Turun kauppakamari

Maan tärkeimmät liikennehankkeet listattu – Varsinais-Suomen alueelta viisi hanketta

Jaa
Kauppakamarit ovat laatineet listan Suomen liikenneverkon tärkeimmistä korjaus- ja kehittämiskohteista. Varsinais-Suomen alueelta mukana ovat Turun kehätien, Valtatie 8:n ja Valtatien 9 Turku–Tampere-välin parantaminen, Kirjalansalmen sillan korjaaminen sekä Turku–Uusikaupunki-radan kunnostus. Liikenneväylien kunnolla ja sujuvuudella on suora vaikutus yritysten kilpailukykyyn ja investointipäätöksiin.

Turun kauppakamarin edunvalvonnan johtaja Kaisa Leiwon mukaan Varsinais-Suomen alueella liikenteen korjaus- ja kehittämiskohteita on tällä hetkellä runsaasti, sillä alueemme väylät ovat nyt kovilla.

”Tavaraliikenne alueella kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä kolmanneksella noin 7 prosenttia ja henkilöliikenne 4 prosenttia, ja kasvu tuskin pysähtyy tähän. Väylien käyttö tulee vain kasvamaan, sillä positiivisen rakennemuutoksen ansiosta alueelle on ennakoitu syntyvän jopa 30 000 uutta työpaikkaa. Työvoiman alueellinen liikkuvuus edellyttää lisää investointeja liikenneinfrastruktuuriin", Leiwo toteaa ja muistuttaa, että kaikki alueen liikennehankkeet ovat erittäin tärkeitä niin liikenteen sujuvuuden kuin myös turvallisuuden kannalta.

Kauppakamarien liikennehankelistaus on elinkeinoelämän täsmälista alueidemme pahimmista liikenteen pullonkauloista ja merkittävistä kehittämiskohteista. Lista tähtää liikennejärjestelmän pitkäjänteiseen kehittämiseen ja tarjoaa työkalun päätöksentekoon liikenteen rahoituksesta.

“Liikennejärjestelmän suunnittelu on murroksessa. Nyt mietitään askelmerkkejä myös tulevalle maakuntauudistukselle, jossa maakunnille siirtyy vastuuta tienpidosta ja liikenteen suunnitelusta”, Keskuskauppakamarin liikenneasiantuntija Kaisa Saario painottaa.

Liikenneväylien kunnolla ja sujuvuudella on Saarion mukaan suuri merkitys alueiden ja yritysten kilpailukyvylle ja investointipäätöksille. Suomi on viennistä riippuvainen maa, jolla on pidemmät etäisyydet markkinoille kuin monella keskeisellä kilpailijamaalla. Hyvillä liikenneyhteyksillä on ainakin osittain mahdollista kompensoida etäisyyksien aiheuttamaa haittaa kilpailukyvylle.

“Liikenneyhteyksien toimivuus on keskeinen tekijä, kun yritykset tekevät päätöksiä investoinneista ja toimipaikan sijainnista. Keskuskauppakamarin Alueiden kilpailukyky -selvityksen mukaan kuusi kymmenestä yrityksestä valitsee sijaintipaikan liikenneyhteyksien ja työvoiman saatavuuden perusteella”, Saario toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaisa Leiwo, Turun kauppakamarin edunvalvonnan johtaja
kaisa.leiwo@kauppakamari.fi, p. 040 5566 697


Kaisa Saario, Keskuskauppakamarin liikenneasiantuntija
kaisa.saario@chamber.fi, p. 040 5613 597

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun kauppakamari
Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
20100 Turku

http://www.turunkauppakamari.fi

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari

Varsinaissuomalaisia yrityksiä mukana valtakunnallisessa ilmasto-ohjelmassa22.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan haki 300 yritystä, joista noin 200 valittiin mukaan. Ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yritykset saavat koulutusta, työkaluja ja asiantuntija-apua organisaation hiilijalanjäljen laskentaan sekä opastusta vaikuttavien päästövähennystoimien tekemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye