Keskuskauppakamari

Lyhyttutkinnot osaksi suomalaista korkeakoulujärjestelmää

Jaa
Keskuskauppakamari esittää korkeakoulujen lyhyttutkintojen tuomista osaksi suomalaista korkeakoulujärjestelmää. Myös OECD suositteli Suomelle samaa tuoreessa raportissaan. Hallituksen pitäisi päättää korkeakoulujen lyhyttutkintojen kokeilusta kehysriihessään myöhemmin keväällä OECD:n suositusten mukaisesti.
Keskuskauppakamarin osaamisasiantuntija Mikko Valtonen. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin osaamisasiantuntija Mikko Valtonen. Kuva: Liisa Takala.

Osaamisvaatimukset muuttuvat työelämässä kovaa vauhtia. Yksi keskeinen muutos on tarve entistä korkeammalle osaamiselle. Opetushallituksen tekemän ennakointityön mukaan korkeakoulutettujen tarve kasvaa merkittävästi vuoteen 2035 mennessä. Jatkuvan oppimisen edistämiseksi tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä, jotta osaavan työvoiman saanti voidaan turvata nyt ja tulevaisuudessa.

”Hallituksen jatkuvan oppimisen uudistus on työn alla, mutta aikataulun mukaan linjaukset valmistuvat vasta vuoden lopulla. Meidän näkemyksemme mukaan kansainvälisestikin hyväksi todettuja malleja kannattaa edistää mahdollisimman nopeasti. Yksi tällainen olisi lyhyttutkintojen käyttöönotto”, sanoo Keskuskauppakamarin osaamisasiantuntija Mikko Valtonen.

Korkeakoulujen lyhyttutkinnot ovat käytössä valtaosassa OECD-maita. Pohjoismaista Norjassa ja Tanskassa on käytössä lyhyttutkinnot. Esimerkiksi Tanskassa 18 prosenttia ensimmäiseen korkeakoulututkintoon valmistumista valmistuu nimenomaan lyhyttutkintoon.

Lyhyttutkintojen käyttöönotto voisi helpottaa painetta, jota kohdistuu nykyiseen kandi- ja maisteritason korkeakoulutukseen. Siirtyminen toiselta asteelta korkeakoulutukseen kestää liian pitkään. Tällä hetkellä moni käyttää korkeakoulujen tutkintokoulutusta hyväkseen hankkiakseen haluamiaan osaamiskokonaisuuksia aikomattakaan suorittaa koko tutkintoa.

”Elinkeinoelämän kannalta on olennaista varmistaa osaavan työvoiman saanti joka tilanteessa ja luoda sellaisia jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia, jotka mahdollistavat nopean osaamisen päivittämisen. Tähän ajatukseen korkeakoulujen lyhyttutkinnot sopivat hyvin yhtenä keinona”, sanoo Valtonen.

Korkeakoulujen lyhyttutkinnoilla tarkoitetaan laajuudeltaan 120 opintopisteen ja kestoltaan 2 vuoden korkeakouluopintoja. Lyhyttutkinnot sijoittuisivat tutkintojen viitekehyksessä kanditasoisten tutkintojen alapuolelle. Lyhyttutkinnon jälkeen korkeakouluopintojen jatkaminen esimerkiksi kanditasoinen tutkinto suorittamalla läheiseltä tai samalta alalta pitäisi onnistua tutkinnosta riippuen 60-120 opintopisteen laajuisilla opinnoilla.

”Lyhyttutkintojen käyttöönotto ei madalla Suomen koulutus- tai osaamistasoa, kuten välillä väitetään. Päinvastoin se kasvattaa korkeakoulutettujen määrää ja tarjoaa väylän korkeakouluopintoihin sellaisille ihmisille, joilla ei ole aikaa tai mahdollisuuksia osallistua nykyiseen korkeakoulutukseen”, sanoo Valtonen.

Lisätietoja:

Korkeakoulujen lyhyttutkinnot, taustamuistio

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin osaamisasiantuntija Mikko Valtonen. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin osaamisasiantuntija Mikko Valtonen. Kuva: Liisa Takala.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye