Lappset Group Oy

MAAILMAN PARAS ELÄMYSTUOTTAJA 2014 -PALKINTO SANTAPARKILLE SUOMEEN

Jaa
SantaPark Oy vastaanotti USA:ssa vuoden 2014 Elämystuottaja-palkinnon. Elämysteollisuuden vuoden 2014 maailman parhaiten lavastetun elämyksen Elämystuottaja-palkinnon jakoivat Joseph Pine ja Jim Gillmore vuosittaisessa think About gaalassa USA:ssa. Aikaisemmin palkinto on jaettu vain kerran USA:n ulkopuolelle, ja silloin se meni Tanskaan, Lego-yhtiölle. Palkinto on jaettu vuodesta 1999 alkaen. USA:ssa palkinnon ovat saaneet muun muassa Geeq Squad sekä American Girl Place yritykset.
Elämysguru Joseph Pine (vasemmalla), SantaPark Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Länkinen ja Jim Gillmore.
Elämysguru Joseph Pine (vasemmalla), SantaPark Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Länkinen ja Jim Gillmore.

Palkinto annetaan vuosittain yhtiölle, joka esimerkillisesti käyttää elämysteollisuuden periaatteita ja käytäntöjä lavastaessaan maailmanluokan elämyksiä asiakkailleen. SantaParkin palkinnon perusteena olivat poikkeuksellinen kyky todella unohtumattomien elämysten visualisoinnissa, suunnittelussa sekä innovoinnissa.

”SantaParkin laajentuminen ja aitojen, oikeiden jouluelämysten kysyntä ei ole jäänyt huomaamatta elämysteollisuuden ammattilaisilta maailmalta.” toteaa Ilkka Länkinen, SantaParkin toimitusjohtaja. ”Vuoden 2009 jälkeen on SantaParkissa ollut lähes tuhat työntekijää, ja loistava tiimimme on tehnyt vuosia lujasti töitä saadakseen SantaParkin elämykset huippuluokkaan. Mahtava tunnustus kaikille meidän yhteistyökumppaneille sekä henkilökunnalle.” jatkaa Länkinen.

“Olemme seuranneet SantaParkin toimintaa ja operaatiota useiden vuosien ajan”, kertoo Joseph Pine Strategic Horizon yhtiöstä. ”SantaParkin paneutuminen yksityiskohtiin, ja jatkuva elämysten parantaminen sekä lavastaminen tekevät SantaParkin elämyksistä aidosti muistettavia.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Ilkka Länkinen, SantaPark Ltd., tel:. +358 50 517 6989, ilkka@santapark.com


Perustaja Joseph Pine , Strategic Horizons Ltd tel: +1 (651) 653 6850 bjp2@StrategicHorizons.com

Kuvat

Elämysguru Joseph Pine (vasemmalla), SantaPark Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Länkinen ja Jim Gillmore.
Elämysguru Joseph Pine (vasemmalla), SantaPark Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Länkinen ja Jim Gillmore.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lappset Group Oy
Lappset Group Oy
Hallitie 17, PL 8146
96101 ROVANIEMI

020 775 0100http://www.lappset.fi
SantaPark Oy: SantaPark Oy on rovaniemeläinen yritys, joka tarjoaa ainutlaatuisia jouluelämyksiä Joulupukin luolassa, SantaParkissa. Yrityksen toimintaan kuuluu lisäksi ProSanta Joulupukkipalvelu ja elämyskohde Joulukka, sekä räätälöityjä VIP-matkoja tarjoava Lapland Luxury. Vuonna 2009 Ilkka Länkinen ja Katja Ikäheimo-Länkinen ostivat SantaPark Oy:n osake-enemmistön. Sen jälkeen luolan palvelutasoon ja elämyksellisyyteen on kiinnitetty paljon huomiota. Erityislaatuisia elämyksiä SantaParkissa ja Joulukassa kokee vuosittain yli 70 000 henkeä 41 maasta. Forbes Magazine valitsi SantaParkin maailman parhaimmaksi joulumatkailukohteeksi vuonna 2011. SantaPark on saanut myös Games & Park Industry:n Golden Pony Award –tunnustuksen. Strategic Horizons LLP Joseph Pine ja Jim Gilmore ovat luoneet elämysteollisuuden teoriat, joissa he paneutuvat elämysten rakenteisiin, ja avaavat elämysteollisuuden saloja yrityksille ja liike-elämälle. Heidän kirjansa, The Experience Economy (1999), herätti paljon kiinnostusta elämysten suunnitteluun, asiakkaan elämyspolun hallintaan sekä elämykselliseen markkinointiin. Pine ja Gilmore ovat perustajia Ohiossa, USA:ssa sijaitsevassa ajatushautomossa, Strategic Horizons LLP – yhtiössä. Yrityksen tarkoitus on lisätä ja kasvattaa uusia, elämyksellisiä tapoja yritysten taloudellisen menestymisen parantamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lappset Group Oy

Lappset-konsernin tulostiedote vuodelta 20238.3.2024 09:46:14 EET | Tiedote

Rovaniemeläisen leikki- ja liikuntapaikkavälineitä, teemapuistoja sekä puisto- ja kadunkalusteita valmistavan Lappset Groupin vuoden 2023 tulos jäi odotettua vaisummaksi. Inflaatiopaineet lieventyivät loppuvuonna mutta korot pysyivät edelleen korkealla, viivästyttäen talouden elpymistä. Tämä heijastui selkeästi eri markkina-alueilla ja asiakassegmenteissä, aiheuttaen merkittäviä eroja yksittäisten maiden välillä.

First of two playgrounds donated from Finland opens in Lviv, Ukraine7.6.2023 12:21:37 EEST | Press release

Finnish companies and individuals have teamed up to build kids’ playgrounds in Lviv and Kyiv, Ukraine, and the first playground is now ready. This “Joy of Play” project is run by the Hartwall family, and the key partners are kids’ wear brand Reima and play facilities producer Lappset Group. Additionally, donations from dozens of other corporations and private individuals through the Ukrainaid initiative are enabling the building of the two playgrounds.

Ensimmäinen suomalaisten lahjoittama leikkikenttä aukeaa Ukrainan Lvivissä7.6.2023 12:13:59 EEST | Tiedote

Suomalaiset yritykset ja yksityishenkilöt ovat yhdistäneet voimansa rakentaakseen ukrainalaisille lapsille leikkikentät Lviviin ja Kiovaan, ja ensimmäinen leikkikenttä on nyt avattu. Joy of Play yhteistyön aloitteentekijä on Hartwallin perhe. Projektin pääkumppanit ovat lastenvaatemerkki Reima ja leikki- ja liikuntavälineiden tuottaja Lappset. Myös kymmenien muiden yritysten ja yksityisten lahjoitukset Ukrainaid-tukihankkeen kautta mahdollistavat näiden kahden leikkikentän rakentamisen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye