Sitra

Maailman ensimmäinen järjestöille räätälöity hiilijalanjälkilaskuri helpottaa ilmastotoimia

Jaa
Järjestöt ja yhdistykset voivat nyt selvittää toimintansa ilmastovaikutukset uudella järjestöille räätälöidyllä hiilijalanjälkilaskurilla. Helsingin yliopiston Metsätieteiden osaston ja Sitran kehittämä ratkaisu auttaa järjestöjä päästöjen todentamisessa ja vähentämisessä.

Sitran rahoittaman Hiilifiksu järjestö -hankkeen kehittämä laskuri on tiettävästi ensimmäinen nimenomaan järjestöjen käyttöön tehty. Kuluttajat voivat laskea hiilijalanjälkensä esimerkiksi Sitran Elämäntapatestillä, ja sijoittajat ja yritykset voivat seurata Sitran selvittämää Helsingin pörssin hiilijalanjälkeä. Järjestölaskurin kehittämishanketta on johtanut pitkän linjan ilmastonmuutosasiantuntija, professori Markku Kanninen, joka oli mukana kirjoittamassa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n lokakuussa julkaistua erikoisraporttia.

Pariisin ilmastosopimus sekä kestävän kehityksen Agenda2030-tavoitteet vaativat välittömiä ja konkreettisia ilmastotoimia kaikilta toimijoilta. Suomessa on yli 100 000 rekisteröityä yhdistystä, joiden toimintakenttä on laaja, mutta järjestösektorin mahdollisuuksia ilmastovastuullisuuden edistäjänä ei ole aiemmin huomioitu.

”Olemme koonneet yhteen parhaan tieteellisen tiedon ilmastopäästöistä ja muokanneet sen helppokäyttöiseksi laskuriksi. Toivottavasti se kannustaa järjestöjä kehittämään toimintaansa vähäpäästöisemmäksi, niin että ilmastotoimet tulevat luonnolliseksi osaksi kaikkien järjestöjen toimintaa”, professori Kanninen sanoo.

”Ennen Hiilifiksu järjestö -hanketta harva järjestö Suomessa oli selvittänyt hiilijalanjälkeään. On ollut ilo huomata, kuinka tarpeelliseksi järjestöt ovat kokeneet laskurin ja ottaneet sen käyttöön. Toimintansa ilmastovaikutukset selvittäneet edelläkävijäjärjestöt voivat näyttää esimerkkiä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kannustaa myös päättäjiä kunniahimoisempaan ilmastopolitiikkaan”, sanoo Sitran Kestävä arki -projektin johtaja Markus Terho.

Laskurin käytön myötä järjestöt saavat selkeämmän kuvan siitä, mistä lähteistä ja minkäkokoisia päästöjä niiden toiminnasta syntyy. Järjestöjen hiilijalanjälki muodostuu usein toimitilojen energiankulutuksesta, matkustamisesta, hankinnoista, palveluista sekä tapahtumien järjestämisestä.

Hiilijalanjäljen laskenta osaksi järjestöjen raportointia

Järjestöjen rooli yhteiskunnallisen muutoksen moottorina on keskeinen. 75 prosenttia suomalaisista on elämänsä aikana jonkin yhdistyksen jäsen, ja järjestöt ovat avainasemassa, kun etsimme tapoja kehittää suomalaista yhteiskuntaa hiilineutraaliksi.

”Koimme laskurin hyödylliseksi ja aiomme laskea hiilijalanjälkemme myös jatkossa aina tilinpäätöksen valmistuttua. Näin meille syntyy käsitys, mitkä päätökset ja toiminnassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat hiilijalanjälkeemme”, sanoo STTK:n yhteiskuntavastuun johtaja Taina Vallander.

Ensimmäisten joukossa uutta laskuria testannut STTK on tehnyt kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksen oman hiilijalanjälkensä seuraamisesta vuosittain. Hiilifiksu järjestö -hanke rohkaisee kaikkia järjestöjä samaan.

”Vaikka kestävän kehityksen kysymykset ovat olleet STTK:n vaikuttamisagendalla, emme ole aiemmin keränneet dataa omasta toiminnastamme. Tämä oli oiva keino myös herätellä yhteistyökumppaneitamme tiedostamaan, mitä tunnuslukuja hiilifiksu järjestö tulevaisuudessa tarvitsee. Vain vertailukelpoisen tiedon myötä syntyy aito mahdollisuus arvioida omaa toimintaa ja etsiä vähäpäästöisiä ratkaisuja”, Vallander sanoo.

Vertailukelpoista tietoa peräänkuuluttavat myös muut hiilijalanjälkensä laskeneet järjestöt.

”Eri tahojen arviot esimerkiksi lentojen hiilijalanjäljistä vaihtelevat suuresti, joten lentoyhtiöille tarvitaan standardoitu tapa laskea päästöt. Vapaaehtoisjärjestöillä tai yksittäisillä kuluttajilla ei välttämättä ole aikaa etsiä tietoa eri palveluiden ja tuotteiden hiilijalanjäljestä, eikä tämä saa jäädä liikaa kuluttajan harteille”, sanoo laskuria testanneen Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö – Demo ry:n toiminnanjohtaja Anu Juvonen.

Lentomatkustamisen iso osuus kansainvälistä työtä tekevän järjestön hiilijalanjäljestä on saanut Demo ry:n pohtimaan vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja, kuten videokokousten järjestämistä, junalla matkustamista lentämisen sijaan sekä lentopäästöjen kompensoimista.

”Rahoittajat voisivat hyvin edellyttää järjestöiltä hiilijalanjäljen raportointia ja ottaa itsekin ilmastovaikutusten todentamisen tosissaan. Järjestöillä on nyt mahdollisuus tarttua ilmastovastuullisuuteen, ja kaikkien pitäisi lähteä mukaan”, Juvonen toteaa.

”Tarvitsemme järjestöjen tuomaa yhteisöllisyyttä ja positiivisia tapoja tehdä yhdessä ilmastotekoja niin kotona, koulussa, töissä kuin vapaa-ajalla. Innostavien esimerkkien myötä toivottavasti kasvava joukko lähtee mukaan yhteisiin ilmastotalkoisiin”, Sitran Terho sanoo.

Toimituksille tiedoksi

  • Uusi järjestöille räätälöity hiilijalanjälkilaskuri on ladattavissa Hiilifiksu järjestö -hankkeen verkkosivuilla: blogs.helsinki.fi/hiilifiksu/laskuri
  • Laskuria testanneet järjestöt kertovat, miten hiilijalanjäljen mittaaminen vie järjestösektoria kohti ilmastovastuullisuutta Hiilifiksu järjestö -hankkeen tulosten julkistustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona 14.11. klo 9.15-11.30. Tilaisuudessa ovat mukana mm. Helsingin yliopiston vararehtori Tom Böhling, Helsingin apulaispormestari Sanna Vesikansa, professori Markku Kanninen sekä hiilifiksuja järjestöjä. Tilaisuuden ohjelma: www.sitra.fi/tapahtumat/askelia-kohti-ilmastovastuullista-jarjestosektoria/

Lisätietoja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Autere
Viestinnän asiantuntija, Sitra
050 331 7510
sanna.autere@sitra.fi
http://www.sitra.fi/


Itämerenkatu 11-13 (PL 160),
00181 Helsinki

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye