomien kehitys

Kulutus on ylittänyt käytettävissä olevat tulot Suomessa vuodesta 2013 lähtien. Eroa kulutuksen ja tulojen välillä on rahoitettu lainaamalla. Tällöin myös perintätoimeksiantojen todennäköisyys kasvaa.

Velkapääomien suuruus näyttää kasvavan Suomessa nopeammin kuin perintätoimeksiantojen määrät, keskimäärin noin 50 euroa vuoden 2018 aikana. Pääsyy velkapääomien kasvuun on vakuudettomien kulutusluottojen määrien kasvu, joita käytetään usein juuri silloin, kun kotitaloudet kuluttavat enemmän kuin ansaitsevat.

- Suomen erityispiirre muihin Pohjoismaihin näyttää olevan juuri se, että velka kerääntyy samoille henkilöille, vaikkakin nyt myös perinnän toimeksiantojen määrissä alkaa näkyä nouseva trendi. Tämä saattaa selittyä kulutusluottojen kysynnän kasvulla”, Juha Iskala, Intrumin myynti- ja markkinajohtaja toteaa.

Kulutusluotot ovat todellakin kasvaneet parin viime vuoden aikana 4 prosentin vuosivauhtia. Lisäksi vakuudettomiin luottoihin liittyvissä perintätoimeksiannoissa on usein suurempi velkapääoma muihin saatavatyyppeihin verrattuna. Matalien korkojen vuosikymmen on osaltaan lisännyt velanottoa.

Finanssivalvonnan mukaan kotitalouksien järjestämättömien saatavien eli saatavien, joiden korko tai pääoma tai pääoman osa on ollut erääntyneenä ja maksamatta 90 päivää, volyymit ovat kasvaneet noin 10 prosenttia vuositasolla. Tämä on yhteensopiva kasvavien velkapääomien kehityksen kanssa, sillä lähes kaikki kulutusluotot lähtevät perintään ennen 90 päivää.

Kuilu perintätoimeksiantojen lukumäärien ja velkapääoman välillä saattaa jatkua jonkin aikaa. Kotitalouksien korkeammat tulot tulevat todennäköisesti pienentämään perintätoimeksiantojen määrää. Toisaalta, kulutusluottojen kysynnän vaikutukset vaikuttavat pitkään ja saattavat nostaa pääomien määriä entisestään, koska luotonottamisen, todellisen talouskehityksen sekä perinnän välillä on merkittävä aikaviive.

Nordic Debt Collection -raportista

Nordic Debt Collection -analyysi pohjautuu miljooniin anonymisoituihin perintätoimeksiantoihin. Tiedot on kerätty Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta kattaen aikajakson 1.1.2015-31.12.2018. Norjan tiedot kattavat aikajakson 1.1.2006-31.12.2018. Tiedot sisältävät ainoastaan kuluttajien maksutietoja. Ostettujen saatavien perintädataa ei ole hyödynnetty tässä tutkimuksessa. Kaikki perintätoimeksiannot on raportoitu sille vuosineljännekselle, jolloin toimeksianto kirjattiin vastaanotetuksi Intrumille.

Lisätietoja ja median yhteydenotot:

Juha Iskala, myynti- ja markkinajohtaja, Intrum Oy
puh: +358 50 370 6333, juha.iskala@intrum.com

Leena Rindell, viestintäpäällikkkö, Intrum Oy
puh: +358 50 376 1124, sähköposti: leena.rindell@intrum.com

Avainsanat

Kuvat

Velkapääomien kehitys
Velkapääomien kehitys
Lataa
Järjestämättömät saatavat, kehitys
Järjestämättömät saatavat, kehitys
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 24 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 19,5 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Tutkimus: Suomalaisten asenteet laskujen maksamiseen muuttumassa17.11.2023 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutapatutkimus paljastaa, että kuluttajien asenteet ajoissa maksamiseen ovat muuttumassa. Suomessa 43 prosenttia kuluttajista on jättänyt yhden tai useamman laskun maksamatta ajallaan viimeisen vuoden aikana. Neljännes tuntee aiempaa vähemmän syyllisyyttä laskun maksamatta jättämisestä. 68 prosenttia sanoo, ettei ostaisi yritykseltä, jonka uskovat käyttävän vaikeaa taloustilannetta hyväkseen.

Yritysten maksuviiveet kääntyneet laskuun, konkurssien määrä kasvaa5.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden kolmannelta vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 7,8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Vuosi sitten energian hinnan voimakas nousu lisäsi selvästi maksuviiveellisten yritysten määrää. Laskua on lähes koko maassa ja valtaosalla toimialoista. Poikkeuksena tukku- ja vähittäiskaupan ala, jossa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut hieman. Rakennus- ja kiinteistöalalla maksuviiveellisten yritysten määrä on säilynyt lähes samalla tasolla, mutta alan ahdinko näkyy konkurssien määrän jyrkkänä kasvuna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye