HSY

Maailman vesipäivää vietetään huomenna - vesioppitunnit kiinnostavat kouluja

Jaa
Kansainvälistä maailman vesipäivää vietetään torstaina 22.3. Sen juhlistamiseksi HSY tarjosi pääkaupunkiseudun kouluille tilattavaksi maksutta ylimääräisiä vesioppitunteja. Ympäristökasvatuskokonaisuuteen sisältyvät oppitunnit kiinnostivat niin paljon, että ne oli varattu jo alle viikossa.
Kuva oppimateriaalista: veden kierto kaupungissa (kuva:HSY)
Kuva oppimateriaalista: veden kierto kaupungissa (kuva:HSY)

Ilmaisia vesioppitunteja saivat tilata perusopetusta antavat koulut Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Kirkkonummella. Kannustimme tilaamaan oppitunteja viikolle 12, jolloin vesipäivää vietetään. 14 koulua tilasi oppitunteja yhteensä noin 50 oppitunnin verran. Kouluista suurin osa saa pidettyä oppitunnin juuri vesipäiväviikolla. Vesipäivän kunniaksi tarjotut tunnit lisäsivät HSY:n tarjoamaa maksutonta ympäristökasvatusta.

Vesioppitunnit käsittelevät esimerkiksi veden kiertokulkua ja juomaveden sekä jäteveden puhdistusta. Oppitunnit lisäävät oppilaiden tietämystä omien valintojen vaikutuksesta veden kulutukseen, jäteveden koostumukseen, viemärijärjestelmän toimivuuteen ja lähivesistön kuntoon.

- Saimme valmiiksi vesipäivän kynnyksellä uusia oppituntikokonaisuuksia, jotka on suunnattu erityisesti yläkouluille. On hienoa, että vesiasiat kiinnostavat kouluja ja oppilaat tutustuvat muun muassa vesihuollon toimintaan ja veden kiertokulkuun, kertoo ryhmäpäällikkö Leena Mikkonen-Young.

Sama vesi aikanaan akveduktissa ja tänään vesijohdossa

Erityisen kiehtovaa vedessä onkin sen jatkuva kierto maapallolla. Sama elintärkeä vesi, joka on aikanaan virrannut Rooman valtakunnan akvedukteissa, saattaa tänään löytyä vesijohtovetenä suomalaiskoululaisen vesilasista.

Kansainvälisen maailman vesipäivän teemana on tänä vuonna ”Nature for water”. Teeman alla käsitellään erilaisia luonnon tarjoamia ratkaisuja veteen liittyviin ongelmiin kuten tulviin, kuivuuteen tai veden saastumiseen.

Lisätietoa: www.worldwaterday.org 

Faktalaatikko:

  • HSY on tarjonnut maksutonta neuvontaa mm. jätteen määrän vähentämisestä, lajittelusta, kestävästä kuluttamisesta ja vesiteemasta yhteensä yli 30 000 päiväkotilapselle ja koululaiselle vuonna 2017.
  • Ympäristökasvatuskokonaisuuden on saanut pääkaupunkiseudulla vuosien varrella jo 99 kummikoulua ja uusi haku on juuri käynnistynyt.
  • Veteen liittyviä oppitunteja on tarjottu koululaisille vuodesta 2015.
  • Oppituntikuvaukset löytyvät täältä.
  • Tarjoamamme ympäristökasvatuksen toteuttaa Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy.
  • HSY:lle on myönnetty FEE Suomen ympäristökasvatuksen ruusu vuonna 2016.

Lisätietoja: ryhmäpäällikkö Leena Mikkonen-Young, puh. 045 657 8744

Kuvat

Kuva oppimateriaalista: veden kierto kaupungissa (kuva:HSY)
Kuva oppimateriaalista: veden kierto kaupungissa (kuva:HSY)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye