SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Maakuntauudistus haastaa myös järjestöjohdon

Jaa

– Tarvitaan myös uudistuvia toimintamalleja, joissa järjestöt ovat maakuntien strategisia kumppaneita ja mukana omassa roolissaan ja omalla vahvuudellaan. Tuloksien saaminen ja työn vaikuttavuus edellyttävät kansallista tukea, paikallista kumppanuutta ja ennen kaikkea järjestöjohdon yhteistä sitoutumista, SOSTEn johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi painottaa.

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n johtajan Anne Knaapin mukaan järjestöillä on juuri nyt tuhannen taalan paikka lähteä laajaan yhteistyöhön rakentamaan uusia maakuntia. Knaapi puhui järjestöjen toiminnanjohtajille tänään järjestetyssä perinteisessä Järjestöjohdon tammifoorumissa Kirkkonummella.

 – Järjestöjen tulee vahvasti ottaa työn alle oman toiminnan näkyväksi tekeminen ja järjestötyön sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä hyvinvoinnin edistämiseen tuoma lisäarvo, Knaapi kehottaa. 

Järjestöillä on kaikki edellytykset onnistua. Kuten sosiaali- ja terveysministeriön tekemässä selvityksessä (Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 – yhteenveto ja jatkotoimet) todetaan, järjestöjen kanssa halutaan tehdä yhteistyötä, ja jatkossa ”maakuntien omassa valmistelussa tulisi huomioida paikallisten järjestöpalveluntuottajien runsaus ja kentän rikkaus. Samoin järjestöjen muut roolit olisi tarpeen ottaa aktiivisemmin mukaan valmisteluun.” 

Järjestöjen on siis oltava mukana luomassa uusien maakuntien rakenteita, mutta se yksin ei riitä. Järjestöjen on luotava yhteinen tahtotila strategiatyöstä ja yhteinen kieli talouden ja toiminnan ohjauksella. 

– Tarvitaan myös uudistuvia toimintamalleja, joissa järjestöt ovat maakuntien strategisia kumppaneita ja mukana omassa roolissaan ja omalla vahvuudellaan. Tuloksien saaminen ja työn vaikuttavuus edellyttävät kansallista tukea, paikallista kumppanuutta ja ennen kaikkea järjestöjohdon yhteistä sitoutumista, Knaapi painottaa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 280 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTE-selvitys: Tuloerot kääntyneet kasvuun – työttömät, lapsiperheet ja opiskelijat kärsijöinä14.2.2018 08:00Tiedote

Eriarvoisuuden vähentämisen kannalta selvityksen tulokset ovat huolestuttavia. Jos Suomessa halutaan aidosti pysäyttää eriarvoisuuden lisääntyminen pitkällä tähtäimellä, meillä ei ole varaa harjoittaa politiikkaa, jossa pienituloiset kotitaloudet ovat suurimpia häviäjiä. "Politiikkaan tarvitaan selkeä suunnanmuutos. Selvityksen perusteella on selvää, että indeksijäädytyksiä ei tule enää jatkaa ja aiempia leikkauksia tulee kompensoida", SOSTEn ääsihteeri Vertti Kiukas vaatii.

SOSTE: Valinnanvapausesityksen asiakasseteli valmisteltava uudelleen1.12.2017 13:08Tiedote

Valinnanvapausesityksen mukaan asiakasseteleitä on tarkoitus ottaa käyttöön laajasti ja maakuntia velvoittavasti. ”Erityisesti tämä kohta lakiesityksessä on ongelmallinen. Lainsäädännöllä ei pidä rajoittaa maakunnan itsemääräämisoikeutta esimerkiksi erikoissairaanhoidon järjestämisessä. Sairaaloiden päivystysvalmius tai kiireellisen hoidon saatavuus ei saa vaarantua sen perusteella, että julkista toimintaa halutaan avata yksityisille markkinoille”, SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas korostaa.

Kuntoutusjärjestöt vaativat vastuuta väliinputoajista sote- ja maakuntapalveluissa9.11.2017 12:02Tiedote

"Kuntoutuksella on tärkeä rooli tulevissa maakunnissa. Nykyisin kuntarahoitusta saavien järjestöjen toiminnat ovat vaarassa supistua tai loppua kokonaan, jos maakuntien ja järjestöjen yhteistyötä ei varmisteta sote- ja maakuntauudistuksissa", kuntoutusverkoston puheenjohtajat Kuuloliiton toiminnanjohtaja Pekka Lapinleimu ja Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen varoittivat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme