Maakuntien tilakeskus Oy

Maakuntien tilakeskus hyvinvointialueiden omistukseen

Jaa

Maakuntien tilakeskuksen omistuspohja laajeni vuodenvaihteessa hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle. Yhtiön omistajana jatkaa Suomen valtio. Yhtiölle on valittu myös uusi hallitus ja hallituksen puheenjohtaja.

Maakuntien tilakeskuksen kuvituskuva
Maakuntien tilakeskuksen kuvituskuva

Maakuntien tilakeskuksen H-osakkeiden omistus siirtyi vuodenvaihteessa 2022–2023 Suomen valtiolta hyvinvointialueille. Valtio jää yhtiöön osakkeenomistajaksi V-lajisen osakkeen omistajana. Osakkeenomistajat allekirjoittivat osakassopimuksen, johon on kirjattu Maakuntien tilakeskuksen toiminnan, rahoituksen ja päätöksenteon periaatteet.

Omistusmuutos perustuu Maakuntien tilakeskuksen nimeämiseen vuonna 2021 laissa hyvinvointialueesta mainituksi kiinteistö- ja toimitilahallinnon osaamiskeskukseksi. Osaamiskeskus tuottaa kiinteistö- ja toimitilajohtamisen asiantuntijapalveluita sekä kokoaa, käsittelee, analysoi ja julkaisee toimitilajohtamisessa tarvittavaa tietoa. Niiden avulla voidaan muodostaa aiempaa tarkempaa tilannekuvaa, mikä mahdollistaa aluetasolla ja valtakunnallisesti entistä parempia päätöksiä. Yhteistyön tuloksena hyvinvointialueet voivat palvella ihmisiä kestävästi ja kustannustehokkaasti terveissä, turvallisissa ja tarkoituksenmukaisissa tiloissa.

Maakuntien tilakeskukselle uusi hallitus

Maakuntien tilakeskuksen hallitukseen valittiin joulukuussa 2022 kahdeksan jäsentä

  • tekninen johtaja Ollipekka Huotari, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
  • hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
  • neuvotteleva virkamies Pauliina Pekonen, valtiovarainministeriö
  • tilapalvelujohtaja Elina Purmonen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
  • talousjohtaja Ismo Rouvinen, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
  • konsernijohtaja Jari Sarjo, Senaatti-kiinteistöt
  • kiinteistöjohtaja Vesa Vainiotalo, HUS-yhtymä
  • hyvinvointialuejohtaja Kirsi Varhila, Satakunnan hyvinvointialue

Hallituksen puheenjohtajana toimii Vesa Vainiotalo ja varapuheenjohtajana Jari Sarjo.

Maakuntien tilakeskuksen toimitusjohtajana jatkaa Jukka Latvala.

”Työmme tähtää siihen, että lisäämme hyvinvointialueiden kustannustehokkuutta. Tavoittelemme yhteistyössä valtakunnallisesti 300 miljoonan euron vuotuisia kustannussäästöjä toimitilakustannuksiin vuoteen 2030 mennessä. Työkalupakissamme on tiedolla johtamista, asiantuntija- ja Modulo-tilatietopalvelumme sekä yhteinen ja verkostomainen toiminta. Samalla autamme hyvinvointialueita saavuttamaan hiilineutraalin kiinteistö- ja toimitilakannan vuoteen 2035 mennessä”, Latvala sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Maakuntien tilakeskuksen kuvituskuva
Maakuntien tilakeskuksen kuvituskuva
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Maakuntien tilakeskus Oy
Maakuntien tilakeskus Oy
Lintulahdenkatu 5 A
00530 Helsinki

http://www.maakuntientilakeskus.fi

Maakuntien tilakeskus on hyvinvointialueiden toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskus. Tehtävämme on kehittää yhteistyössä hyvinvointialueiden ja valtion kanssa toimitilajohtamisen ratkaisuja, jotka mahdollistavat alueille terveet, turvalliset ja tarkoituksenmukaiset tilat sekä palveluverkot. Yhdessä tavoittelemme, että toimitilojen kustannustehokkuus paranisi valtakunnallisesti vuosittain yhteensä 300 miljoonalla eurolla vuoteen 2030 mennessä ja että saavuttaisimme Suomen ilmastopolitiikan mukaisen hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. www.maakuntientilakeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maakuntien tilakeskus Oy

Selvitys: Hyvinvointialueille yli 3,2 miljardin euron sairaalainvestoinnit viidessä vuodessa23.3.2022 08:30:00 EET | Tiedote

Maakuntien tilakeskuksen selvityksen mukaan nykyisillä sairaanhoito- ja erityishuoltopiireillä on käynnissä tai hankesuunnittelussa tilainvestointeja yli kuudella miljardilla eurolla. Vaikka uusien hyvinvointialueiden aloittaminen hämärtää tulevien investointien ennustettavuutta, näyttäisi siltä, että vuosina 2022–2026 olisi kuitenkin toteutumassa yli 3,2 miljardin investoinnit. Suurimmat yksittäiset hankkeet keskittyvät Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle, Kanta-Hämeeseen, Varsinais-Suomeen ja Pohjanmaalle.

Maakuntien tilakeskuksesta hyvinvointialueiden toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskus12.10.2021 12:00:00 EEST | Tiedote

Valtioneuvoston talouspoliittinen ministerivaliokunta on 12.10.2021 puoltanut, että Maakuntien tilakeskuksesta muodostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen lainsäädännössä mainittu valtakunnallinen toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskus. Linjaus tarkoittaa, että tilakeskus hallinnoi hyvinvointialueiden tila-, kustannus- ja investointitietoja sekä tuottaa niihin liittyviä palveluita. Hyvinvointialueista tulee yhdessä valtion kanssa Maakuntien tilakeskuksen omistajia vuoden 2023 alkuun mennessä.

Selvitys: sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien rakennushankkeiden investointibuumi taittumassa23.9.2021 13:34:33 EEST | Tiedote

Maakuntien tilakeskuksen tekemän selvityksen mukaan sairaanhoito- ja erityishuoltopiireillä on rakennushankkeiden investointisuunnitelmia yli viiden miljardin euron arvosta. Vuodesta 2021 näyttäisi tulevan käynnissä olevan investointibuumin vilkkain peruskorjausten, perusparannusten ja uudisrakentamisen aloitusvuosi. Tämän jälkeen vuosittainen trendi on selvästi laskeva.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme