Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THLTerveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Maailman antidopingtoimisto WADA on akkreditoinut THL:n Dopingtestauslaboratorion

Jaa
Maailman antidopingtoimisto WADA on vahvistanut, että THL:ssä toimiva Helsingin dopingtestauslaboratorio on akkreditoitu eli todettu päteväksi dopingtestaukseen. Laboratorio voi välittömästi aloittaa antidopinganalyysit. Antidopinganalyysejä tehdään Suomessa vuosittain noin 4 000.

Dopinganalytiikka täydentää THL:n oikeustoksikologista asiantuntijatoimintaa, kuten päihteisiin liittyvää näyteanalytiikkaa.

”Suomessa on pitkä perinne dopinganalytiikasta. Sitä on tehty jo 80-luvulta asti, joten on hienoa, että asiantuntijuus tällä alalla säilyy Suomessa”, sanoo laboratoriopäällikkö Tina Suominen THL:stä.

Aiemmin antidopinganalyysejä tehtiin Suomessa Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy:ssä, joka tunnetaan nykyään Synlab Suomi -nimellä. Dopingtestauslaboratorio siirtyi THL:ään vuoden 2020 alussa. Siirron ajaksi dopinganalytiikkatoiminta laitettiin tauolle.

”Laboratorion siirto sujui erittäin hyvin. Sekä huippulaboratorion siirtäminen toiseen organisaatioon että akkreditoinnin takaisin voimaan saaminen oli pandemia-aikana hyvin työläs prosessi”, Suominen toteaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa antidopingtoiminnan edistämisestä ja tukemisesta Suomessa sekä hallitustenvälisestä antidopingyhteistyöstä kansainvälisten dopingin vastaisten yleissopimusten mukaisesti.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon mukaan WADA:n päätös on erittäin tervetullut.

”Pidän dopinglaboratoriotoiminnan säilyttämistä Suomessa liikuntapoliittisesti merkittävänä. Laboratoriotoiminta täydentää Suomen vahvaa antidopingosaamista ja on merkittävä päätös myös Suomessa järjestettävän kansainvälisen kilpailutoiminnan kannalta”, ministeri Saarikko toteaa.  

Lisätietoja:

Maailman antidopingtoimiston tiedote (englanniksi)

THL:n dopingtestauslaboratorio

Tina Suominen
laboratoriopäällikkö
THL
Puh. 050 3073315
etunimi.sukunimi@thl.fi

Antidoping ja urheilun eettiset periaatteet

Tiina Kivisaari
johtaja
opetus- ja kulttuuriministeriö
Puh. 0295 330 178
etunimi.sukunimi@minedu.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye