M-Files

M-Filesin vauhti kiihtyi: liikevaihto yli 50 M€ ja kasvua 37 %

Jaa
Ohjelmistoyhtiö M-Files Oy jatkaa kasvuaan johtavana tiedonhallinnan toimittajana: vuonna 2017 liikevaihto oli 52,6 miljoonaa euroa, ja kasvua edellisen vuoden 38,6 miljoonaan oli 37 prosenttia. Kasvu on kiihtynyt vuoteen 2016 verrattuna, jolloin liikevaihto nousi 28 prosenttia. Yhtiön liikevaihto on kasvanut yli 750 prosenttia kuuden viimeisen vuoden aikana. Yhtiö uskoo vahvan kasvun jatkuvan myös tulevina vuosina.
M-Filesin vauhti kiihtyi vuonna 2017: liikevaihto yli 50 M€ ja kasvua 37 %.
M-Filesin vauhti kiihtyi vuonna 2017: liikevaihto yli 50 M€ ja kasvua 37 %.

Älykkään tiedonhallinnan ohjelmistotalo M-Files Oy jatkoi huimaa kasvuaan vuonna 2017 liikevaihdon noustessa 37 prosentilla. Yhtiö kasvaa yli viisi kertaa nopeammin kuin tiedonhallinnan markkina yleisesti. Voimakkaan kansainvälisen kasvun taustalla on tarve innovatiivisille ja joustaville tiedonhallinnan ratkaisuille, joiden avulla liiketoimintaa voidaan kehittää ja automatisoida. M-Filesin myynti on kasvanut niin suoramyynnin kuin jälleenmyynnin kautta – tällä hetkellä yhtiöllä on yli 600 jälleenmyyjää yli 100 maassa. Pilvipalveluiden osalta myynti yli kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna.

M-Filesin kasvua vauhditti myös viime vuoden lopussa julkaistu täysin uudenlainen ratkaisu liiketoimintatiedon hallintaan: M-Files 2018 on maailman ensimmäinen ratkaisu, jonka avulla eri järjestelmien tietoja voidaan yhdistää ja hallita tekoälyn avulla. Se tarjoaa pääsyn kaikkiin tietovarastoihin yhden käyttöliittymän kautta. Uuden järjestelmäriippumattoman lähestymistavan tiedonhallintaan mahdollistaa älykerrosteknologia, joka poistaa tietosiilot häiritsemättä nykyisten järjestelmien käyttöä ja prosesseja. Eri järjestelmissä oleva tieto on kaikkien käyttäjien saatavilla yhtenäisesti – myös mobiililaitteilla.

"Ennätysmäinen liikevaihdon kasvu on tulosta sitoutumisestamme asiakkaisiimme sekä panostuksestamme älykkään tiedonhallinnan teknologioiden kehittämiseen. Asiakkaidemme menestyminen on meille erittäin tärkeää, ja uudet älykkään tiedonhallinnan ratkaisumme auttavat yrityksiä tehostamaan liiketoimintaansa tietokaaoksessa. Markkinatutkimuslaitokset ovat meidän kanssamme samaa mieltä siitä, että tiedonhallintapalveluiden tulee olla entistä joustavampia, avoimempia ja dynaamisempia. Tämä uusi ajattelutapa järjestelmäriippumattomasta ja älykkäästä tiedonhallinnasta tulee muuttamaan markkinat, ja me olemme tämän muutoksen kärjessä", toteaa M-Files Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo.

Vuonna 2017 M-Files laajensi toimintaansa Ranskassa ja Kanadassa yrityskauppojen myötä. Yhtiö osti Ranskassa pitkään M-Filesin jälleenmyyjänä toimineen StreamDesignin ja Kanadassa teknologiayhtiö Apprenton, jonka kehittämiä tekoälyyn ja luonnollisen kielen käsittelyyn perustuvia teknologioita M-Files hyödyntää ratkaisuissaan. Yhtiö avasi toimipisteen myös Australiaan aiempien toimipisteiden sijaitessa Suomessa, USA:ssa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa.

Yhtiö avasi viime vuonna toimipisteen myös Lappeenrantaan. Muut Suomen-toimipisteet sijaitsevat Tampereella ja Espoossa. Vuonna 2017 M-Files palkkasi lähes 100 uutta työntekijää. Tällä hetkellä työntekijöitä on yhteensä yli 400.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

M-Filesin vauhti kiihtyi vuonna 2017: liikevaihto yli 50 M€ ja kasvua 37 %.
M-Filesin vauhti kiihtyi vuonna 2017: liikevaihto yli 50 M€ ja kasvua 37 %.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

M-Files
M-Files
Hermiankatu 1 B
33720 Tampere

(03) 3138 7500https://www.m-files.com/fi

M-Files Oy

M-Files tarjoaa älykkään tiedonhallinnan ohjelmistoratkaisuja, joiden avulla organisaatiot saavuttavat merkittäviä liiketoimintaetuja tehostamalla toimintaansa ja prosessienhallintaansa. M-Files toimii täysin uudella tavalla verrattuna perinteisiin järjestelmiin: M-Files yhdistää eri järjestelmät ja niissä olevan liiketoimintatiedon läpi koko organisaation häiritsemättä nykyisten järjestelmien käyttöä ja prosesseja ‒ ja ilman tietojen siirtämistä. M-Files poistaa tietosiilot sekä tarjoaa dynaamisen 360 asteen näkymän ja pääsyn kaikkeen liiketoimintatietoon riippumatta siitä, mihin järjestelmään tai paikkaan tieto on tallennettu (verkkolevyt, SharePoint, CRM, ERP ja muut liiketoimintajärjestelmät). Eri järjestelmien tuottama tieto on yhtenäisesti koko liiketoiminnan käytössä. Tietoa hallitaan intuitiivisesti tekoälyä hyödyntäen sisällön, metatietojen sekä merkityksen perusteella. Käyttäjät löytävät nopeasti oikean tiedon ajasta, paikasta ja laitteesta riippumatta.

Arvostetut kansainväliset markkinatutkimuslaitokset ovat nostaneet M-Filesin maailman johtavien toimijoiden joukkoon. Tuhannet yritykset yli 100 maassa käyttävät M-Filesia parantaakseen tietotyön laatua ja tuottavuutta sekä täyttääkseen tiedonhallintaan liittyviä standardeja ja vaatimuksia. M-Files on käytössä noin 1 200 organisaatiossa Suomessa. Asiakkaita ovat muun muassa SSAB, Nokian Renkaat, Caverion, Finavia, Fingrid, Rovio, Technopolis, Patria, R-kioski ja Liikennevirasto. Lisätietoja: www.m-files.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta M-Files

M-Files julkisti tietotyön automaatiota ja tekoälyn kehitystä koskevat ennusteensa vuodelle 2024 – “Sovellusten integraatioista ja tietojen kuratoinnista tulee välttämätöntä”22.12.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Tietotyön automaation markkinajohtaja M-Files ennakoi katsauksessaan tietotyön tulevan vuoden kehitystä ja tekoälyn työhön tuomia murroksia. Yhtiö perustaja ja toimitusjohtaja Antti Nivala näkee tekoälyn nousevan yritysten arjessa ensi vuonna entistä keskeisempään rooliin, mutta kohtaavan myös haasteita. Vuoden keskeisin kysymys tulee olemaan siinä, miten yritykset pystyvät kuratoimaan tekoälylle ohjattua tietoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye